Kesän vapaat on vietetty jo hetki sitten ja tämä neitokainen on takaisin työelämässä. Huikeeta, että tosiaan on töitä. Olen vaihtanut työpaikkaa ja uudet haasteet ovat pitäneet meikämoisen kiireisenä ja ehkä vähän myös stressaantuneena. Asiani tällä kertaa koskee teinejä, koska nykyelämästäni en oikein osaa sanoa mitään oleellista. Nyt kuitenkin aloitan jälleen bloggaamisen, koska tämä on siistiä. Asiani koskee minua teininä, koska...
Löysin asuntoani siivotessa kalenterin vuodelta 2007. Aivan mieletön lukeminen alkoi välittömästi. Siivoukset jäivät sikseen (jälleen kerran) ja hyökkäsin kalenterin sivujen, päivien ja kirjoitusten pariin. Nyt ajattelin hieman paljastaa faktoja itsestäni ollessani juurikin noin viidentoista.
Harrastuksenani on puntti. Kyllä, siis kalenterin ensimmäisellä sivulla lukee kohta harrastus ja sinisellä Stabilon kynällä olen raapustanut siihen kohtaan kuntosalin. Kundimauksi paljastan haluavani lihaksia, rusketusta, hyvät jutut ja valkoiset hampaat. Olen todella kauhuissani! Missä ovat nämä peruskriteerit: rehellinen, luotettava, fiksu... No, pääasia että on ruskettunut ja lihaksikas, koska silloin I really, really like you. Ja tietenkin se, että omaa ne valkoiset hampaat ja hyvät jutut. JES! Ei ole vissiin paljon neidin päätä pakotellut tuohon aikaan.
Mieliruokaani on ollut tuolloin kanasalaatti, hamppari ja lehtipihvi ranskiksilla. Nykyisin olen järin ituhippi. Syön luomupainotteisesti ja ruokavaliooni kuuluvat etenkin kasvikset ja juurekset, blaablaablaa, tylsää. Nyt varmaan ne ruskettuneet ja valkeahampaiset miehet itkevät verta ja huutavat tietokoneruuduilleen, että ketä kiinnostaa! Syö nyt hyvä ihminen lihaa! Katsoin pari päivää sitten jonkun possunlahtausdokumentin ja päätin jättäväni edelleen possut kauppojen hyllyille. Näen vieläkin verkkokalvoillani pienet vaaleanpunaiset sorkkajalat, jotka kipittävät kohti rekkaa, mikä kuljettaa ne lahtaamolle. Sitten ne pienet possut kiljuvat ja ovat stressaantuneita ja pian ne ovat kuluttajan lautasella. Tällainen väliuutinen tähän ja jatketaanpas sitten kalenteria eteenpäin.
Suosikkishoppailupaikat alkavat vaatimattomasti Pariisissa, jossa olin käynyt tuolloin pariin otteeseen reissussa. Sitten lista jatkuu: H&M, JC, Zara ja Seppälä. Varmaan vähän parempaa Seppälää haettu päälle ja housut olivat lantiolta niin matalat, että pajatso varmaan välillä vähän vilkkui ja vilautteli itseään. Aika hottismeininkiä ollut ja vähän lisää huulikiiltoa ja hajuvettä ja maskaraa.
Nyt tulee tämä ihana kohta, jota en vaan voi sivuuttaa. Olen laittanut kalenteriini tulevaisuuden haaveikseni, että asuisin omassa kämpässä (kyllähän viidentoista vanhalla on jo kiirus omaan kotiin), tuunattu Subaru, kiva ammatti, ei rahalainaa ja poikafrendi. Aivan, minulla ei ole vieläkään tuunattua Subarua. On tämä elämä kovin kaltoin kohdellut. Eikä ole poikäystävää, ei omaa omistuskämppää, ammattiakin pitää varmaan vaihtaa, kun hallitus käy vähän leikkelemässä palkasta ja siitä se laina alkaakin sitten mukavasti kertyä.
Mottoni on ollut tuolloin: sääliä saa kaikki, mutta kateutta on ansaittava.
Tähän väliin pidän pienen tauon ja mietin hetken tuota mottoa, OK!
Olen tuolloin toiminut oppilaskunnan hallituksen tiedottajana. Olen ollut tukioppilas. Olen työskennellyt bingossa. Luit juuri aivan oikein! Giide on kaksikymmentä neljä, Iivari kolme, Bertta kaksitoista... BINGO! Se oli silloin tulonlähteeni. Tarkastutuin bingorivejä ja hiioppeja, kulmia, tuplia ja päätyjä. Opin bingosanastoa, jaoin voittoja ja voitelin sämpylöitä sekä keitin kahvia. Väliajalla paistoin grillimakkaraa. Bingon pihaan ajoin skootterilla, ihanalla hopeanhohtoisella murullani, joka palveli minua usean vuoden ajan. Elämä tuolloin oli aivan kamalaa, mutta nyt kun ajattelee, se oli aivan huippua!
Olen harrastanut teininä kuntosalin lisäksi näytelmäkerhoa. Olen tehnyt koulussa tutkielman abortsita, pukeutunut teemapäivänä pojaksi ja aloittanut jälleen syksyn tullen uuden harrastuksen, joka oli kuntotassi. Olen selvästi tuolloin elänyt jotain kokeiluvaihetta, seikkailijan elämää ja se kuulunee elämään. Siinä hormonimyrskyissä viidentoista vanhana ei varmaan aina ihan helppoa ollut, eikä toisaalta tarvinnutkaan olla.
Tsemppiä teineille ja heidän vanhemmille. Muistakaa, että sääliä saa kaikki, mutta kateutta on ansaittava, Booomshakalaka.
Toissapäivänä minua tuli kadulla vastaan hupparipäinen ihminen. Hän lähti seuraamaan minua ja minua vähän jännitti ja ihmetytti. Olin tulossa jalkapallotreeneistä ja ilta oli pitkällä, koska treenit jälleen olivat venähtäneet yli kaksituntisiksi. Hän riisui kohdallani hupun. Hän oli teini. Kysyi olisiko minulla heittää kakkosta. Annoin lompakostani kaksi euroa ja hän kiitti. Tarvitsi rahaa kuulemma bussiin, jotta pääsee kotiin. Toivottavasti hän pääsi kotiin. Toivottavasti joku odotti häntä kotiin. Oli kylmä ja pimeä sykyinen ilta.
Muistakaa, että elämä on.
Elli
Anna mä bloggaan
perjantai 25. syyskuuta 2015
keskiviikko 23. syyskuuta 2015
Isänmaallinen kädenpuristus ja menolippu Dubaihin
Okei, minulta ollaan viemässä rahaa.
Asiani koskee hallituksen esittämiä linjauksia, joissa on ehdotettu muun muassa pyhäkorvausten leikkaamista, lomien lyhentämistä ja sairauspoissaolojen ensimmäisen päivän palkatonta. Pyhä on pyhä ja hilipatiheit vain työministeri Lindströmille.
1. Ei kenenkään lomarahoihin eikä loma-aikaan pitäisi puuttua. Jokainen on lomansa ansainnut ja loma on LOMA! Loma on terapiaa, perheaikaa, omaa aikaa, ulkoilua, mökkeilyä, matkustelua, ostelua, rimpsattelua ja rallattelua. Älkää nyt hyvät ihmiset niistä viekö. Saatte aikaan ison, todella ison mielipahan ja kaikista tulee mielensäpahoittajia ja sitten ei ole kenelläkään kivaa. Kaikista tulee ihan ":(" sadface...
2. Jos ihminen on niin höveli, että menee sunnuntaina töihin tai valvoo yöt työskennellessään, on hän varmasti lisänsä ansainnut. Mielestäni heille voisi nostaa korvauksia. Laitetaan Suomessa pyörät pyörimään kunnolla pyhinäkin. Työnarkkarit kiittävät ja samoin Sirkka Simpukka, yksinhuoltaja Simpeleestä. Saa meinaan Sirkka Simpukka ostettua Lasselle lisillä uuden kurapuvun ja käytettyä anopin vanhan Volvon huollossa. Jos lisät lähtee, mitä Sirkka Simpukalle jää? Vihainen ja märkä lapsi sekä hajonnut Volvo.
3. Tervetuloa lonkkaleikkaukseen, ätsiuh. Olikos se tämä vasen lonkka, kun piti leikata? Laitetaanpas teidät nyt mukavaan asentoon, ätsiuh. Alkakaahan laskea kymmenestä alaspäin. Minä valmistelen teille pienet nukkumatin coctailit, ätsiuh. Ei sairaana töihin. Kohta vasta sairaita sitten onkin.
Olen nyt makustellut tällä asialla jo useamman päivän. Joka päivä herätessäni olen eri mieltä. Olen 23, vastavalmistunut kätilö, tukka on takana ja elämää toivottavasti edessä. Olen halunnut kätilöksi siitä syystä, että olen kuvitellut sen olevan siisti, todella cooli ammatti. Olen halunnut kätilöksi siksi, että voisin hoitaa söpöjä vauvoja. Olen valinnut kätilöammatin, jotta voin olla todistamssa uutta elämää, onnea ja rakkautta. Olen päättänyt lukea kätilöksi, koska uskoin jaksavani siinä ammatissa vuosikymmenet.
En halunnut kätilöksi siksi, että näkisin kuolleita vauvoja, enkä siksi, että istuisin vierellä yöt äidin, joka on lapsensa menettänyt. En halunnut kätilöksi siksi, että vuoroni aluettua huomaankin olevani hätätilanteessa, kun äiti vuotaa holtittomasti kohdusta verta tai vauva on hengittämättä. En halunnut kätilöksi siksi, että istun etsimässä kohtuun kuolleelta sikiöltä sykkeitä turhaan, enkä myöskään siksi, että minusta tulisi rikas. En kerro mistään yksittäistapauksesta, nämä ovat esimerkkejä asioista, joita kätilö voi työssään kohdata kellonajasta riippumatta.
Olen kätilö, en ole rikas, mutta ylpeä olen. Olen todella ylpeä jokaisesta onnistuneesta työpäivästäni ja siitä, että olen saanut käydä Suomessa koulutuksen, joka on valmistanut minua hätätilanteisiin, riskeihin, päätöksentekoon, eettisyyteen, ihmisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja etenkin kätilöyteen. Olen iloinen siitä, että voin kehittyä ja oppia jatkuvasti lisää urallani. Jokaisen työpäiväni aloitan nöyränä. Olen koulutettu nainen.
Sipilälle voin lähettää tässä vaiheessa isänmaallisen kädenpuristusterveisen, että maksan veroni Suomeen ja aina olen näin tehnyt.
Tätä tekstiä tulee vain. En voi lakkaa kirjoittamasta. Käteni samalla hieman vapisevat ja haluan kertoa nyt monta asiaa, joita olen päivät ja muutaman yönkin miettinyt. En valinnut ammattiani palkan takia. Aluksi kuullessani siitä, että hallituksen toimet tulisivat vaikuttamaan palkkaani, en välittänyt. Ajattelin, että aivan sama. Totesin ääneen, että viekää vaikka puolet palkasta ja ylityökorvaukset ja lisät ja kaikki. Koska ajattelin, että voisin auttaa, voisin pelastaa Suomen. Voisin olla hyödyksi vielä enemmän koko kansalle, kaikille suomalaisille ja Suomeen tuleville ihmisille. Tässä vaiheessa tajusin ajattelevani aivan liikaa, etenkin liikaa itsestäni. Hei, ei sitä Suomea yksi kakskolmonen, kätilöksi kouluttautunut nainen pelasta.
Onneksi jatkoin siis ajattelua ja eri mediojen seuraamista. Tajusin, että työkavereinani on yksinhuoltajia, joiden palkasta iso siivu menee lapsisen elättämiseen, ruokkimiseen ja harrastuksiin. Sirkka Simpukoita on vuorotyössä ja heille lisät ovat korvaamattomia. Tajusin, että pian kukaan ei halua olla kätilö. Voi olla sitten kätilö vaikka Dubaissa, mutta Suomessa se ei ole ehkä enää kannattavaa. Pitänee ottaa menolippu Dubaihin, paluulippua ei kannata ottaa ollenkaan. Kuka jäisi pitämään huolta Suomen äideistä, isistä, synnytyskulttuurista ja vastasyntyneistä? Suomi on turvallinen maa synnyttää tai ainakin se oli silloin, kun valmistuin ja tulevaisuudesta en osaa nyt sanoa mitään. Ennustajaeukko en sentään ole toisin kuin Soini, joka aikoo ilmeisesti saada vauvat syntymään kello 8-16. Aikamoinen setä on tuo Soini. Harmi kun hän ei ole kätilö, ainakaan vielä.
Olen jo kuullut puheita, että vuorotyöläiset etsivät säännöllistä päivätyötä. Olen tiedostanut, että ihmiset etsivät uusia koulutusmahdollisuuksia. Olen ymmärtänyt sen tosiasian, että moni on luopumassa unelma-ammatistaan, koska metallityön ammattilaiset, hoitajat, palomiehet, poliisit, bussikuskit, myyjät eivät ole enää arvostettuja. Heistä on tullut torilla huutelevia kansalaisia, anarkisteja, tyytymättömiä ja ennen kaikkea peloissaan olevia, pettyneitä ihmisiä.
Kävin tänään kampaajalla. Käytin 45 euroa kuukausipalkastani hiuksieni leikkuuttamiseen. Pian tajusin, että kohta minulla ei ole varaa käydä ainakaan usein kampaajalla. Kampaaja kertoi minulle kolmen lapsensa synnytyskertomukset ja minä kuuntelin mielenkiinnolla. Minä olin maksava asiakas ja tuo näppärä kampaaja sai käynnistäni rahaa. Hän käyttäisi saamiaan tuloja edelleen perheelleen, omalle perheelleen. Tajuatteko jo, että olen paniikissa? Näen leikkauksissa lumipalloefektin ja ikäviä seuraamuksia. Toivottavasti leikkauksilla saadaan hyvää aikaiseksi.
Olen aina ajatellut, että ihminen selviää aikamoisistakin asioista. Tiedän, että minä selviäisin leikkauksista, hallituksen linjaamista säästöistä. Olen sinkku ja voin hyvin syödä vieläkin useammanin kaurapuuroa, asua vieläkin pienemmässä vuokra-asunnossa ja lopettaa kampaajakäynnit. Kuinka tämä palvelee Suomen taloutta?
Olen huolissani miten muut selviävät? En näe tässä enää järkeä, olen surullinen. Olen jo pohtinut elämääni jälleen kerran melko pitkälle. Ymmärrän, että tätä työtahtia tulen tuskin jaksamaan eläkkeelle asti ja samalla työaikaa halutaan mahdollisesti lisätä, henkilökuntaa vähentää ja hoitoyksiköiden kokoa kasvattaa. Vaikka pidän työn tekemisestä, haluan elämältäni muutakin kuin työn tekemistä. Itselläni työuraa on jäljellä tosiaan noin reilut neljäkymmentä vuotta, hurraa!
Kuka tulee tekemään työt loppiasena ja helatorstaina? Kuka tulee töihin sairaana? Kuka tulee töihin? Tuleeko kohta kukaan enää töihin? En ole vielä aivan ymmärtänyt sitä, kun jatkuvasti terveydenhuollosta tehdään säästöjä. Olen ymmärtänyt, että ikäihmisiä on jatkuvasti enemmän, kipeitä ihmisiä on enemmän, mielenterveydellisiä ongelmia on enemmän, työkyvyttömyyttä on enemmän, enemmän, enemmän, enemmän. Mutta resursseja, niitä on vähemmän. Aika mielenkiintoinen yhtälö! Itselleni terveys on yksi tärkeimmistä arvoista. En sitten tiedä jatkuvasti pyöräilevästä Stubbista, että mikä on hänelle tärkeä arvo. Nyt hän ainakin saisi lähteä pyöräilemaan ihan mihin vain.
Olisi vielä niin monta juttua, mutta laittakaa kommettia tulemaan. Olen valmis osallistumaan tasa-arvoisiin talkoisiin. Olen valmis tarttumaan haravaan ja aika riski haravoija olenkin. Miten Soini, Stubb ja Sipilä aikovat tarttua haaraviinsa? Tiedättekö niihin haravoihin, jotka luoja on heille suonut.
Tänään kävin tapaamassa isovanhempiani ja sain hyvää pannukakkua sekä tuoretta kahvia. Tässä kuulumiseni tältä erää. Olen pitänyt täällä puollella hetken hiljaiseloa ja olen valmistellut postauksia. Kiitos kaikille yli 6000 lukijalle, aivan mieletöntä, että sinä siellä jossain luet joltain päätteeltä tekstiäni. Se saa bloggaajan mielen herkäksi ja kiitolliseksi ja tulee sellainen olo, että kirjoitan myös jatkossa.
Terveisiä päättäjille, antaa harmaan talouden kukkia ja tehdään kaikki töitä arkisin kello 8-16. Ei tässä paljoa voi tehdä, kun hoitajat eivät pääse edes töistään osoittamaan mieltä.
Taidan hakea seuraavaksi eduskuntaan, koska torilla ei voida tavata niin nähdään sitten istuntosalissa.
Elli
Anna mä bloggaan
Asiani koskee hallituksen esittämiä linjauksia, joissa on ehdotettu muun muassa pyhäkorvausten leikkaamista, lomien lyhentämistä ja sairauspoissaolojen ensimmäisen päivän palkatonta. Pyhä on pyhä ja hilipatiheit vain työministeri Lindströmille.
1. Ei kenenkään lomarahoihin eikä loma-aikaan pitäisi puuttua. Jokainen on lomansa ansainnut ja loma on LOMA! Loma on terapiaa, perheaikaa, omaa aikaa, ulkoilua, mökkeilyä, matkustelua, ostelua, rimpsattelua ja rallattelua. Älkää nyt hyvät ihmiset niistä viekö. Saatte aikaan ison, todella ison mielipahan ja kaikista tulee mielensäpahoittajia ja sitten ei ole kenelläkään kivaa. Kaikista tulee ihan ":(" sadface...
2. Jos ihminen on niin höveli, että menee sunnuntaina töihin tai valvoo yöt työskennellessään, on hän varmasti lisänsä ansainnut. Mielestäni heille voisi nostaa korvauksia. Laitetaan Suomessa pyörät pyörimään kunnolla pyhinäkin. Työnarkkarit kiittävät ja samoin Sirkka Simpukka, yksinhuoltaja Simpeleestä. Saa meinaan Sirkka Simpukka ostettua Lasselle lisillä uuden kurapuvun ja käytettyä anopin vanhan Volvon huollossa. Jos lisät lähtee, mitä Sirkka Simpukalle jää? Vihainen ja märkä lapsi sekä hajonnut Volvo.
3. Tervetuloa lonkkaleikkaukseen, ätsiuh. Olikos se tämä vasen lonkka, kun piti leikata? Laitetaanpas teidät nyt mukavaan asentoon, ätsiuh. Alkakaahan laskea kymmenestä alaspäin. Minä valmistelen teille pienet nukkumatin coctailit, ätsiuh. Ei sairaana töihin. Kohta vasta sairaita sitten onkin.
Olen nyt makustellut tällä asialla jo useamman päivän. Joka päivä herätessäni olen eri mieltä. Olen 23, vastavalmistunut kätilö, tukka on takana ja elämää toivottavasti edessä. Olen halunnut kätilöksi siitä syystä, että olen kuvitellut sen olevan siisti, todella cooli ammatti. Olen halunnut kätilöksi siksi, että voisin hoitaa söpöjä vauvoja. Olen valinnut kätilöammatin, jotta voin olla todistamssa uutta elämää, onnea ja rakkautta. Olen päättänyt lukea kätilöksi, koska uskoin jaksavani siinä ammatissa vuosikymmenet.
En halunnut kätilöksi siksi, että näkisin kuolleita vauvoja, enkä siksi, että istuisin vierellä yöt äidin, joka on lapsensa menettänyt. En halunnut kätilöksi siksi, että vuoroni aluettua huomaankin olevani hätätilanteessa, kun äiti vuotaa holtittomasti kohdusta verta tai vauva on hengittämättä. En halunnut kätilöksi siksi, että istun etsimässä kohtuun kuolleelta sikiöltä sykkeitä turhaan, enkä myöskään siksi, että minusta tulisi rikas. En kerro mistään yksittäistapauksesta, nämä ovat esimerkkejä asioista, joita kätilö voi työssään kohdata kellonajasta riippumatta.
Olen kätilö, en ole rikas, mutta ylpeä olen. Olen todella ylpeä jokaisesta onnistuneesta työpäivästäni ja siitä, että olen saanut käydä Suomessa koulutuksen, joka on valmistanut minua hätätilanteisiin, riskeihin, päätöksentekoon, eettisyyteen, ihmisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja etenkin kätilöyteen. Olen iloinen siitä, että voin kehittyä ja oppia jatkuvasti lisää urallani. Jokaisen työpäiväni aloitan nöyränä. Olen koulutettu nainen.
Sipilälle voin lähettää tässä vaiheessa isänmaallisen kädenpuristusterveisen, että maksan veroni Suomeen ja aina olen näin tehnyt.
Tätä tekstiä tulee vain. En voi lakkaa kirjoittamasta. Käteni samalla hieman vapisevat ja haluan kertoa nyt monta asiaa, joita olen päivät ja muutaman yönkin miettinyt. En valinnut ammattiani palkan takia. Aluksi kuullessani siitä, että hallituksen toimet tulisivat vaikuttamaan palkkaani, en välittänyt. Ajattelin, että aivan sama. Totesin ääneen, että viekää vaikka puolet palkasta ja ylityökorvaukset ja lisät ja kaikki. Koska ajattelin, että voisin auttaa, voisin pelastaa Suomen. Voisin olla hyödyksi vielä enemmän koko kansalle, kaikille suomalaisille ja Suomeen tuleville ihmisille. Tässä vaiheessa tajusin ajattelevani aivan liikaa, etenkin liikaa itsestäni. Hei, ei sitä Suomea yksi kakskolmonen, kätilöksi kouluttautunut nainen pelasta.
Onneksi jatkoin siis ajattelua ja eri mediojen seuraamista. Tajusin, että työkavereinani on yksinhuoltajia, joiden palkasta iso siivu menee lapsisen elättämiseen, ruokkimiseen ja harrastuksiin. Sirkka Simpukoita on vuorotyössä ja heille lisät ovat korvaamattomia. Tajusin, että pian kukaan ei halua olla kätilö. Voi olla sitten kätilö vaikka Dubaissa, mutta Suomessa se ei ole ehkä enää kannattavaa. Pitänee ottaa menolippu Dubaihin, paluulippua ei kannata ottaa ollenkaan. Kuka jäisi pitämään huolta Suomen äideistä, isistä, synnytyskulttuurista ja vastasyntyneistä? Suomi on turvallinen maa synnyttää tai ainakin se oli silloin, kun valmistuin ja tulevaisuudesta en osaa nyt sanoa mitään. Ennustajaeukko en sentään ole toisin kuin Soini, joka aikoo ilmeisesti saada vauvat syntymään kello 8-16. Aikamoinen setä on tuo Soini. Harmi kun hän ei ole kätilö, ainakaan vielä.
Olen jo kuullut puheita, että vuorotyöläiset etsivät säännöllistä päivätyötä. Olen tiedostanut, että ihmiset etsivät uusia koulutusmahdollisuuksia. Olen ymmärtänyt sen tosiasian, että moni on luopumassa unelma-ammatistaan, koska metallityön ammattilaiset, hoitajat, palomiehet, poliisit, bussikuskit, myyjät eivät ole enää arvostettuja. Heistä on tullut torilla huutelevia kansalaisia, anarkisteja, tyytymättömiä ja ennen kaikkea peloissaan olevia, pettyneitä ihmisiä.
Kävin tänään kampaajalla. Käytin 45 euroa kuukausipalkastani hiuksieni leikkuuttamiseen. Pian tajusin, että kohta minulla ei ole varaa käydä ainakaan usein kampaajalla. Kampaaja kertoi minulle kolmen lapsensa synnytyskertomukset ja minä kuuntelin mielenkiinnolla. Minä olin maksava asiakas ja tuo näppärä kampaaja sai käynnistäni rahaa. Hän käyttäisi saamiaan tuloja edelleen perheelleen, omalle perheelleen. Tajuatteko jo, että olen paniikissa? Näen leikkauksissa lumipalloefektin ja ikäviä seuraamuksia. Toivottavasti leikkauksilla saadaan hyvää aikaiseksi.
Olen aina ajatellut, että ihminen selviää aikamoisistakin asioista. Tiedän, että minä selviäisin leikkauksista, hallituksen linjaamista säästöistä. Olen sinkku ja voin hyvin syödä vieläkin useammanin kaurapuuroa, asua vieläkin pienemmässä vuokra-asunnossa ja lopettaa kampaajakäynnit. Kuinka tämä palvelee Suomen taloutta?
Olen huolissani miten muut selviävät? En näe tässä enää järkeä, olen surullinen. Olen jo pohtinut elämääni jälleen kerran melko pitkälle. Ymmärrän, että tätä työtahtia tulen tuskin jaksamaan eläkkeelle asti ja samalla työaikaa halutaan mahdollisesti lisätä, henkilökuntaa vähentää ja hoitoyksiköiden kokoa kasvattaa. Vaikka pidän työn tekemisestä, haluan elämältäni muutakin kuin työn tekemistä. Itselläni työuraa on jäljellä tosiaan noin reilut neljäkymmentä vuotta, hurraa!
Kuka tulee tekemään työt loppiasena ja helatorstaina? Kuka tulee töihin sairaana? Kuka tulee töihin? Tuleeko kohta kukaan enää töihin? En ole vielä aivan ymmärtänyt sitä, kun jatkuvasti terveydenhuollosta tehdään säästöjä. Olen ymmärtänyt, että ikäihmisiä on jatkuvasti enemmän, kipeitä ihmisiä on enemmän, mielenterveydellisiä ongelmia on enemmän, työkyvyttömyyttä on enemmän, enemmän, enemmän, enemmän. Mutta resursseja, niitä on vähemmän. Aika mielenkiintoinen yhtälö! Itselleni terveys on yksi tärkeimmistä arvoista. En sitten tiedä jatkuvasti pyöräilevästä Stubbista, että mikä on hänelle tärkeä arvo. Nyt hän ainakin saisi lähteä pyöräilemaan ihan mihin vain.
Olisi vielä niin monta juttua, mutta laittakaa kommettia tulemaan. Olen valmis osallistumaan tasa-arvoisiin talkoisiin. Olen valmis tarttumaan haravaan ja aika riski haravoija olenkin. Miten Soini, Stubb ja Sipilä aikovat tarttua haaraviinsa? Tiedättekö niihin haravoihin, jotka luoja on heille suonut.
Tänään kävin tapaamassa isovanhempiani ja sain hyvää pannukakkua sekä tuoretta kahvia. Tässä kuulumiseni tältä erää. Olen pitänyt täällä puollella hetken hiljaiseloa ja olen valmistellut postauksia. Kiitos kaikille yli 6000 lukijalle, aivan mieletöntä, että sinä siellä jossain luet joltain päätteeltä tekstiäni. Se saa bloggaajan mielen herkäksi ja kiitolliseksi ja tulee sellainen olo, että kirjoitan myös jatkossa.
Terveisiä päättäjille, antaa harmaan talouden kukkia ja tehdään kaikki töitä arkisin kello 8-16. Ei tässä paljoa voi tehdä, kun hoitajat eivät pääse edes töistään osoittamaan mieltä.
Taidan hakea seuraavaksi eduskuntaan, koska torilla ei voida tavata niin nähdään sitten istuntosalissa.
Elli
Anna mä bloggaan
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)