Ny reenataa

Siis voi elämän käsi, kun on rankkaa! Olin tänään mammajumpassa. Oikeastaan se on opiskelijoiden jumppa, jossa heilutaan käsipainojen kanssa ja välillä ollaan selällään tai mahallaan tai kyljellään tai jossain oudossa muussa asennossa maton päällä. Salissa on kirkas valaistus ja ohjaaja huutaa ohjeita. Antakaa mennä ja mehän annetaan!

Mietin tässä, miten ihanan ärsyttävää liikunta oikeastaan on. Hiki irtoaa ja välillä kädet tärisevät tuskasta. Kun sarjan saa loppuun, tulee voittofiilis. Vai tuleeko? On vain entistä kuumempi ja tuntuu, ettei saa vedettyä tarpeeksi ilmaa keuhkoihin ja elimistö jyllää. Janottaa ja pitäisi vielä jaksaa 45 minuuttia. Kotona jäi tiskitkin tiskaamatta ja roskat viemättä.

Palataan jumppaan. Musiikki soi putkiradiosta ja sali on täynnä ihmisiä. Tehdään, toistetaan ja pidetään. Yyy-kaa-koo-jaaaa-neeee! Olen vahvasti sitä mieltä, että personal trainerit ovat huijareita ja valehtelevat silmät kirkkaana salin ollessa täynnä todistajia. Tehdään kolme kertaa vielä, mutta sitten tehdäänkin viisi. Nyt ihmiset on neljä jäljellä ja neljännen tullessa täyteen täräytetään neljä uutta vielä! En jaksa, mutta pakko se on tehdä, kun kaikki muutkin tekevät. En kyllä ikinä luota noihin ohjaajiin, mutta he ovat armottoman hyviä piisureita, pisteet siitä!

Olen ajatellut, että ryhmäpaine saa tekemään. Ei kukaan halua olla se, joka lopettaa ensimmäisenä vatsalihasliikkeen tai punnertaa puolet hitaammin. Kaikki muka kesittyvät omaan tekemiseen, mutta oikeasti pitää hieman vilkuilla mitä sivussa, edessä ja takana tapahtuu. Saliin astuessa on hyvä tarkistaa läsnäolijoiden pukeutuminen ja arvioida heidän kuntotaso. Oma treenivalmistautuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, jotta on sitten h-hetkellä tikissä. Pitää syödä ja juoda hyvin, valita sopivat vaatteet ja juuri ennen treeniä kuunnella musiikkia sikatäysiä. Pääsee sitten oikeaan fiilikseen ja hidas kidutus voi alkaa. 

Kun tehdään pitoja, sekunnit kuluvat erittäin verkkaisesti. Hapot jylläävät reisissä ja vähän täristää. Mutta ei vaan voi luovuttaa, koska silloin iskee tunne, että on pakko voittaa lähinnä kaikki muut. Mieluummin vaikka romahtaisi polvilleen maahan, kun luovuttaisi. Ei sodassakaan luovutettu ja vielä kerran ihmiset! On enää muutama jäljellä!

Kaksi tuntia treenin jälkeen on niin nälkä, että voisi syödä ainakin kymmen juustoa ja ryystää vettä muutaman litran. Sitten on hyvä pitää sellainen kuukauden jumppatauko, kun kaikki lihakset ovat treenin jäljiltä aivan säpissä ja aamulla sängystä nouseminen sattuu. On se rankkaa. Kyllä on pakarat nyt hellänä, mutta kattellaan sitten kesällä niitä tarkemmin... Nyt taidan ottaa purkillisen maitorahkaa ja kyytiin hieman mustikkakeittoa. Selvisin ja nyt on älytön voittoajafiilis! Boom.

Sykkien,
Elli
Anna mä bloggaan