Olen aina halunnut oman kissan. Minulla oli hoitokissoja kylässä ja sitten en enää halunnutkaan kissaa. Karvoja oli joka puolella, suussa ja vaatteissa. Vessassani haisi kissan pissa ja kakka. Olin onnellinen hetkistä, kun kissat tulivat nukkumaan viereeni. Olin myös onnellinen, kun kissat haettiin taksisin omaan kotiinsa, koska en ollut enää heistä vastuussa. Pelkäsin ajoittain, että avaisin vahingossa ikkunan ja ne hyppäisivät monien metrien korkeudesta pää edellä asfalttiin kerrostaloyksiöstäni. Pelkäsin, että unohtaisin jättää juomavettä tai kissojen masentuvan, kun joutuivat olemaan työaikani yksin kotona.
Olen aina halunnut ostaa asunnon, siis ihan sellainen ikioman asunnon. Olen nähnyt sen sijoituksena ja tärkeänä omana asiana. Olen myös pohtinut kuinka tulisin elämään veloissa monet vuodet. Mahdollisesti asuntoon tulisi kalliita remontteja tai vesivahinko. Olen 23, joten minulla ei varmaan vielä tarvitse olla omaa asuntoa. Olen usein ajatellut, että tässä vaiheessa minulla siis todellakin on asunto, mies, kissa ja lapsi. Tuolla äsköisellä luettelolla ei ole tullut seitsemän oikein -tulosta, eikä edes bingoa.
Olen aina halunnut kätilöksi. Nyt olen kätilö. Olen väsynyt, stressaantunut ja vuorotyötä tekevä oikea kätilö. Yövuoro, aamuvuoro, iltavuoro, välivuoro, pitkä vuoro, lyhennetty vuoro... Olen katsounut eri opiskeluvaihtoehtoja, koska pelottaa, että kohta ei ole työtä. Synnytyssairaaloita vähennetään, virkoja vähennetään ja syntyvyys laskee. On epävarmuutta ja kateutta. Voisin lähteä lukemaan esimerkiksi terveystieteiden maisteriksi ja sitten muutaman vuoden kuluttua olisin työtön maisteri, wohoo.
Elämä on tässä ja nyt. Niin aina sanotaan ja niin minä uskon. Olen saanut ajatuksen, että lähtisin ulkomaille. Nyt olisi oiva tilaisuus lähteä reppureissaamaan, koska oikeastaan minua ei pidättele mikään missään. Ei ole puolisoa, ei ole kissaa, ei ole omaa asuntoa, ei ole lapsia ja työkin on sijaisuutta toisen sijaisuuden perään. Voisin lähteä reissuun maailman jokaiselle laidalle, kävellä valkoisessa hiekassa Australian saarilla, käydä katsomassa Uuden Seelannin metsiä ja nukkua muiden turistien kanssa. Voisin kokea maailmaa ja ihmetellä sitä eri paikoissa. Joku olisi jo lähtenyt, mutta itse tykkään tehdä päätöksiä harkiten ja makustella eri vaihtoehtoja.
Mitä sitten, kun tulisin esimerkiksi reissusta puolen vuoden päästä takaisin? Olen ehkä ruskettunut, mutta samalla myös mahdollisesti rahaton, koditon, työtön ja ehkä joku kaverini on unohtanut olemassaoloni. Selässäni olisi vain kulahtanut rinkka, jonka sisällä olisi likaisia ja ryppyisiä vaatteita. Olisin sitten kyllä nähnyt vilauksen maailmaa ja palaisin takaisin tietynlaiseen tyhjyyteen. Toisaalta se olisi myös varmasti tietynlainen "puhdas" alku, starttipiste. Samalla olisin toteuttanut reppureissua koskevan haaveeni ja varmasti olisin sitten nähnyt, kokenut ja tehnyt eli etenkin ELÄNYT.
Jään nyt miettimään todella tuota reppureissaamista. Nythän se olisi lähdettävä, jos aikoo lähteä. Pelottavaa, että minua ei pidättele mikään. Tai siis sehän on siistiä, jännää, mielenkiintoista, uskomatonta ja hämmentävää! Nyt täytynee olla vain uskallusta, ripaus rohkeutta ja päättäväisyyttä, koska taidan todellakin olla oman elämäni diktaattori.
Olen tuuliviiri ja en tiedä mitä huomenna haluan. Nyt haluan nukkua. zzZZzz
Hämmentäen,
Elli
Anna mä bloggaan
