DER, DIE, DAS sinkkumuija Sveitsissä

Reissu Sveitsiin tuli heitettyä, ihan mieletöntä. Sää helli turistia kerrassaan ja sain ehkä kaksi aivan uutta pisamaa nenänvarteeni. Lämpötila pysytteli noin kolmessakymmenessä asteessa ja voi hyvänen aika mitkä maisemat! Olin aivan sanaton, kun näin ensimmäistä kertaa Sveitsin kauneuden edessäni. Katselin ympärillä olevia vuoria, joiden kaukaisimpia huippuja peitti jää ja lumi. Niiden rinteet olivat vehreät ja ylpeät kaikista kasveistaan, rosoistaan ja kivirykelmistään. Edessäni välkkyi sininen ja kirkas järvi, jonka pieni aallokko hohti auringonsäteiden loisteessa. Oli lehmiä, aaseja, perhosia ja heinäsirkkoja. Oli ystäviä ja komeita sveitsiläisiä ihmisiä. Huomasin jälleen, että rakastan matkustelua. 

Kaunis ja ihana hääpari sai toisensa ja tunnelma oli täynnä iloa, lämpöä ja rakkautta... Tähän väliin pieni nielaisu ja silmäkulman onnenkyyneleen pyyhkiminen pehmeällä nenäliinalla, koska siis en voi käsittää miten ihanaa on nähdä toisten rakkaus. Siinä on jotain todella siistä. Samalla voi hetken uskoa, että kyllä minäkin joskus menen naimisiin, saan ehkä itsekin pukea ylleni kauniin häämekon ja olla prinsessa. 

Sinkkumuija, entinen kätilöopiskelija, nykyinen kätilö, outomuija Hensingistä, 23 vee, punapää, BOOOOM. Voitte uskoa, että hetken vain katselin ja otin kuvia. Otin lisää kuvia ja huokailin. Uin siinä sinisessä järvessä, juhlin häät, matkustin junalla ja otin lisää kuvia.

Olen miettinyt tässä viime viikonloppuna rakkautta, avioliittoa ja kumppanuutta. Aivan uskomatonta, että kaksi ihmistä voi löytää toisensa ja tulla toimeen niin hyvin, että haluaa jakaa koko loppuelämän juuri sen toisen kanssa. On valmis jakamaan ilot ja surut, lapset ja lemmikkieläimet, asunnon ja hautapaikan. Haluaa vain olla sen toisen kanssa. Luulen, että rakastuneet ihmiset uskovat etenkin elämään ja siihen, että elämä on se, mikä kantaa. Mielestäni siihen kannattaa uskoa. Kyllä! Elämä ottaa, elämä antaa, elämä kantaa. Näin sinkkumuijana tämä rakkaudesta ja avioitumisesta ja kaikenmoisesta pariutumisesta kirjoittaminen on aina yhtä helppoa. Ehkä se ei ole elämä joka kantaa vaan rakkaus. 

Sveitsin reissun iso ja painava matkalaukku on purettu, pyykkiä pesty ja matkakuvia katsottu. Olen pohtinut taas tuhansia asioita pienillä aivoillani. Olen tehnyt havaintoja Sveitsistä, rakkaudesta ja hääelämästä. Toivon, että saan olla todistamassa vielä monien ihmisten rakkautta. Näihin tunnelmiin on hyvä lopetella tältä erää.

Mikä parasta, seuraavan viikonlopun reissua varten on uusi laukku pakattu. Laukku, joka sisltää teltan, retkipatjoja, kesähameita, värikkäitä toppeja, kumisaappaat, aurinkorasvaa ja ei muuta kuin tytöt lähtee tanssimaan ja mitenkäs se biisi menikään. Lisäksi on toinen kassi, joka on oma ihana hippireppuni. Hippireppu olalle ja kesän yöhön tanssimaan.

ILOSAAREN FESTARIELÄMÄ, MÄ OLEN VALMIS. Nähdään perjantaina siellä! 

Elämä kantaa.

Elli 
Anna mä bloggaan

Anna mä bloggaan taas

Olen hurahtanut. On oikeasti todella kivaa hurahtaa asioihin. Voi vaan täysillä nauttia hurahduksesta eli siitä, että on niin innoissaan jostain, ettei edes huomaa juurikaan mitään muuta. Toivoisin ehkä olevani hurahtaneena mieheen, omaan pieneen kotimursuuni, joka voisi uljaasti silittää iltaisin hiuksiani ja antaa hyvänyönsuukkoja. Hurahtaminen saa elimistön intoutumaan ja mielen jotenkin todella innovatiivikseksi. Olen hurahtanut vapaaehtoiseen työhön ja vauvoihin. Olen hurahtanut matkusteluun ja bloggaamiseen. Miehistä viis siis, koska sinkkukesä 2015 on aivan jees!  

Kävin läpi sotkuista vaatekaappiani ja päätin tehdä vanhoista, mutta hyväkuntoisista asusteista lahjoituksen. Nyt olen jo pakannut vaatteet ja niitä kertyikin suuri säkillinen. Toivottavasti joku ihminen saa niistä itselleen iloa, talveksi lämpöä ja itselleen hyvää oloa. Samaan aikaan kävin törkeästi ostamassa itselleni muutaman uuden kesätopin ja yhden aivan ihanan hapsuisen hippineuleen. Oli muuten aika ihania uusia vaatteita. Katsoin kerran telkkarista Sinkkuelämää. Siinä yksi sarjan päätähdistä lähti baariin, puki ylleen piukat farkut. Tarinan opetus on se, että pinkeät pöksyt jalassa nainen sai itselleen miehiä. 

Mutta pinkeät pöksyt eivät olleet ainoastaan syy miesten saantiin, vaan se, että päätähti oli niin hyvillä fiiliksillä liikenteessä, koska oli mahtunut kaapissa lojuviin motivaatiofarkkuihin ja ylinkin nappi oli mennyt kiinni. Olipas vaikeasti selitetty asia, joka ei taida liittyä taas yhtään mihinkään tässä tekstissä olevaan asiaan. Naiset, heittäkää motivaatiofarkut lahjoituspussiin ja menkää juoksemaan. Enemmän siitä hikilenkistä iloa saa, kun joidenkin ällökireiden farkkujen testailusta ja siitä, kun huomaa, ettei ne vieläkään mahdu päälle. Lisää harmia tuottaa se, että huomattuaan farkkujen olevan liian pienet edelleen, lopettaa kaiken hyvän syömisen. Ei namia, ei kakkua, ei grillimakkaraa ja sitten sitä ihminen masentuu. 

Olen myös hurahtanut asuntoihin. Olen etsinyt itselleni uutta kotikoloa jo hetken aikaa. Haluan oman pienen asunnon, jossa viihdyn vielä tätä nykyistä paremmin. Olisi ihanaa päästä sisustamaan omaa kotia uudelleen. Haluaisin ehkä jopa muuttaa pois Helsingistä. Pidän kyllä pääkaupungistamme, mutta tämä ei ole kotini. Täällä on hauskaa ja hupaisaa kyllä, koska on ihan OK kävellä Kallion katuja pelkissä pitkissä kalsareissa ja juoda olutta aamupalaksi puistobrunssilla. On myös ihan OK pyöräillä pyörällä, jossa on perässä puinen laatikko, jonka sisällä istuu kaksi lasta ja etukorissa on omalta plantaasiläntiltä haettuja yrttejä. On ihan OK jäädä melkein sporan alle ja näyttää kuskille keskisormea, koska mitäpäs ei jarruttanut. On ihan OK. Tällä on ihan OK.

Haluaisin asunnon, jossa olisi pieni takapiha. Sinne istuttaisin kukkia. Sitten kirjoittaisin kirjan. Se kertoisi takapihan kukista ja murhamysteeristä. Se olisi taattua settiä!

Haluaisin matkustella ja nähdä maailmaa. Tiedossani on tälle vuodelle ainakin kaksi ulkomaanreissua, jotka nähtävästi suuntautuvat Keski- ja Etelä-Euroopan eri kolkkiin. Ensimmäinen reissu tulee olemaan nyt heinäkuussa ja toinen syksymmällä. On taas jotain, mitä odottaa. No, lähden ylihuomenna Sveitsiin! ADIOS AMIGOS! Ja tuo ei ollut vitsi elikkäs läppändeerus eli meikämoinen lähtee kohti uusia ulottuvuuksia. Otan ainakin tuhat uutta kuvaa ja pamautan Instan täyteen!

Minut teki juuri tänään onnelliseksi kasvispatonki, jota en ollut ennen maistanut sekä päälleni pukema lämmin villaneule, joka piti minut lämpimänä vilpoisessa kesäilmassa. Erityisen onnelliseksi minut tekivät päivässä tapaamani ihmiset, heidän kuunteleminen ja se, että tulin itse kuulluksi. Hauskaa oli se, että pelasin tänään jalkapalloa täydessä kaatosateessa. Kaaduin hiekkakentällä niin, että kiviä meni kämmenestä sisään ja selkääni tuli mojovat naarmut. Lisäksi olin mutainen ja mähmäinen pelaaja. Koin treenien jälkeen antaneeni kaikkeni ja pyöräilin kylmässä sateessa takaisin ihan OK kämppääni. 

Kaaduttuani tänään siellä treeneissä nousin ylös. Valehtelin ettei minuun sattunut ja jatkoin pelaamista. En nyt tiedä mikä tämän kaatumistarinan opetus oli, mutta sen tiedän, että oli huippukivaa pelata reippaassa sateessa fudista ja kaaduttua huomata, ettei luita mennyt poikki. Suosittelen lähtemään sateella ulos. Suosittelen tänä kesänä kastumaan oikein kunnolla. Älä ajattele tuota äskeistä lausetta kaksimielisesti. 

THE END

Elli
Anna mä bloggaan