Elämän uusi alku

Keväisen kauniit neljätoista viikkoa ovat kuluneet. Olen hoitanut yli neljäkymmentä synnytystä. Kyllä, olen ottanut vauvoja vastaan tähän maailmaan. Olen puhunut heille ensimmäiset sanat, punninnut, leikannut tai leikkuuttanut napanuoran ja ihastellut. Olen ollut synnytysalissa hiljaa, sanaton ja rauhallinen. Olen ollut toimissani tilanteen vaatiessa ripeä. Olen ihmetellyt ja katsellut syntymän ihmettä, uutta elämää. Olen itkenyt ja ylpeänä myönnän sen. Olen ollut ihminen, joka on saanut olla läsnä suurella hetkellä. Olen halannut, pitänyt kädestä ja kuunnellut. Olen istunut keinutuolissa ja tarjonnut kylmää vettä juotavaksi. Olen käynyt lämmittämässä kaurapusseja supistustusten välillä, välillä hieronut alaselkää, välillä laittanut ammeeseen veden valumaan. Olen siirtänyt tunteitani syrjään ja välillä antanut niiden tulla. 

Jokaisella syntymän hetkellä olen ollut kiitollinen. Jokaisen vauvan ensi-itkun kuultuani olen ollut huojentunut. Jokainen syntymä on ollut erilainen, yksilöllinen, mutta niin kaunis ja ainutlaatuinen. Vauvalla on pehmeä, punakka iho ja joskus se on kinainenkin. Välillä vauvalla on paljon hiuksia ja joku lähtee imemään heti äidin rintaa, toinen vähän myöhemmin. Joku huutaa tosi kovaa ja sitten nukahtaa lämpimään ja ei kuulu muuta kuin söpöä tuhinaa. Joku löytää sormensa ja imee niitä. Joku tarkastelee huonetta ja henkilöitä katsellaan. Uuden elämän syntymästä saa hurjasti voimaa. Ajattelen vauvan vetävän ensi henkäisyllään sisäänsä huomatavan määrän lämpöä, rakkautta, tarmoa ja onnea. Onnea, jota tarvitaan paljon ja ikuisesti. Onnea, teille on syntynyt ihana vauva! Tervetuloa maailmaan pikkuinen.

Löysin tekstin, jonka olen kirjoittanut yläasteella.

Ihmisten on kirjoitettava elämästä varikkäästi. Huomioitava, ettei elämä aina ole ruusuilla tanssimista. Kirjoittaessa on kohdattava elämän ankaruus, maailman epätasapaino. 
Monipuoliset, omaperäiset adjektiivit kuuluvat tekstiin. Julista, että luovuus tulee ilmi kirjoittajan juonesta ja hänen luomistaan teksteistä. ei virheiden määrästä. Lukijan on ymmärrettävä, mitä kirjoittaja tarkoittaa ja haluaa lukijan ajattelevan. Teksti ei tunne oikeastaan rajoja ja näin sen on oltava, jotta se takaa kirjoittajalle luovuuden avaimet.
Tyyliltään nuorekas, täynnä oivalluksia. Tekstin tarkoitus on raapaista lukijaa pintaa syvemmältä ja kehittää kysymyksiä. 
Kirjoittamiseen suhtaudumme luovien, makustellen ja kuuluvasti nieleskellen. Maailma on kriitioikta täynnä. Kun kritisoimme omaa tekstiä, muutamme sen itseämme miellyttäväksi, kriitittömäksi. Muut saavavat ajatella mitä haluavat. On mahdotonta miellyttää kaikkia. 
Maailmaa pitää katsoa. Ihmisten on itse koettava asioita. Ennakkoluulottomuus on tapa suhtautua, poimi kokemuksia. Erilaisten kulttuurien ja ihmisten tuntemus on meidät rikastuttava asia. 
Kirjoittamalla me vaikutamme, kirjoittamalla me mullistamme. Yhteiskunta on mätä. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Sodasta on tullut taidetta, tappaminen on kauneutta. 
Arvostan toisia arvoja. Rakastetaan, raskastellaan, ollaan rakastettuja, rakasteltuja ja kauniita, söpöjä, arvokkaita erilaisia ihmisiä. Pidetään toisiamme kädestä kiinni. 
Rakkaus elämään.

With love,

Elli
Anna mä bloggaan

Kesä 2015 boomjee!

Pian on kesä, vaikka siltä ei tunnu. Aurinko ei paista vieläkään tarpeeksi lämpimästi ja sen säteet eivät tuo vielä pisamia poskille. Vettä sataa ja luntakin on vielä paikoitellen maassa. Koiran kakkaa on herkästi tossun pohjassa, kun käy kävelyllä tai juoksulla. Lumen seasta paljastuu siis niin sanottuja ylläreitä, ole varuillasi.

Kesä 2015 tulee kyllä. Silloin on varmasti aamuja, jolloin pää on kipeä. On aamuja, jolloin yöllä on ollut liian kuumaa ja kosteaa. Tulee olemaan aikoja, joita ei enää tule koskaan olemaan. Tulee kesäpäiviä, jotka jäävät mieleen ja päiviä, joita toivoo, ettei olisi koskaan tullutkaan. Voi uida alasti järvessä ja kalastaa piikkieväisiä ahvenia. Kannattaa meloa kumiveneellä lahden poukamaan ja ihmetellä kesää. Kannattaa käyttää myös aurinkorasvaa ja juoda riittävästi nestettä. Voi juosta kesäsateessa ja ihastella sateenkaaria. Voi ihmetellä sateen jälkeen tiellä hyppiviä sammakoita ja haaveilla taas ensi kesästä tai vaikka siitä viime kesästä. 

Kesällä 2015 olen kätilö. Olen valmis ammattilainen ja menen kesätöihin hoitamaan vauvoja, äitejä, isiä, kumppaneita ja puolisoita sekä heidän perheitään. Kesä 2015 tulee olemaan haastava, koska se on ensimmäinen kesäni oikeana kätilönä. Pitää muistaa olla nöyrä ja kuunnella kokeneempia. Samalla on muistettava paljon ihan kaikenlaisia asioita. Haluan tehdä työtä nauttien, nauraen, lämmöllä. Haluan onnistua. Haluan olla hyvä kätilö. 

Kesällä 2015 lähten Ilosaareen iloittelemaan. Menen kuuntelemaan eri esiintyjiä ja aion tanssia kesäisissä öissä ystävieni kanssa. Kun jalkani ovat tarpeeksi kipeät, siirryn telttaan lepäämään ja aamulla nousen ylös. Laitan tukan nutturalle, huulipunaa ja sidon mutaisten tennareideni nauhat. Ihmiset, kesällä tanssitaan ja lauletaan ja jortsataan tukat nutturalla. Kesällä voi olla yöllä nukkumatta, eikä välttämättä ulkona ollessa palella yhtään. Kesällä voi käyttää värikkäitä aurinkolaseja ja näyttää coolilta. 

Kesällä 2015 lähden Sveitsiin ja odotan sitä innolla. Lähden sinne ihanien ja kauniiden ihmisten kanssa. Siellä on häät, siellä on rakkautta. Siellä on paljon kaikkea söpöä ja ihanaa tiedossa. Siellä saa päästää onnenkyyneleitä ja ihailla hääelämää jossain söpössä mekossa korkokengät jalassa. Samalla voi jutella muun muassa bestmanien kanssa, kikattaa ja kikattaa vielä vähän lisää. Häät ovat ihania, lämpimiä ja hääyöt... niissä vasta taikaa onkin! 

Kesällä 2015 haluan ajaa punaisella rellulla, vaikka se vähän saastuttaa. Haluan kuunnella autossa musiikkia ja matkustaa mökille. Haluan ajaa sillä lomalla. Lomalla, jonka olen totaalisesti, ihan sataprosenttisen varmasti ansainnut. Haluan parkkeerata sen kesämökin pihaan ja ottaa siitä kuvan ja laittaa sen Instaan. Haluan hypätä järveen alasti ja istua laiturin päässä hiljaa. Haluan uittaa varpaita kuumana kesäpäivänä soutuveneen laidan yli ja lähteä kalaan ilman kelloa. 

Kesällä 2015 voidaan tehdä uusia, jänniä ja mielettömiä asioita. Kesä 2015 on täynnä mahdollisuuksia. Kesä 2015 tule jo. 

Tukat nutturalle ja radalle,

Elli
Anna mä bloggaan

Tämä on vuodatus luonnosta ja kiinalaisesta tytöstä

Elätkö pitääksesi itsesi hengissä vai elätkö elääksesi elämän?

Juon tässä aamukahvia. Kaksi oravaa kiipeilee puissa lapsuudenkotini pensaikoissa. Ne näyttävät hauskoilta ja taitavilta. Veikkaan, että he ovat onnellisia. Ovat juuri saaneet auringonkukansiemeniä syödäkseen, niillä on pörheät hännät ja niitä on kaksi. Ne pitävät toisilleen seuraa, välillä vähän kinastelevat ja näyttävät toisilleen mitä hienoimpia loikkia puusta puuhun. Taitaa olla tuolla oravakaksikolla kevättä rinnassa. Olen varmasti ollut entisessä elämässä orava. Minulla on vain jotenkin sellainen tunne. Oravat lähevät takaisin metsän siimekseen. Poistuessaan kurret heittävät vielä muutamia siemeniä toistensa päälle.

Läheisessä pusikossa näkyy paljon lintuja. Viherpeippo on yksinään ja pienellä nokalla hakkaa taitavasti kovakuorisia siemeniä auki. Välillä pensaikkoon pörähtää punatulkkunaaras rinta röyheänä. Tuo tulkku näyttää jo oikeastaan rouvalta, koska on niin itsevarman oloinen ja hieman pullea. Punatulkku syö todella arvokkaasti siemeniä. Ottaa yhden kerrallaan ja ei hassuttele välillä vaan ottaa yhden lintulaudalta lisää syötyään ensin kokonaisuudessaan toisen. Kun lintunen on syönyt tarpeeksi, lähtee se pois ja tulee huomenna takaisin.

Eläimet elävät varmaan pitääkseen itsensä hengissä, koska muistan lukeneeni ala-asteella lintujen keräävän lähes koko valoisan ajan ravintoa itselle ja poikasilleen. Pitävätkö eläimet koskaan kivaa? Kokoontuvatko oravat bilettämään hyvien käpylöydösten jälkeen johonkin kuusilatvustoon? Ottavatko punatulkkurouvat koskaan "omaa aikaa" perheestä ja lähtevät vaikka johonkin lätäkköön läträämään eli niin sanottua kylpyläpäivää viettämään? Vai meneekö eläinten päivät syödessä, nukkuessa? Ovatko eläimet onnellisia? Ihan kivaa niillä näyttää kuitenkin olevan.

Luin yöllä erään kirjan loppuun. Se kertoi kiinalaisesta tytyöstä, joka eleli elämäänsä Maon valtakaudella. Tyttö eli suurimman osan lapsuudestaan syöden riisiä, keräten ihmisten ulostetta ja levitellen sitä pelloille, jotta saatiin lisää riisiä kasvatettua. Hänen kohdallaan elämä oli todellakin kädestä suuhun elämistä. Toisaalta tuo tyttö sai lapsuuden varrelta aina ajoittan ystävän tai sai itselleen kirjan, jota luki niin paljon, että osasi sen lähes ulkoa. Kiinalainen tyttölapsi arvosti sitä, mitä hänellä oli ja samalla hän tiesi, että asiat voisivat olla vieläkin huonommin. Hänen ystävänsä tyttölapset heitettiin jokeen kuolemaan, teini-ikäiset nuoret laitettiin pakkoavioliittoon ja ihminen saattoi saada surmansa sähköiskulla, kun vaihtoi keittiön lamppua.

Lukemani kirja

Tämä kirjoitus on todella sekava ja tiedän sen hyppivän kiinalaistytöstä punatulkkuihin ja bilettäviin oraviin. Kaiken kaikkiaan minua ärsyttävät kovin sellaiset ihmiset, jotka eivät ole tyytyväisiä mihkään ja eivät edes tajua mitä kaikkea heillä on. Sellaiset ihmiset haluavat varmaan lähinnä pitää itsensä hengissä, koska he elävät päivästä toiseen syöden, juoden, nukkuen ja ehkä vähän liikkuen. He eivät haasta itseään kokeilemaan mitään uutta ja silti he valittavat elämänsä kurjuutta ja tylsyyttä ja sitä, kun ei ole sitä omaa aikaa ja aamupalaa ei saa syödä koskaan rauhassa. Heitä ärysyttää jo tulevan kuukauden laskut ja mahdollisesti samalla murhetivat tulevaa, pakollista kuolemaa etukäteen. Näitä ihmisiä varmaan motivoi elämään lähinnä se, että huomenna on uusi päivä, jolloin voi taas aloittaa jonkin sortin valitusvirren juuston hinnasta tai elämän lyhyydestä tai vaikka tyhmästä kätilöstä, joka pilasi synnytyskokemuksen.

Sitten on ihmisiä, jotka elävät. He säkenöivät kaduilla. He pysähtyvät katsomaan kauniita näyteikkunoita juoden tuoretta lattea. He menevät kotiin joko sinkkuina tai äiteinä tai homoina tai homosinkkuäiteinä ja ovat onnellisia. He ovat ihmisiä, jotka elävät ja ihmettelevät. He tekevät näyttäviä ruoka-annoksia ja nauttivat suupaloista. He käyvät ulkona tapaamassa ihmisiä ja nauravat. He arvostavat sitä mitä heillä on ja heillä on haaveita, unelmia, uskoa elämään. He elävät elämäänsä ja tekevät kaikesta elämisen arvoista. He ovat onnellisuuslukujen nostattajia. He ovat niitä ärsyttäviä positiivareita, jotka kitkevät onnen arjen pienimmistäkin murusista. Tapaturman sattuessa he tuumaavat, että huonomminkin olisi voinut käydä. 

Sitten olen minä. Minä valitan, koska on kiire ja väsyttää. Minua surettaa tuo kiinalaistytyön kohtalo, koska hän joutui keräämään ihmisen kakkaa paljain käsin. Minä olen vihainen muija, joka suuttuu, jos asiat eivät mene niin kuin itse niiden tahdon menevän. Syön välillä kaupan valmispinaattikeittoa. Tungen vihreää mömmöa suuhuni mitään ajattelematta. Uskoni elämään on hiipumassa, koska mukavia ihmisiä ei ole olemassakaan. On vain snobeja tai köyhiä ja vaaleissa kukaan ei halua äänestää. Läppä oli, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan, koska aina on toivoa, eiks je?

Voi elämä,
Anna mä bloggaan
Elli