Kurkkaa blogiin

Itselleni tuli sellainen pieni identiteettikriisi. Viimeksi pohdin opiskelijaelämän vaihtumista työelämään ja koin sen jopa hieman ahdistavana. Saavutan perjantaina valmitujaisissani merkkipaalun saamalla tutkintotodistuksen ja sitten juon sitä kuohuviiniä. Olen ollut muutaman päivän istuttamassa kesäkukkia tulevia bileitä varten ja olen ollut noin muutenkin laittamassa juhlapaikkaa juhlapaikaksi. Olen pohtinut servettien väriä ja ostin itselleni tänään ihanan juhlamekon. Haluan olla todella nätti ja näpäkkä tuona päivänä ja tuohon päivään on enää neljä yötä. 

Olen myös ollut häkeltynyt siitä, että unelmani on saavutettu ja sitten tuleekin tyhjyys. Tulee sellainen olo, että voi vähän paukutella henkseleitä ja sitten istua alas ja todeta sen olleen siinä. Noin niin kuin omasta mielestäni hyvin on mennyt ja menee edelleen, mutta mitä sitten? Ei ole enää sitä aaah niin ihanaa tulevaa ammattia hankittavana ja aaaah niin pitkiä tenttejä tentittävänä ja aaaah niin opiskelijabudjettielämää vietettävänä.

No, tästäkös kaikesta aloitin sitten pohdiskelun. Tein uusia ihania haaveita tai otin vanhat haaveet eteeni. Laiton Loton vetämään, laitoin Viking loton vetämään, laitoin Eurojacpotin vetämään... Kyllä, ihan oikeasti tein niin. Sitten varasin ajan jostain aivan älyttömän kalliista ja kauniista kampaamosta. Varasin hiukselleni jonkun ihanan hellimishoidon ja samalla varasin perjantain juhlapäivääni meikkauksen ja kampauksen. Tein niin, koska ihan vain tuntui siltä, että niin pitää tehdä tai oikeastaan niin voi tehdä. Googletin ihan vain pikkuisen taas koiranpentuja ja katsoin koiranpentuvideoita, koiranpentutarvikkeita, koiranpentuhoito-ohjeita. Niin, haluan koiran sitten joskus. Siitä tulisi Väinö, Niilo, Pontus, Mymmeli, Bärre tai Ninnu. 

Sitten tein uuden haaveen, joka on oikeastaan ollut jo pitkään haaveeni, mutta nyt siitä tuli jotenkin sellainen todellisempi. Haluan prätkän. Olen kuin uhmaiässä oleva pentu, koska haluan. Haluan oman moottoripyörän, jota voin pestä ja puunata. Haluan ajaa sen sairaalan pihaan parkkiin ja heittää työvuoroon tuleville lääkäreille yläfemmat. Haluan ottaa kypärän pois ja ravistella hiuksiani kuin elokuvissa. Haluan ostaa ihanan ajoasun ja hyvän kypärän. Haluan kaasutella ja huristella. Ensi kesänä voisin ajaa Suomen halki. Se olisi niin siistiä!

Ulkomaat haloo! Sinne on päästävä. Ulkomailla on niin monta kolkkaa, joissa haluan käydä. Haluan vaeltaa Espanjan pohjoisosien läpi ja kulkea reitin Meksikon rajalta aina Kanadaan asti rinkka selässäni. Jos minulla on silloin kumppani, kun vaellan Meksikosta Kanadaan, ja jos se kumppani haluaa tulla matkaan mukaan, haluaisin hänen kosivan minua siellä viimeisellä pysähdyksellä Kanadassa. AAAH<3 Haluan nähdä vesiputouksia, aavikoita, saaria ja sademetsiä. Haluan nähdä New Yorkin ja ajaa autolla koko jenkkilän halki. Haluan tanssia hiekkarannalla auringon laskettua ja herätä puhtaista hotellin lakanoista tuoreelle aamupalalle. Minä haluan nähdä koko maailman. 

Ihan vain joskus pohdin, että olenko normaali? Haluavatko kaikki ihmiset kaikkia maailman asioita? Minä haluan rauhaa ja rakkautta, hotelliöitä ja tanssia hiekkarannalla paljain jaloin, haluan vaeltaa omituisia vaellusreittejä ja lapsen. Kyllä, haluan myös oman ihanan lapsen tai oikeastaan lapsia. Tuntuu, että nyt on liian monta kuumetta samaan aikaan. Matkakuume, asuntokuume, vauvakuume, koirakuume, elämäkuume, valmistumiskuume, ammattikuume, kuume ja kuume. Ja sitten vielä se identiteettikriisi. 

Ehkä aloitan huomisesta ja menen sinne kampaajalle kello 10 hiusten hellimishoitoon. Juon siellä ison kupillisen kahvia ja istun. Istun ja nautin ja hengähdän. Ehkä teen samalla lisää haaveita...

Elli
Anna mä bloggaan

Goodbye retku

Moi, oon lomalla.

Olen aloittanut kuukauden kesälomani töistä! Olen käynyt lomalla lompsimassa Linnanmäellä, ulkona syömässä, kahvittelemassa, shoppailemassa ja Tallinnassa. Olen käynyt elokuvissa, nähnyt ystäviä ja ulkoillut. Olen syönyt niin paljon sitä niin hyvää ruokaa. Olen aloittanut uuden ja samalla vanhan harrastuksen, joka on jalkapallo. Nyt tulee juoneen käänne, koska en tavallaan ole lomalla. Harjoittelua sairaalamaailmassa on jäljellä viikko, jonka jälkeen olen kätilötutkintoni suorittanut. Tässä vaiheessa annan ihan sellaiset pienet aplodit itselleni, tanssin olohuoneessa napatanssia ja samalla kiljun ja hypin. Aivan todella hauskaa olla aika kova ja hyvä muija! Vitsi, olen venynyt arjessa töihin, kouluun, käynyt aina ostamassa omat ruokani kaupasta ja siivonnut omat sotkuni kotona. Olen saamassa huikeat paperit. No, tuo oli nyt tuollainen tuohon väliin ja sitten tosiaan elämähän on ihanaa ja kamalaa ja kaikkea siltä väliltä.

Joo, on todella kiva valmistua. Se tarkoittaa ihan todella montaa uutta asiaa, mutta samalla se tarkoittaa suuria muutoksia. En ole viikon päästä enää opiskeljaretku Helsingistä. En syö enää opiskelijahintaista lounasta koulun ruokasalissa, enkä näe koulukavereita enää päivittäin. En voi enää myöhästyä aamulla koulusta, vaan myöhästyn jatkossa töistä. En kuulu pian enää opiskelijakastiin vaan työläisiin, työnarkomaaneihin, työssäkäyviin aikuisiin ihmisiin. Kuulostaa kieltämättä melko tylsältä tuollainen työelämämaailma.

Olen huomannut opiskelujen loppumisen vaikuttavan itseeni monella tapaa. Olen hakenut välittömästi uusia ulottuvuuksia. Onhan kätilö ollut haaveeni, unelmani ja toiveammattini pienestä ihmisestä alkaen. Nyt se unelma on täyttymässä kahden viikon kuluttua, kun saan tutkintotodistuksen omiin hyppysiini. Olen nyt pohtinut koiran hankintaa ja googlettanut erilaisia rotuja läpi yöt ja päivät. Olen soittanut kasvattajille ja muille asiantuntijoille, koska itse en tiedä koiruuksista juuri mitään. Olen nyt päätynyt siihen, että en ota koiraa, koska olisin varmasti huono omistaja. Ei minulla ole eläimelle tarpeeksi aikaa ja sen olen nyt itselleni myöntänyt. Asiat ovat toisin sitten, kun minulla on joku ihana unelmamies, joka voi ajoittain käydä lenkittämässä pientä karvaolentoa ja heitellä kotona sille palloa.

Koiran jälkeen ajattelin, että hommaisin jonkun muun eläimen. Tajusin pian, että haluan vain koiran. Olin ehtinyt ihastua jo kaikkiin pieniin nappisilmiin, mitkä niin innoissaan heiluttavat häntää ja pissaavat ympäri kaupunkia ja itse saan kerätä ulostepusseihin sen lämmintä kakkaa. Tämä kaikki olisi ollut itselleni ihan OK.
Koira-ajatusten jälkeen olen googlettanut erilaisia työleirejä, vapaaehtoismatkoja ja kriisiryhmiä, joissa voisin toimia kätilönä ja ihan vain tällaisena ihmisenä. Kelaa. Oot Nepalissa. Maa alkaa järistä. Taloja sortuu, ihmisiä jää niiden alle. Ihmiset kuolee, koirat kuolee, kasvit kuolee, mummot, papat, lapset, äidit, isät kuolevat. Maa järisee, pelottaa, on epävakaata, huutoa ja kaikkea. Ihan kamalaa ja lapset ovat hukassa, pelätään pahinta. Yritetään päästä pakoon tai piiloon ja juuri, kun olet löytänyt hyvän suojan pöydän alta, koko talo romahtaa ja se oli sitten siinä. Aivan järkyttävää! Kyllä ainakin itselle tulee sellainen fiilis, että olisi hienoa lähteä auttamaan, jos nyt sitä jotain voisi tai osaisi siellä tehdä.

Jään nyt pohtimaan näitä elämäni uusia ulottovuuksia ja mahdollisuuksiani. Samalla tunnen melko painavan apinan kiipeävän selkääni, kun mietin päätöksentekoa, hoitotoimenpiteitä ja elämää vastavalmistuneena kätilönä. Katsotaan mitä se tuleva kesä tuo tullessaan. Mutta hei, sillä välin me kaikki voidaan hypätä hyvillä mielin maailmanpyörään. Samalla voi kuunnella Kari Tapiirin Maailmanpyörää. Maailma pyörii ja pyöritään mekin ja tietenkin haaveillaan ja tehdään niitä uusia haaveita. 

Maailmanpyörässä,

Elli
Anna mä bloggaan

Tinder match!!!

Huikee viikko lopuillaan ja mitä minä teen. No, lataan tietenkin Tinderin omaan mustaan älyluuriini. Lataa, lataa, lataa ja vielä hetken lataa. Sykkeeni on hieman koholla ja poskeni ovat punakat. Käyn lisäämässä huulipunaa ja olen jännittynyt. Käteni ovat hikiset, jotka juuri ja juuri toimivat hipaisutekiikalla toimivassa puhelimessani. En ole uskaltanut kertoa Tinderin lataamisesta kuin yhdelle hyvälle ystävälleni. Samalla juon vihreää sitrusteetä ja ihmettelen, miksi sovelluksen lataamisessa menee näin kauan. Koen olevani erittäin malttamaton. Toivon todella, että odotukseni palkitaan. No, odotellessa voin kirjoittaa tätä blogiani.

Mitenkään en halua mainostaa olevani 23, sinkkumuija from Helsinki. Ja en todellakaan sitä, että lataan sinkkuna, 23, from Helsinki itselleni Tinderin. Enkä tee tekstiä tähän blogiini sen takia, jotta blogini 1000 (tuhat) lukijaa saisivat etsiä minut käsiini Tinderistä. Teen tämän pohtiakseni jälleen yksinäisyyttäni, sinkkuuttani, sinkkumuijailua ja vapautta. Toisaalta tämä on myös uusi kokeilu ja voin kirjoittaa tästä blogissani. Näen jo tämän tekstin läpi, kuinka ihmiset ovat peittäneet silmänsä käsillään myötähäpeästä, noloudelleni ja sille, että olen asiallani noin kolme vuotta myöhässä, koska Tinder on perustettu vuonna 2012. Ihmiset, vasta puolet sovelluksesta on latautuneena. Itse olen 100% latautunut, koska kevät ja kesä varmasti vielä joskus taas tulee, koska kevättä on rinnassa, koska elämä on todellista laiffia, koska Tinder is here!

Olen täysi ummikko tällaisessa Tinderduunailussa, mutta iloisena alan tätä kyllä puuhastella. En ole koskaan käyttänyt sovellusta, en ole tehnyt profiilia, en ole ollut kiinnostunut koko asiasta, yök. Kuka voi löytää toisen ihmisen elämäänsä kuvan perusteella jostain sovelluksesta? Tinderillä onkin noin 50 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Luulisi sieltä kyllä löytyvän match! <3

Nyt se on lataunut, kylläpäs kesti! Ehdin tässä ajassa kirjoittaa blogia, pestä meikit (jopa sen tekstin alussa lisäämäni huulipunan) ja hampaat, vaihtaa yövaatteet, suunnitella huomisen päivän ja hiippailla asunnossani ihan muuten vaan.

1. Kirjaudu Facebookin kautta (tunnuksilla)
2. Lataa... Kirjaudutaan sisään... Jumittuu ja aloitan alusta.
3. Lataa... Kirajtutaan sisään... Yhteyden muodostaminen linkkiin ei onnistu. (?? -> OK?)
3. Yritän uudelleen. Lataa... Annan luvan Tinderille tehdä lähes kaikkea.
4. Tinderin kuvaruutuun tulee sykkivä ihminen, joka kuvastaa ilmeisesti minua. Kyllä, minä sykin.

Omg, näyttöön tupsahtaa miesten kuvia. Aapo, 26... Nope, Tapio, 24... Nope, Janne, 25 Nope. What! Ihan hirveesti miehiä! Sydän hakkaa ihan kamalasti: Nope, Nope, Nope ja vauhti vain kiihtyy. Aina ikkunaan ilmestyy uuden miehen kuva. Lopulta suljen Tinderin. Olen hämmentynyt ja vähän itseäni naurattaa. Aikamoinen ihmiskuvameri oli siellä ja aikamoisia hottiksia kyllä. Huh, johan oli kivaa! Ja sitten menen nukkumaan. Niin, siis nukkumaan yksin. Ihanaa, kun saan vallata koko parivuoteeni, kaksi peittoa ja sulkea yölampun ihan silloin kun itseä huvittaa. Taidan sittenkin selata Tinderiä vielä hetken... nope, nope, okei toi on hot ja toi ja tuokin. Voi huh mun kanssa.

Anna mä bloggaan
Elli