Vähän hämmennän

Joo, no on taas kaikkea. Olen päästäni tällä kertaa enemmän pyörällä kuin koskaan ennen. Olen edelleen 23, edelleen sinkku ja asiat ovat ihan OK. Olen lähes aina ollut varma mitä haluan elämässäni ja elämältäni. Nyt en enää tiedä ja se vasta saakin pääni hämmennykseen.

Olen aina halunnut oman kissan. Minulla oli hoitokissoja kylässä ja sitten en enää halunnutkaan kissaa. Karvoja oli joka puolella, suussa ja vaatteissa. Vessassani haisi kissan pissa ja kakka. Olin onnellinen hetkistä, kun kissat tulivat nukkumaan viereeni. Olin myös onnellinen, kun kissat haettiin taksisin omaan kotiinsa, koska en ollut enää heistä vastuussa. Pelkäsin ajoittain, että avaisin vahingossa ikkunan ja ne hyppäisivät monien metrien korkeudesta pää edellä asfalttiin kerrostaloyksiöstäni. Pelkäsin, että unohtaisin jättää juomavettä tai kissojen masentuvan, kun joutuivat olemaan työaikani yksin kotona.

Olen aina halunnut ostaa asunnon, siis ihan sellainen ikioman asunnon. Olen nähnyt sen sijoituksena ja tärkeänä omana asiana. Olen myös pohtinut kuinka tulisin elämään veloissa monet vuodet. Mahdollisesti asuntoon tulisi kalliita remontteja tai vesivahinko. Olen 23, joten minulla ei varmaan vielä tarvitse olla omaa asuntoa. Olen usein ajatellut, että tässä vaiheessa minulla siis todellakin on asunto, mies, kissa ja lapsi. Tuolla äsköisellä luettelolla ei ole tullut seitsemän oikein -tulosta, eikä edes bingoa.

Olen aina halunnut kätilöksi. Nyt olen kätilö. Olen väsynyt, stressaantunut ja vuorotyötä tekevä oikea kätilö. Yövuoro, aamuvuoro, iltavuoro, välivuoro, pitkä vuoro, lyhennetty vuoro... Olen katsounut eri opiskeluvaihtoehtoja, koska pelottaa, että kohta ei ole työtä. Synnytyssairaaloita vähennetään, virkoja vähennetään ja syntyvyys laskee. On epävarmuutta ja kateutta. Voisin lähteä lukemaan esimerkiksi terveystieteiden maisteriksi ja sitten muutaman vuoden kuluttua olisin työtön maisteri, wohoo.

Elämä on tässä ja nyt.  Niin aina sanotaan ja niin minä uskon. Olen saanut ajatuksen, että lähtisin ulkomaille. Nyt olisi oiva tilaisuus lähteä reppureissaamaan, koska oikeastaan minua ei pidättele mikään missään. Ei ole puolisoa, ei ole kissaa, ei ole omaa asuntoa, ei ole lapsia ja työkin on sijaisuutta toisen sijaisuuden perään. Voisin lähteä reissuun maailman jokaiselle laidalle, kävellä valkoisessa hiekassa Australian saarilla, käydä katsomassa Uuden Seelannin metsiä ja nukkua muiden turistien kanssa. Voisin kokea maailmaa ja ihmetellä sitä eri paikoissa. Joku olisi jo lähtenyt, mutta itse tykkään tehdä päätöksiä harkiten ja makustella eri vaihtoehtoja.

Mitä sitten, kun tulisin esimerkiksi reissusta puolen vuoden päästä takaisin? Olen ehkä ruskettunut, mutta samalla myös mahdollisesti rahaton, koditon, työtön ja ehkä joku kaverini on unohtanut olemassaoloni. Selässäni olisi vain kulahtanut rinkka, jonka sisällä olisi likaisia ja ryppyisiä vaatteita. Olisin sitten kyllä nähnyt vilauksen maailmaa ja palaisin takaisin tietynlaiseen tyhjyyteen. Toisaalta se olisi myös varmasti tietynlainen "puhdas" alku, starttipiste. Samalla olisin toteuttanut reppureissua koskevan haaveeni ja varmasti olisin sitten nähnyt, kokenut ja tehnyt eli etenkin ELÄNYT. 

Jään nyt miettimään todella tuota reppureissaamista. Nythän se olisi lähdettävä, jos aikoo lähteä. Pelottavaa, että minua ei pidättele mikään. Tai siis sehän on siistiä, jännää, mielenkiintoista, uskomatonta ja hämmentävää! Nyt täytynee olla vain uskallusta, ripaus rohkeutta ja päättäväisyyttä, koska taidan todellakin olla oman elämäni diktaattori.

Olen tuuliviiri ja en tiedä mitä huomenna haluan. Nyt haluan nukkua. zzZZzz

Hämmentäen,
Elli
Anna mä bloggaan

Ainoana toiveena paloauto

Nyt on hyvä aika syödä oikein mausteista kanakeittoa kookosliemellä ja jälkiruuaksi voi ottaa esimerkiksi jogurtti-pähkinäsekoitusta. Olen jotenkin nyt alkanut perehtyä ruuanlaittoon. On kiva kokeilla erilaisia ruokia ja etenkin kiva syödä niitä. (Jalkapallo vie paljon energiaa) Keitosta saa mukavasti lämpöä ja puhtia pimeyteen. On toisaalta tosi kivaa, että on pimeää ja synkeää, koska on aivan OK nukkua päiväunet viltin alla. Välillä voi vähän aivastella syksyn ja tulevan talven kylmyyttä

Pimeys on laskeutunut maille ja mannuille. Ihmiset kävelevät ilmeetöminä katuja pitkin huput päissään ja pelkäävät jäävänsä auton alle kaikessa synkeydessä. Joku outo on jo laittanut kirkaan siniset jouluvalot ikkunoihin ja hänestä juorutaan naapurustossa. Ihmiset sinnittelevät ja odottavat. Yksi odottaa joulua, toinen odottaa talvilomaa ja kolmas lomamatkaa. Itse en odota mitään. Joulukortit olen jo tehnyt ja sen vuoksi löydän vieläkin joskus kimaltelevia hileitä asuntoni lattialta. Tiedän kaikki joululahjahankintani ja osan olen jo ostanut. On ollut jossain välissä aikaa ja kaikki jouluun liittyvä on mielestäni kivaa tekemistä.

Pimeät illat kannattaa viettää kotona jouluapua.fi -sivustoa selaillen. Olen ihmeissäni, koska Suomessa niin moni perhe pyytää apua. Itse olen lähettänyt perheille muun muassa äitini neuvomia villasukkia ja vastannut lasten joululahjatoiveisiin. Kuvitella, että Kalle 6, ei ole koskaan saanut joululahjaa ja ainoana toiveena hänellä on oma leikkipaloauto tai Alma 4 toivoo itselleen villasukkia kylmää talvea varten sekä jouluruokaa. Pistää kyllä miettimään ja pisti kyllä auttamaan. Minä olen saanut monta lahjapakettia joka vuosi!

Sitten pimeys kuin ihmeen kaupalla väistyy ja alkaa pikkujoulukausi ja silloinhan kaikilla on hauskaa. Pukeudutaan pikkumustaan ja joulunpunaiseen sekä säihkeeseen. Isketään työkavereita ja koko loppuvuosi onkin yhtä noloutta, punastelua ja lopulta sairauslomaa. Varokaa pikkujouluja, ne ovat vaarallisia. Itselläni on tulossa kolmet pikkujoulut ja odotan niitä kauhun ja ilon sekaisin tuntein. Mutta odotan niitä silti, koska parhaimmillaan pikkujoulut tuovat valoa pimeyteen ja säihkettä sääriin (ja huuliin ja hiuksiin ja alusvaatteisiin)...

Jouluapua.fi -----Klikkaamalla linkkiä pääset katsomaan karttaa, jossa perheet pyytävät jouluapua. Suosittelen lämpimästi vierailemaan sivustolla.

Pimeydessä ruokaillen,
Elli 
Anna mä bloggaan

Blogihaastattelu: Kolmen lapsen äiti

Astun sisään viehättävään asuntoon. Kaunis, nuori neitonen tulee avaamaan oven ja huutaa äidilleen vieraan saapuneen ja käskee äitiä alakertaan. Pieni koiranpentu tulee tutustumaan minuun ja istun keskelle lattiaa silittämään pentua.

Suihkun raikas kolmen lapsen äiti saapuu yläkerrasta. Oloni on hieman jännittynyt, koska olen tekemässä ensimmäistä blogijuttua toisesta ihmisestä. Olen astunut suoraan perhe-elämän arkeen, keskelle tapahtumia. Ympärillä on lapsia, kahvinkeitin keittää tuoretta juomaa ja koiranpentu nukkuu jaloissani. Äiti laittaa astioita tiskikoneeseen ja samalla kattaa pöytää.

Edessäni istuu nainen. Hän on kolmen lapsen äiti ja töissä hoitoalalla. Hän tekee kolmivuorotyötä ja tänään on menossa yövuoroon. Aamulla hän on jo käynyt kaupassa ja aikoo tehdä perheelle ruuan vielä ennen yövuoroa. Perheen isä käy päivätöissä. Kaksi lasta on päiväkodissa ja yksi ala-asteella.

Keskustelemme elämästä, arjesta ja kaikesta. Olen niin innoissani! Äiti on saanut esikoisensa olleessaan 19 -vuotias. Äiti kertoo, ettei silloin osannut pelätä. Maalaisjärki oli tuolloin läsnä elämässä. Jos vauva itki, tarjosi hän pienokaiselle rintaruokaa. Asiat selvisivät. Nyt hän kertoo, että osaa pelätä enemmän asioita. Pohdimme perhe-elämää ja äiti kertoo, että uskoo tietynlaisen yhteisöllisyyden kadonneen. Hän kuvailee, että ensin ihminen lähtee omille teilleen ja elää sinkkuna, sitten elää parisuhteessa puolison kanssa, sitten perheen kanssa. Silloin ehkä unohtuu muut ympäriltä. Apua ei pyydetä, eikä apuun tulla.

Perheellä on pieniä jyrsijöitä lemmikkinä

Kysyn perheen arkikuvioista ja äiti vastailee, että heillä on arjessa tiettyä kaavamaisuutta, mutta ei koe perheen olevan rutiinien orja. Äiti arvostaa viikonloppuja, jolloin ei tarvitse lähteä mihinkään. Hän kuvailee lapsiensa olevan aktiivisia ja he vaativat päivittäin tekemistä. Perheellä on omia juttuja esimerkiksi uimahallissa käyminen, mutta väkisin he eivät sinne lähde. Äiti kokee saavansa iloa lasten kautta, kun näkee että lapset nauttii, on se myös itselle arvokasta.

Lapsi kysyy: ”Äiti voiks sä viiä mut kirjastoon?”  Äiti vastaa lempeästi kolmasluokkalaiselle, että nyt ei ole sopiva hetki, koska talossa on vieras ja sillä hän tarkoittaa minua. Lapsi jatkaa: ”Entä sit kohta tai huomenna?” Äiti toteaa huomisen kuulostavan realistisemmalta. Lapset lähtevät tekemään läksyjä ja kohta taustalta kuuluu Aaaaa, Beeeee, Ceeee, Deeee, Eeeee, F…

Sanon äidille jo tässä vaiheessa suoraan, että ei minusta olisi tuohon. En voisi mitenkään pitää kolmen lapsen asioista huolta ja tehdä ruokaa, siivota, käydä töissä, keittää kahvia, käyttää koiraa ulkona, pestä pyykkiä ja näitä kaikkia siis viiden ihmisen edestä. Asioita pitää tehdä samaan aikaan ja lomittain ja pian suunnitelmiin saattaa tulla muutos, kun lapsi onkin satuttanut polvensa ulkoleikeissä tai vieras tulee kylään. Välillä minusta tuntuu yksinelävänä sinkkuna, etten edes pärjää omien asioideni kanssa.

Perheen kolmen vanhalla kuopuksella on sairaus. Hän on sairastunut kaksivuotiaana 1. tyypin diabetekseen. Perhe huolestui kuopuksen janoisuudesta, kiukuttelusta ja vaippoja kului paljon. Hänellä on ollut käytössä nyt kahden vuoden ajan insuliinipumppu ja perhe mittaa häneltä säännöllisesti verensokereita. Äiti toteaa kroonisen sairauden vaikuttavan koko perheen arkeen. Lapsi käy päiväkodissa, mutta esimerkiksi ulkoleikeissä pitää olla tarkkana, ettei verensokeri laske liian alas ja välipaloja pitää olla. Perhe on hankkinut juuri koiranpennun, jonka he aikovat kouluttaa niin kutsutuksi hypokoiraksi. Koira voisi mahdollisesti muutaman vuoden kuluttua tunnistaa lapsen alhaisia verensokereita. Lapsi itse tunnistaa myös matalia sokereita. Hän saattaa todeta, että on nälkäinen, väsynyt tai hänelle on tullut huono olo.

Hypokoira

Kysyn kolmen otsikon kysymykset.

Haasteet: Äiti vastaa nauraen kaiken olevan haastavaa. Haasteiksi hän konkretisoi parisuhdeajan ja oman ajan. Sukulaiset asuvat kaukana ja lapsille on haastavaa saada hoitajaa.

Ihaninta: Lapset. Pitääkö tässä mainita myös aviomies? Nauramme.

Tulevaisuus: Tätä kysymystä äiti miettii pidempään ja toteaa tämän olevan laaja käsite. Lopulta hän vastaa tulevaisuuden olevan unelmien toteuttamista, ei saa lakata haaveilemasta. Äiti vastaa niin kauniisti, että meinaan alkaa itkemään. Äiti kertoo, että pitää itse tehdä itsensä onnelliseksi. Hän jatkaa, että kukaan muu ei voi tehdä sitä puolesta, pitää olla onnellinen siitä mitä on.

Ihmettelen jatkuvasti keskustelumme aikana sitä, miten arjen voi saada järjestymään ja kuinka siinä voi jaksaa. Äiti kertoo, että ajoittain voi olla todella uupunut ja jopa ihan loppu. Hän kehuu puolisoaan, joka saattaa antaa äidille mahdollisuuden päiväunille. Parisuhteen salaksi äiti toteaa joustavuuden, yhteen hiileen puhaltamisen ja läheisyyden. Äiti kertoo, että toisesta pitää välittää ja yhdessä on kivaa jakaa arkea. Äiti toteaa, että lapset eivät ole syy olla yhdessä vaan pitää olla jotain tunnetta avioparin välillä ja heillä sitä on.

Pyydän äitiä sanomaan lopuksi vapaan sanan.

Älä suorita elämää, koska sen takia tulee burn outteja. Mieti miksi teet asioita, mutta älä mieti mitä muut ajattelevat sinusta. Elä päivä kerrallaan, elä hetkessä.

Lopuksi äiti vaihtaa lapselleen peliohjaimeen uudet paristot.

Elli

Anna mä bloggaan

Jos haluat haastatteluun tai vaikka kutusua minut työpaikallesi, ota Facebookin kautta yhteyttä yksityisviestillä.

Arkipöhinää

Aamuherätys ja painan kerran torkkua. Kello soi armotta kymmenen minuutin kuluttua uudelleen ja vaatii minua nousemaan jalkeille. Nousen herätyskellon pakottamana ylös ja joskus väsyttää paljon ja joskus vähän vähemmän. Ylläni on tumman vihreät unishortsit ja mummin kutomat villasukat komeilevat hieman nuutuneen näköisinä jaloissani.  Nuhjuinen kukkakuviollinen hippitoppi on jo vähän löystynyt, mutta toimii yöpaitana loistavasti. Hiukseni ovat pörröiset ja iltaisen suihkun jälkeen kuivuneet juuri vääränlaisesti.

Jatkan matkaani vuoteesta vedenkeittimen luo ja matkalla asennan radion soimaan. Laitan vedenkeittimen päälle ja isoimman teekupin valmiiksi sen viereen. Käyn pukemassa päivävaatteet ylleni ja en juurikaan välitä tässä vaiheessa miltä näytän. Jatkan päivävaatteet päälläni takaisin keitetyn veden äärelle, valmistan teetä ja syön aamupalaksi kuntoilumuroja ilman sitä kuntoilua. En ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat kuntoilla aamuisin, koska siitä tulee paha olo. Pian olen aamiaiseni syönyt ja juonut, yleensä ei jää isoa nälkää ainakaan.

Menen peilin ääreen. Meikkaan ja laitan hiuket yleensä jollekin sutturalle tai ponnarille. Huokaisen silmäpussejani ja taputan muutaman kerran poskipäitäni, jotta niihin tulisi hieman väriä. Lopuksi sipaus huulivoidetta. On aika mennä.

Bussi saapuu yleensä yhdestä viiteen minuuttia myöhässä. Korviini soi Metro Helsinki, Haloo Elli ja töihin siitä! Sanon joka aamu huomenta bussikuskille ja menen istumaan jonkun viereen, koska bussi on yleensä lähes täynnä. Vieruskaverille en sano mitään ja toivon, ettei hänkään sano sanaakaan minulle. Tuntematon vieruskaveri heti aamulla ihan kiinni omassa ihossa ei ole ihan helppo asia, mutta sen kanssa voi elää, jos kuuntelee musiikkia tai näpräilee puhelinta.


Olen työpysäkilläni ja menen töihin. Puen työvaatteet ylleni ja marssin kuulemaan rapottia päivän asiakkaista. Teen töitä yleensä kahdeksan tuntia. Sen aikana käyn kerran kahvilla ja kerran ruokatauolla. Kesken ruokatauon saatan käydä antamassa imetysohjausta tai kipulääkettä tai mitä näitä nyt on. Vauva saattaa pissata päälleni tai äidin lypsämät rintamaidot lentävät lähelle kasvojani. Se on tavallista ja normaalia, ei ällöä oikeestaan. Työpäivä päättyy. Hyppään bussiin ja tulen kotiin hieman kiiruhtaen. Tässä vaiheessa mielialani voi vaihdella, koska aamun tapahtumat voivat siihen vaikuttaa voimakkaastikin. Saatan olla iloinen, surullinen, ahdistunut, stressaantunut, innokas tai väsynyt. Tai sitten oloni on vain tasainen ja päässäni ei pyöri juuri mikään ylimääräinen.

Kotona ensimmäisenä syön tai keitän kahvit. Vaihdan rentoa ylleni ja laitan radion päälle. Käyn jatkuvasti sosiaalisessa mediassa katsomassa mitä ympärilläni tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Pyörin ja hyörin kotona ja laitan pyykkiä pyörimään, tiskit tiskaukseen tai joskus imuroin. Harvoin otan päiväunet, mutta joskus niinkin teen ja se on tosi hauskaa. Saatan nähdä jotain ystävää sovitusti tai käyn juoksemassa tai lähden pelaamaan jalkapalloa. Juoksen lenkkini aina yksin, koska kukaan ei pysyisi perässäni. Äskeinen lause oli vitsi. Mutta silti juoksen yksin jostain syystä.

Iltaisin saatan katsoa jotain urheilua telkkarista tai jonkun sarjan. Jossain välissä käyn suihkussa ja vaihdan vihreät unishortsit ja villasukat ylleni. Saatan googlettaa lomakohteita, avustusjärjestöjä ja jouluapu-kampanjan perheitä.

Lämmin neule kruunaa iltaisen lookin. Keitän iltateen ja syön palan tai pari ruisleipäviipaletta juustolla ja kurkulla, joskus paprikalla. Menen sänkyyn ja toisinaan nukahdan heti, kun taas toisella kerralla pyörin ja hyörin ja haen hyvää nukkuma-asentoa pidempään. Yleensä näen outoja unia. Eräänä yönä menin naimisiin ja sain niin ruman sormuksen, että uskoin avioliiton kariutuvan pian.

Aamuherätys ja painan kerran torkkua. Kello soi armotta kymmenen minuutin kuluttua uudelleen ja vaatii minua nousemaan jalkeille. Nousen herätyskellon pakottamana ylös ja joskus väsyttää paljon ja joskus vähän vähemmän...

Poskipäitä taputellen,

Elli
Anna mä bloggaan

Lokakuun neljästoista ja jännät tuulet

Joku istuu päivät pitkät. Tietokoneen näpytystä, näpinäpi, näppäimistö laulaa. Hurisee jääkaappi ja yksi muija nukkuu lattialla kuolat poskella. Aivan hurjaa meininkiä ja niin tylsää sekä kuollutta. Keski-ikäinen mies tanssii baarissa pöyällä ja juo keskiolutta suurella pillillä. Itsekin tekisi mieli pillittää. Kaduilla ihmiset jäävät autojen alle ja toiset ihmiset hukkuvat merillä. Talveksi ei ole lämpimiä vaatteita ja suussani maistuu eilinen valkosipulimauste. Näen unia James Bondista ilman paitaa. Tämä oli vain ajatusten kirjoittamista ilman ajatusta. Nyt asiaan.

Tulevaisuus on jotain. Oikeasti se on varmasti jotain. Haluaisin nyt ihan heti suklaata, mutta en voi syödä, ettei reidet leviä. En voi syödä jatkuvasti, koska muuten elimistöön kertyy liiaksi rasvaa ja iholle tulee sellaisia ihramuodostumia. No, täytyy myöntää, että juuri eilen katsoin Ensitreffit alttarilla ja voin sanoa syöneeni sen aikana irtomakeisia. Poltin kynttilöitä ja ajattelin, että ihanaa olla kotona. Toissapäivänä kävin juoksemassa Töölönlahtea ympäri. Se tuntui pahalta, tuli hiki ja tuntui, että henki ei kulje riittävästi. Toisaalta maisemat olivat kauniit ja ihmisten ohittaminen tuntui huikealta. Kun joku pikakiituri meni itseni ohi, arivoin heti ohittajan olevan vähintäänkin maratoonari. 

Olen ajatellut, että voisin lähteä hyvin tuohon Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan. Voisin hyvin astella häämekossa alttarille ja toivoa parasta. Nyt näin sinkkunakin olen toivonut parasta, turhaan. Mutta ehkä minun pitääkin mennä vain suoraan naimisiin! Alan miettimään tätä vakavissani. 

Olen nyt jotenkin virkeämpi kuin kesällä. On ihan kivaa, kun voi laittaa iltahämärässä tuikut palamaan. Voi juoda monta kuppia vihreää teetä päivässä, eikä tule hiki vaan sellainen mukava lämpö. Syksy on kaunis, eikä vuonna 2015 se ole ollenkaan huono, inhottava, kylmä, eikä liian märkä. Ja älä vain ajattele, että olisin itse rakastunut, olen vain katsonut rakkausohjelmia. Se riittää tämän hömpötyksen kirjoittamiseen ja tämän fiiliksen saamiseksi.

Olen intoutunut jalkapalloon edelleenkin. Olen tutustunut sitä kautta uusiin ihmisiin. Olen vaihtanut sitten kuluneen kesän jälkeen työpaikkaa ja elämä on tällä hetkellä jonkinlaisessa muutospyörteessä. Silti on ihanaa katsoa iltaisin kynttilöiden valossa Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa ja elää hetkiä jossain erittäin makeassa ja vaaleanpunaisessa pumpulissa, syödä irtokarkkeja ja olla hetki miettimättä yhtään mitään. Voi höntsätä ja höllätä eli nollata. 

Olen aloittanut oman stressinhallintakurssin. Se sisältää juurikin näitä pumpulimaisia iltoja, koti-iltoja, höntsäämistä. Olen aloittanut tekemään ristikkosanatehtäviä ja lukemaan kirjoja. Nämä ovat kaikki tervetulleita, koska elämä on oikeasti ihan hirveen rankkaa, eikä sen tarvitsisi olla. Elämä on aivan perseestä. Oikeasti en voi ymmärtää, että ihmisiä hukkuu merillä, kukaan ei auta, ketään ei kiinnosta ja ihan sama ja mitä välii vielä siihen päälle. Olisi ihanaa, jos tulisi päiviä, ettei tarvitsisi välittää. Ei tarvitsisi välittää mistään. Syntyvistä huonokuntoisista vauvoista, ukin kipeästä lonkasta tai kissan takkuisesta turkista. Olen nyt vain sattunut ottamaan elämäntehtäväkseni jonkinasteisen välittämisen, huolehtimisen ja asioista ahdistumisen ja se on ihanaa ja kamalaa ja pelottavaakin ja tärkeää.

Eikö kaikki voisi olla hyvin ja kivasti ja onnellisti. Miksi en saa elää pumpulimaailmassa? En tiedä, mutta ei tämä mitään helppoa ole. Uusi työpaikka on jännittävää, haastvaa, stressaavaa, mielenkiintoista ja villiä. On niin villiä! Saa pukea hoitsuvaatteet ylle ja kävellä käytäviä stetoskooppi kaulalla tärkeänä. Se ei oikeastaan ole kovin kivaa ihan aina. Saatat löytää huoneesta tuupertuneen äidin tai samana päivänä syntyy kuollut pieni vauva. Se  on elämää ja kuolemaa, mutta huomenna voimme olla vieläkin parempia, tarkempia, ovelampia ja kehittyneempiä. Näihin kepeisiin tunnelmiin liitän vielä yhden kappaleen.

Olen ajatellut lähteä "kehittämään" tätä blogiani. Tuumailin, että lähden tutustumaan ympäröivään maailmaan ja ihmisiin. Kutsun itseni luokseksi ja teen siitä jutun blogiini. Voit laittaa minulle viestiä Facebookin Anna mä bloggaan -sivun kautta ja sovitaan treffit. Haluaisin etenkin tutustua eri ammatteihin/opiskeluhommiin ja voisin tulla vaikka työpaikallesi vierailulle. Haluaisin esitellä blogissani esimerkiksi liikunnanohjaajan, raksatyöntekijän, ompelijan, suunnittelijan, kotiäidin, koti-isän, baarimikon, tiskarin, tatskarin, muusikon, presidentin, siis ihan kenet tahansa... Juuri vaikka sinut! Ollaan koodissa! TuiTui.

Huomenna on uusi päivä.


Elli

Anna mä bloggaan

Mitä tapahtui Roomassa?

Oletko lähdössä Roomaan? Tässä pieni raapustus ja muutamia vinkkejä, jee!

Itse olin siellä elokuun 2015 puolessa välissä viikon verran ihanan ystäväni kanssa. Oli kuuma, oli ihania kerrostaloja, kauniita ihmisiä ja söin pitsaöverit iltaisin. Mielestäni elokuu oli oikein mukava ajankohta lähteä tutustumaan tähän historialliseen kolkkaan. Lämpötila pysytteli päivät noin kolmessakymmenessä asteessa, yöt olivat viileämpiä. Käytimme lentokentältä (Rome Fiumicino) hotellille kulkemiseen junaa ja noin puolen tunnin matkalla näki maisemia ja juna oli siisti. Hinta oli noin kaksikymppiä. Hyppäsimme junasta pois Terminissä, joka on Rooman päärautatieasema. Muista leimata lippusi ennen junaan astumista tai saat rapean laskun mukaasi.

Oma hotellimme sijaitsi juurikin Terminin lähellä, joten siitä pääsimme mukavasti kävellen hotelliimme, joka oli XX Settembre Hotel Rome. Hotelli oli perus kolmen tähden asumus, jossa palvelu pelasi loistavasti. Halusimme, että hotellissamme on tarjolla aamupala, koska siitä saa aina hyvän startin päivään.

Ravintola La Famiglia

1. Syö ja juo

Ihminen tarvitsee elääkeen energiaa. Rooma on täynnä pieniä ja isompiakin ravintoloita. Pitsaa saa lähes jokaisesta paikasta, samoin pastaa. Maistele, tutustu erilaisiin makuihin ja valitse sellaista ruokaa, jota kokki tai tarjoilija suosittelee. Itse en suosittele Tourist menu -ruokapakettia. Itselle valmis menu oli ainakin pettymys, joskin edukas valinta. Ja hyvänen aika sentään! Jäätelöä, jäätelöä, jäätelöä tötterönä ja kiposta ja aina niin hyvää, virkistävää ja maukasta. Päätin Rooman matkalla syödä joka päivä vähintään yhden pallon jäätelöä välipalaksi. Ihanan raikasta, toisaalta oikein kermaista ja aitoa. Söin muun muassa vadelmaa, suklaata, mangoa, tiramisua, murukeksiä, karhunvatukkaa ja stracciatellaa. Kaikki olivat hyviä siis niin hyviä! Viini on edullista ja siitä ei sitten sen enempää, mutta tuli sitä juotua päivällä, illalla ja yöllä. Jos haluat perusvarman vaihtoehdon, voit kokeilla ravintoloista La Famigliaa, joita on useampia Roomassa. Tyyliltään se on italialainen perheravintola. 

Flambar sijaitsee osoitteessa Via Flaminia 69 ja sitä lähden suosittelemaan. Se on tyyliltään nuorisolle suunnattu kahvila, baari ja deli. Söin siellä ihanan kasvis-tonnikalaleivän ja join kupillisen lattea. Ihanan erilainen kahvila!

Suunnitellessasi reissua Vatikaaniin, voit pysähtyä matkallasi esimerkiksi Vega Food - Vegetarian urban food -ravintolassa. Siitä voit jatkaa matkaasi kohti Fiume Tevere -jokea ja pian oletkin jo kohteessa. 

Flambar (Via Flaminia 69)

2. Kultturellia
Valitse ja tutustu Rooman kulttuuritarjontaan jo etukäteen. Me kävimme muun muassa MAXXI museo nazionalessa, jossa oli esillä arkkitehtuuria ja nykytaidetta. Kerää itsellesi mieluisia paikkoja, joissa haluat käydä. Itse saimme hotellin respasta hyvät vinkit siihen, kuinka mihinkin kohteeseen kannattaa mennä. Käytimme loman aikana paljon liikkumiseen omia jalkoja ja jalkamme tiesivät illan päätteeksi liikuttaneensa meitä koko päivän. Valitse matkaasi ainakin kahdet hyvät kävelykengät ja rakkolaastareita. Lisäksi käytimme loppulomasta bussia ja metroa. Bussilippu maksaa 1,50e ja se on voimassa sata minuuttia. Muista leimata myös tämä lippu! Tarjolla on myös vuorokauden lippuja seitsemän euron hintaan. Lippuja saat ostettua ainakin metro- ja bussiasemien automaateista sekä T-kioskeista.

Roomassa on nähtävää päivällä ja illalla. Kannattaa käydä nähtävyyksillä eri vuorokauden aikoina, koska ne näyttävät eri puolensa eri aikaan. Closseum oli matkan yksi ehdoton "must see" -nähtävyys ja mahtava se olikin. Piazza Venezia on huikea kaikkina vuorokauden aikoina. Iltahämärässä kannattaa käydä kiipeämässä sen vierustan rappuset ylös ja istua rappusten yläosassa. Näet sieltä Rooman illan eri perspektiivistä. Kaikkien nähtävyyksien lähettyviltä voit osastaa itsellesi selfiekepin.

Lähde rohkeasti päivällä sivukujille. Ne ovat niin ihania ja niistä löydät pieniä kahviloita, ravintoloita ja putiikkeja. Kerran kävellessämme sivukujalla huomasimme, että olimme osuneet elokuvan kuvauspaikalle! Pian edessämme oli suuria kameroita, kankaita, näyttelijöitä... Huikeeta!

MAXXI

3. Shoppaile.
Etsi liikkeitä, joita et ole ennen nähnyt. Ihmettele näyteikkunoita ja nähdessäsi ihanan tavaran tai vaatteen, osta se, jos se sopii juuri sinulle. Itse ostan jokaiselta ulkomaanmatkalta megneetin jääkaapin oveen. Aamulla väsyneenä näen oven magneetit ja haluan niitä lisää. Se saa motivoimaan työntekoon. Nyt itselläni on jääkaapin ovessa magneetit muun muassa Sveitsistä, Italiasta, Egyptistä ja Turkista.
Itse ostin Roomasta muun muassa vaatteita ja erilaisia elintarvikkeita, jotka olivat made in Italy.

4. Vuorkaa Vespa.
Aivan mahtava tapa nähdä kaupunkia on ajaa Vespalla ympäri maita ja mantuja. Tiesitkö, että Roomasta löytyy Vespa-museo? Pidä lomallasi päivä, ettet suunnitele. Kävele ja liiku sinne minne jalat kantavat tai Vespa vie. Saat silloin aistia suunnittelematonta Rooman päivää. Mene ravintolaan, johon et suunnitellut meneväsi, heitä onnenkolikko väärään suihkulähteeseen ja mene illalla johonkin paikalliseen kuppilaan. Parhaillaan sieltä saatetaan näyttää Lazion fudismatsia ja pääset todelliseen urheilutunnelmaan.

5. Repäise

Olet lomalla, joten tee jotain ikimuistoista. 

Itselläni jäi tunne, että haluan Roomaan uudemman kerran. Kaupunki on ihastuttava, sen arkkitehtuuri on niin söpöä ja kaupnki oli kaikin puolin siisti. 

Seuraavalla kerralla voisi tehdä reppureissun Italian eri kaupungeissa. Juna kulkee ja rinkka selässä voisi mennä esimerkiksi kohti Napolia ja siitä jatkaa Sorrentoon. Lisäksi olisi ihanaa jossain välissä vuokrata auto ja lähteä kaluamaan Pohjois-Italiaa. 

Haaveita saa olla! 

PS. Huhtikuussa suuntaan kohti Espanjan Barcelonaa! Palataan viimeistään silloin näihin matkustustunnelmiin. 

Elli

Anna mä bloggaan

Teinivuodet ja BINGO!

Kesän vapaat on vietetty jo hetki sitten ja tämä neitokainen on takaisin työelämässä. Huikeeta, että tosiaan on töitä. Olen vaihtanut työpaikkaa ja uudet haasteet ovat pitäneet meikämoisen kiireisenä ja ehkä vähän myös stressaantuneena. Asiani tällä kertaa koskee teinejä, koska nykyelämästäni en oikein osaa sanoa mitään oleellista. Nyt kuitenkin aloitan jälleen bloggaamisen, koska tämä on siistiä. Asiani koskee minua teininä, koska...

Löysin asuntoani siivotessa kalenterin vuodelta 2007. Aivan mieletön lukeminen alkoi välittömästi. Siivoukset jäivät sikseen (jälleen kerran) ja hyökkäsin kalenterin sivujen, päivien ja kirjoitusten pariin. Nyt ajattelin hieman paljastaa faktoja itsestäni ollessani juurikin noin viidentoista.

Harrastuksenani on puntti. Kyllä, siis kalenterin ensimmäisellä sivulla lukee kohta harrastus ja sinisellä Stabilon kynällä olen raapustanut siihen kohtaan kuntosalin. Kundimauksi paljastan haluavani lihaksia, rusketusta, hyvät jutut ja valkoiset hampaat. Olen todella kauhuissani! Missä ovat nämä peruskriteerit: rehellinen, luotettava, fiksu... No, pääasia että on ruskettunut ja lihaksikas, koska silloin I really, really like you. Ja tietenkin se, että omaa ne valkoiset hampaat ja hyvät jutut. JES! Ei ole vissiin paljon neidin päätä pakotellut tuohon aikaan.

Mieliruokaani on ollut tuolloin kanasalaatti, hamppari ja lehtipihvi ranskiksilla. Nykyisin olen järin ituhippi. Syön luomupainotteisesti ja ruokavaliooni kuuluvat etenkin kasvikset ja juurekset, blaablaablaa, tylsää. Nyt varmaan ne ruskettuneet ja valkeahampaiset miehet itkevät verta ja huutavat tietokoneruuduilleen, että ketä kiinnostaa! Syö nyt hyvä ihminen lihaa! Katsoin pari päivää sitten jonkun possunlahtausdokumentin ja päätin jättäväni edelleen possut kauppojen hyllyille. Näen vieläkin verkkokalvoillani pienet vaaleanpunaiset sorkkajalat, jotka kipittävät kohti rekkaa, mikä kuljettaa ne lahtaamolle. Sitten ne pienet possut kiljuvat ja ovat stressaantuneita ja pian ne ovat kuluttajan lautasella. Tällainen väliuutinen tähän ja jatketaanpas sitten kalenteria eteenpäin.

Suosikkishoppailupaikat alkavat vaatimattomasti Pariisissa, jossa olin käynyt tuolloin pariin otteeseen reissussa. Sitten lista jatkuu: H&M, JC, Zara ja Seppälä. Varmaan vähän parempaa Seppälää haettu päälle ja housut olivat lantiolta niin matalat, että pajatso varmaan välillä vähän vilkkui ja vilautteli itseään. Aika hottismeininkiä ollut ja vähän lisää huulikiiltoa ja hajuvettä ja maskaraa.

Nyt tulee tämä ihana kohta, jota en vaan voi sivuuttaa. Olen laittanut kalenteriini tulevaisuuden haaveikseni, että asuisin omassa kämpässä (kyllähän viidentoista vanhalla on jo kiirus omaan kotiin), tuunattu Subaru, kiva ammatti, ei rahalainaa ja poikafrendi. Aivan, minulla ei ole vieläkään tuunattua Subarua. On tämä elämä kovin kaltoin kohdellut. Eikä ole poikäystävää, ei omaa omistuskämppää, ammattiakin pitää varmaan vaihtaa, kun hallitus käy vähän leikkelemässä palkasta ja siitä se laina alkaakin sitten mukavasti kertyä.

Mottoni on ollut tuolloin: sääliä saa kaikki, mutta kateutta on ansaittava.

Tähän väliin pidän pienen tauon ja mietin hetken tuota mottoa, OK!


Olen tuolloin toiminut oppilaskunnan hallituksen tiedottajana. Olen ollut tukioppilas. Olen työskennellyt bingossa. Luit juuri aivan oikein! Giide on kaksikymmentä neljä, Iivari kolme, Bertta kaksitoista... BINGO! Se oli silloin tulonlähteeni. Tarkastutuin bingorivejä ja hiioppeja, kulmia, tuplia ja päätyjä. Opin bingosanastoa, jaoin voittoja ja voitelin sämpylöitä sekä keitin kahvia. Väliajalla paistoin grillimakkaraa. Bingon pihaan ajoin skootterilla, ihanalla hopeanhohtoisella murullani, joka palveli minua usean vuoden ajan. Elämä tuolloin oli aivan kamalaa, mutta nyt kun ajattelee, se oli aivan huippua!

Olen harrastanut teininä kuntosalin lisäksi näytelmäkerhoa. Olen tehnyt koulussa tutkielman abortsita, pukeutunut teemapäivänä pojaksi ja aloittanut jälleen syksyn tullen uuden harrastuksen, joka oli kuntotassi. Olen selvästi tuolloin elänyt jotain kokeiluvaihetta, seikkailijan elämää ja se kuulunee elämään. Siinä hormonimyrskyissä viidentoista vanhana ei varmaan aina ihan helppoa ollut, eikä toisaalta tarvinnutkaan olla.

Tsemppiä teineille ja heidän vanhemmille. Muistakaa, että sääliä saa kaikki, mutta kateutta on ansaittava, Booomshakalaka.

Toissapäivänä minua tuli kadulla vastaan hupparipäinen ihminen. Hän lähti seuraamaan minua ja minua vähän jännitti ja ihmetytti. Olin tulossa jalkapallotreeneistä ja ilta oli pitkällä, koska treenit jälleen olivat venähtäneet yli kaksituntisiksi. Hän riisui kohdallani hupun. Hän oli teini. Kysyi olisiko minulla heittää kakkosta. Annoin lompakostani kaksi euroa ja hän kiitti. Tarvitsi rahaa kuulemma bussiin, jotta pääsee kotiin. Toivottavasti hän pääsi kotiin. Toivottavasti joku odotti häntä kotiin. Oli kylmä ja pimeä sykyinen ilta.

Muistakaa, että elämä on.

Elli
Anna mä bloggaan

Isänmaallinen kädenpuristus ja menolippu Dubaihin

Okei, minulta ollaan viemässä rahaa.

Asiani koskee hallituksen esittämiä linjauksia, joissa on ehdotettu muun muassa pyhäkorvausten leikkaamista, lomien lyhentämistä ja sairauspoissaolojen ensimmäisen päivän palkatonta. Pyhä on pyhä ja hilipatiheit vain työministeri Lindströmille.

1. Ei kenenkään lomarahoihin eikä loma-aikaan pitäisi puuttua. Jokainen on lomansa ansainnut ja loma on LOMA! Loma on terapiaa, perheaikaa, omaa aikaa, ulkoilua, mökkeilyä, matkustelua, ostelua, rimpsattelua ja rallattelua. Älkää nyt hyvät ihmiset niistä viekö. Saatte aikaan ison, todella ison mielipahan ja kaikista tulee mielensäpahoittajia ja sitten ei ole kenelläkään kivaa. Kaikista tulee ihan ":(" sadface...

2. Jos ihminen on niin höveli, että menee sunnuntaina töihin tai valvoo yöt työskennellessään, on hän varmasti lisänsä ansainnut. Mielestäni heille voisi nostaa korvauksia. Laitetaan Suomessa pyörät pyörimään kunnolla pyhinäkin. Työnarkkarit kiittävät ja samoin Sirkka Simpukka, yksinhuoltaja Simpeleestä. Saa meinaan Sirkka Simpukka ostettua Lasselle lisillä uuden kurapuvun ja käytettyä anopin vanhan Volvon huollossa. Jos lisät lähtee, mitä Sirkka Simpukalle jää? Vihainen ja märkä lapsi sekä hajonnut Volvo.

3. Tervetuloa lonkkaleikkaukseen, ätsiuh. Olikos se tämä vasen lonkka, kun piti leikata? Laitetaanpas teidät nyt mukavaan asentoon, ätsiuh. Alkakaahan laskea kymmenestä alaspäin. Minä valmistelen teille pienet nukkumatin coctailit, ätsiuh. Ei sairaana töihin. Kohta vasta sairaita sitten onkin.

Olen nyt makustellut tällä asialla jo useamman päivän. Joka päivä herätessäni olen eri mieltä. Olen 23, vastavalmistunut kätilö, tukka on takana ja elämää toivottavasti edessä. Olen halunnut kätilöksi siitä syystä, että olen kuvitellut sen olevan siisti, todella cooli ammatti. Olen halunnut kätilöksi siksi, että voisin hoitaa söpöjä vauvoja. Olen valinnut kätilöammatin, jotta voin olla todistamssa uutta elämää, onnea ja rakkautta. Olen päättänyt lukea kätilöksi, koska uskoin jaksavani siinä ammatissa vuosikymmenet.

En halunnut kätilöksi siksi, että näkisin kuolleita vauvoja, enkä siksi, että istuisin vierellä yöt äidin, joka on lapsensa menettänyt. En halunnut kätilöksi siksi, että vuoroni aluettua huomaankin olevani hätätilanteessa, kun äiti vuotaa holtittomasti kohdusta verta tai vauva on hengittämättä. En halunnut kätilöksi siksi, että istun etsimässä kohtuun kuolleelta sikiöltä sykkeitä turhaan, enkä myöskään siksi, että minusta tulisi rikas. En kerro mistään yksittäistapauksesta, nämä ovat esimerkkejä asioista, joita kätilö voi työssään kohdata kellonajasta riippumatta.

Olen kätilö, en ole rikas, mutta ylpeä olen. Olen todella ylpeä jokaisesta onnistuneesta työpäivästäni ja siitä, että olen saanut käydä Suomessa koulutuksen, joka on valmistanut minua hätätilanteisiin, riskeihin, päätöksentekoon, eettisyyteen, ihmisyyteen, oikeudenmukaisuuteen ja etenkin kätilöyteen. Olen iloinen siitä, että voin kehittyä ja oppia jatkuvasti lisää urallani. Jokaisen työpäiväni aloitan nöyränä. Olen koulutettu nainen.

Sipilälle voin lähettää tässä vaiheessa isänmaallisen kädenpuristusterveisen, että maksan veroni Suomeen ja aina olen näin tehnyt.

Tätä tekstiä tulee vain. En voi lakkaa kirjoittamasta. Käteni samalla hieman vapisevat ja haluan kertoa nyt monta asiaa, joita olen päivät ja muutaman yönkin miettinyt. En valinnut ammattiani palkan takia. Aluksi kuullessani siitä, että hallituksen toimet tulisivat vaikuttamaan palkkaani, en välittänyt. Ajattelin, että aivan sama. Totesin ääneen, että viekää vaikka puolet palkasta ja ylityökorvaukset ja lisät ja kaikki. Koska ajattelin, että voisin auttaa, voisin pelastaa Suomen. Voisin olla hyödyksi vielä enemmän koko kansalle, kaikille suomalaisille ja Suomeen tuleville ihmisille. Tässä vaiheessa tajusin ajattelevani aivan liikaa, etenkin liikaa itsestäni. Hei, ei sitä Suomea yksi kakskolmonen, kätilöksi kouluttautunut nainen pelasta.

Onneksi jatkoin siis ajattelua ja eri mediojen seuraamista. Tajusin, että työkavereinani on yksinhuoltajia, joiden palkasta iso siivu menee lapsisen elättämiseen, ruokkimiseen ja harrastuksiin. Sirkka Simpukoita on vuorotyössä ja heille lisät ovat korvaamattomia. Tajusin, että pian kukaan ei halua olla kätilö. Voi olla sitten kätilö vaikka Dubaissa, mutta Suomessa se ei ole ehkä enää kannattavaa. Pitänee ottaa menolippu Dubaihin, paluulippua ei kannata ottaa ollenkaan. Kuka jäisi pitämään huolta Suomen äideistä, isistä, synnytyskulttuurista ja vastasyntyneistä? Suomi on turvallinen maa synnyttää tai ainakin se oli silloin, kun valmistuin ja tulevaisuudesta en osaa nyt sanoa mitään. Ennustajaeukko en sentään ole toisin kuin Soini, joka aikoo ilmeisesti saada vauvat syntymään kello 8-16. Aikamoinen setä on tuo Soini. Harmi kun hän ei ole kätilö, ainakaan vielä.

Olen jo kuullut puheita, että vuorotyöläiset etsivät säännöllistä päivätyötä. Olen tiedostanut, että ihmiset etsivät uusia koulutusmahdollisuuksia. Olen ymmärtänyt sen tosiasian, että moni on luopumassa unelma-ammatistaan, koska metallityön ammattilaiset, hoitajat, palomiehet, poliisit, bussikuskit, myyjät eivät ole enää arvostettuja. Heistä on tullut torilla huutelevia kansalaisia, anarkisteja, tyytymättömiä ja ennen kaikkea peloissaan olevia, pettyneitä ihmisiä.

Kävin tänään kampaajalla. Käytin 45 euroa kuukausipalkastani hiuksieni leikkuuttamiseen. Pian tajusin, että kohta minulla ei ole varaa käydä ainakaan usein kampaajalla. Kampaaja kertoi minulle kolmen lapsensa synnytyskertomukset ja minä kuuntelin mielenkiinnolla. Minä olin maksava asiakas ja tuo näppärä kampaaja sai käynnistäni rahaa. Hän käyttäisi saamiaan tuloja edelleen perheelleen, omalle perheelleen. Tajuatteko jo, että olen paniikissa? Näen leikkauksissa lumipalloefektin ja ikäviä seuraamuksia. Toivottavasti leikkauksilla saadaan hyvää aikaiseksi.

Olen aina ajatellut, että ihminen selviää aikamoisistakin asioista. Tiedän, että minä selviäisin leikkauksista, hallituksen linjaamista säästöistä. Olen sinkku ja voin hyvin syödä vieläkin useammanin kaurapuuroa, asua vieläkin pienemmässä vuokra-asunnossa ja lopettaa kampaajakäynnit. Kuinka tämä palvelee Suomen taloutta? 

Olen huolissani miten muut selviävät? En näe tässä enää järkeä, olen surullinen. Olen jo pohtinut elämääni jälleen kerran melko pitkälle. Ymmärrän, että tätä työtahtia tulen tuskin jaksamaan eläkkeelle asti ja samalla työaikaa halutaan mahdollisesti lisätä, henkilökuntaa vähentää ja hoitoyksiköiden kokoa kasvattaa. Vaikka pidän työn tekemisestä, haluan elämältäni muutakin kuin työn tekemistä. Itselläni työuraa on jäljellä tosiaan noin reilut neljäkymmentä vuotta, hurraa!

Kuka tulee tekemään työt loppiasena ja helatorstaina? Kuka tulee töihin sairaana? Kuka tulee töihin? Tuleeko kohta kukaan enää töihin? En ole vielä aivan ymmärtänyt sitä, kun jatkuvasti terveydenhuollosta tehdään säästöjä. Olen ymmärtänyt, että ikäihmisiä on jatkuvasti enemmän, kipeitä ihmisiä on enemmän, mielenterveydellisiä ongelmia on enemmän, työkyvyttömyyttä on enemmän, enemmän, enemmän, enemmän. Mutta resursseja, niitä on vähemmän. Aika mielenkiintoinen yhtälö! Itselleni terveys on yksi tärkeimmistä arvoista. En sitten tiedä jatkuvasti pyöräilevästä Stubbista, että mikä on hänelle tärkeä arvo. Nyt hän ainakin saisi lähteä pyöräilemaan ihan mihin vain.

Olisi vielä niin monta juttua, mutta laittakaa kommettia tulemaan. Olen valmis osallistumaan tasa-arvoisiin talkoisiin. Olen valmis tarttumaan haravaan ja aika riski haravoija olenkin. Miten Soini, Stubb ja Sipilä aikovat tarttua haaraviinsa? Tiedättekö niihin haravoihin, jotka luoja on heille suonut.

Tänään kävin tapaamassa isovanhempiani ja sain hyvää pannukakkua sekä tuoretta kahvia. Tässä kuulumiseni tältä erää. Olen pitänyt täällä puollella hetken hiljaiseloa ja olen valmistellut postauksia. Kiitos kaikille yli 6000 lukijalle, aivan mieletöntä, että sinä siellä jossain luet joltain päätteeltä tekstiäni. Se saa bloggaajan mielen herkäksi ja kiitolliseksi ja tulee sellainen olo, että kirjoitan myös jatkossa.

Terveisiä päättäjille, antaa harmaan talouden kukkia ja tehdään kaikki töitä arkisin kello 8-16. Ei tässä paljoa voi tehdä, kun hoitajat eivät pääse edes töistään osoittamaan mieltä.

Taidan hakea seuraavaksi eduskuntaan, koska torilla ei voida tavata niin nähdään sitten istuntosalissa.

Elli
Anna mä bloggaan

Kätilö, joka vetää punaiset tennarit jalkaan ja lähtee tanssimaan

Ei todellakaan pitäisi kirjoittaa juuri nyt. Jaksamiseni on äärirajoilla. Samalla olen pyörällä päästäni ja musiikki raikaa mankasta. Olen työskennellyt koko kesän ja hommia on piisannut. Oikeasti kivaa, että en ole työtön, koska työni on antoisaa ja todella OK. Koska työni on monipuolista, joka päivä erilaista ja kehittävää, koen sen myös motivoivana. Työni tavallaan ottaa ja se myös antaa.

Olen osaltani vastuussa ihmisistä. Olen vastuussa äideistä ja heidän pienistä jälkeläisistä. Olen tavallaan vastuussa Suomen tulevaisuuden veronmaksajista eli niistä hoitamistani kinaisista kersoista, jotka ovat valloittavan ihania. Jokainen vastasyntynyt on niin erilainen! Joku tykkää nukkua, joku haluaa imeä rintaa jatkuvasti syntymästään saakka ja joku kakkaa vasta toisena vuorokautena syntymänsä jälkeen ja joku on jo kakannut lapsiveteensä. Joku katselee välittömästi ympärillään olevaa maailmaa ja joku imee peukaloaan silmät kiinni. Joku aivastelee ja joku pissaa hoitopöydälle kesken vaipan vaihtamisen.

Kaikki kuitenkin tarvitsevat rakkautta ja huolenpitoa. Vauvat tarvitsevat monia asioita ja olisin niin onnellinen, jos jokainen vauva, lapsi, vanhus ja ihminen saisi osakseen lämpöä ja rakkautta. Minä yritän omalta osaltani välittää niitä sairaalssa. Totesin eräs päivä itku silmäkulmassa työtä tehdessäni, että olen niin pettynyt, kun tajusin, ettei maailmaa voikkaan pelastaa. Yksi ihminen katsoi minua ja sanoi, että älä nyt vielä luovuta. Nauroin ja jatkoin hommiani. En luovuttanut, en ole luovuttanut tänäänkään.

Olen valmistumiseni myötä astunut melko suuriin saappaisiin, mutta silti haluan täyttää ne isot ja painavat kätilösaappaat mahdollisimman hyvällä, osaavalla ja lämpimällä tavalla työskennellessäni itse kätilönä. Välillä kieltämättä on päiviä, kun herätyskello soi liian aikaisin, väsyttää ja ärsyttää. Töissä on kiirettä ja ärsyttää vielä lisää. Sitten tulee joku pieni vauva syliin, hymyilee ja nukahtaa. Sitten ei enää ärsytä niin paljoa. Ei ärsytä juuri ollenkaan. On oikeastaan aivan OK ja sitten voi käydä juomassa kupillisen kahvia.

Työni tarvitsee vastapainoa tai oikeastaan minä tarvitse sitä. Ilosaari ja siellä olleet festarit oli yksi niistä vastapainoista tämä kesänä.

Se tunne, kun tanssit punaiset tennarit jalassa. Laitat silmät kiinni ja nostat kädet ilmaan. Kuulet lempimusiikkia livenä ja olet pukeutunut hassun coolisti. Olet festareilla, jota olet oikeastaan odottanut koko edeltävän kesän. Jatkat tanssimista ja hymyilet. Ympärillä on ystäviä, kavereita ja ihmisiä, jotka irrottelevat. Ihmiset ovat tulleet pitämään hauskaa, tanssimaan, kuuntelemaan artisteja,  iloitsemaan, nauttimaan ja nauramaan. On hyvä olla ja toivottavasti kaikilla muillakin on. Haluat halailla vastaantulevia festarikansalaisia. Ihmiset ovat kauniita kukkaseppeleet päässään. Jotkut tanssivat kuralätäkössä kumisaappaat jalassa ja jotkut puhaltelevat saippuakuplia ilmaan. Jotkut istuvat kukkuloiden nurmikoilla ja jotkut humaltuvat anniskelualueella. Jotkut pelaavat alueella olevia pelejä ja jotkut nukkuvat teltassa päiväunia.

Tällaista elämäni on nyt. Huolehdin ja hoivaan sekä kärsin maailmantuskasta ajoittain. Välillä vedän tennarit jalkaan ja lähden tanssimaan.

Nostetaan välillä kädet ilmaan, 

Elli 
Anna mä bloggaan

DER, DIE, DAS sinkkumuija Sveitsissä

Reissu Sveitsiin tuli heitettyä, ihan mieletöntä. Sää helli turistia kerrassaan ja sain ehkä kaksi aivan uutta pisamaa nenänvarteeni. Lämpötila pysytteli noin kolmessakymmenessä asteessa ja voi hyvänen aika mitkä maisemat! Olin aivan sanaton, kun näin ensimmäistä kertaa Sveitsin kauneuden edessäni. Katselin ympärillä olevia vuoria, joiden kaukaisimpia huippuja peitti jää ja lumi. Niiden rinteet olivat vehreät ja ylpeät kaikista kasveistaan, rosoistaan ja kivirykelmistään. Edessäni välkkyi sininen ja kirkas järvi, jonka pieni aallokko hohti auringonsäteiden loisteessa. Oli lehmiä, aaseja, perhosia ja heinäsirkkoja. Oli ystäviä ja komeita sveitsiläisiä ihmisiä. Huomasin jälleen, että rakastan matkustelua. 

Kaunis ja ihana hääpari sai toisensa ja tunnelma oli täynnä iloa, lämpöä ja rakkautta... Tähän väliin pieni nielaisu ja silmäkulman onnenkyyneleen pyyhkiminen pehmeällä nenäliinalla, koska siis en voi käsittää miten ihanaa on nähdä toisten rakkaus. Siinä on jotain todella siistä. Samalla voi hetken uskoa, että kyllä minäkin joskus menen naimisiin, saan ehkä itsekin pukea ylleni kauniin häämekon ja olla prinsessa. 

Sinkkumuija, entinen kätilöopiskelija, nykyinen kätilö, outomuija Hensingistä, 23 vee, punapää, BOOOOM. Voitte uskoa, että hetken vain katselin ja otin kuvia. Otin lisää kuvia ja huokailin. Uin siinä sinisessä järvessä, juhlin häät, matkustin junalla ja otin lisää kuvia.

Olen miettinyt tässä viime viikonloppuna rakkautta, avioliittoa ja kumppanuutta. Aivan uskomatonta, että kaksi ihmistä voi löytää toisensa ja tulla toimeen niin hyvin, että haluaa jakaa koko loppuelämän juuri sen toisen kanssa. On valmis jakamaan ilot ja surut, lapset ja lemmikkieläimet, asunnon ja hautapaikan. Haluaa vain olla sen toisen kanssa. Luulen, että rakastuneet ihmiset uskovat etenkin elämään ja siihen, että elämä on se, mikä kantaa. Mielestäni siihen kannattaa uskoa. Kyllä! Elämä ottaa, elämä antaa, elämä kantaa. Näin sinkkumuijana tämä rakkaudesta ja avioitumisesta ja kaikenmoisesta pariutumisesta kirjoittaminen on aina yhtä helppoa. Ehkä se ei ole elämä joka kantaa vaan rakkaus. 

Sveitsin reissun iso ja painava matkalaukku on purettu, pyykkiä pesty ja matkakuvia katsottu. Olen pohtinut taas tuhansia asioita pienillä aivoillani. Olen tehnyt havaintoja Sveitsistä, rakkaudesta ja hääelämästä. Toivon, että saan olla todistamassa vielä monien ihmisten rakkautta. Näihin tunnelmiin on hyvä lopetella tältä erää.

Mikä parasta, seuraavan viikonlopun reissua varten on uusi laukku pakattu. Laukku, joka sisltää teltan, retkipatjoja, kesähameita, värikkäitä toppeja, kumisaappaat, aurinkorasvaa ja ei muuta kuin tytöt lähtee tanssimaan ja mitenkäs se biisi menikään. Lisäksi on toinen kassi, joka on oma ihana hippireppuni. Hippireppu olalle ja kesän yöhön tanssimaan.

ILOSAAREN FESTARIELÄMÄ, MÄ OLEN VALMIS. Nähdään perjantaina siellä! 

Elämä kantaa.

Elli 
Anna mä bloggaan

Anna mä bloggaan taas

Olen hurahtanut. On oikeasti todella kivaa hurahtaa asioihin. Voi vaan täysillä nauttia hurahduksesta eli siitä, että on niin innoissaan jostain, ettei edes huomaa juurikaan mitään muuta. Toivoisin ehkä olevani hurahtaneena mieheen, omaan pieneen kotimursuuni, joka voisi uljaasti silittää iltaisin hiuksiani ja antaa hyvänyönsuukkoja. Hurahtaminen saa elimistön intoutumaan ja mielen jotenkin todella innovatiivikseksi. Olen hurahtanut vapaaehtoiseen työhön ja vauvoihin. Olen hurahtanut matkusteluun ja bloggaamiseen. Miehistä viis siis, koska sinkkukesä 2015 on aivan jees!  

Kävin läpi sotkuista vaatekaappiani ja päätin tehdä vanhoista, mutta hyväkuntoisista asusteista lahjoituksen. Nyt olen jo pakannut vaatteet ja niitä kertyikin suuri säkillinen. Toivottavasti joku ihminen saa niistä itselleen iloa, talveksi lämpöä ja itselleen hyvää oloa. Samaan aikaan kävin törkeästi ostamassa itselleni muutaman uuden kesätopin ja yhden aivan ihanan hapsuisen hippineuleen. Oli muuten aika ihania uusia vaatteita. Katsoin kerran telkkarista Sinkkuelämää. Siinä yksi sarjan päätähdistä lähti baariin, puki ylleen piukat farkut. Tarinan opetus on se, että pinkeät pöksyt jalassa nainen sai itselleen miehiä. 

Mutta pinkeät pöksyt eivät olleet ainoastaan syy miesten saantiin, vaan se, että päätähti oli niin hyvillä fiiliksillä liikenteessä, koska oli mahtunut kaapissa lojuviin motivaatiofarkkuihin ja ylinkin nappi oli mennyt kiinni. Olipas vaikeasti selitetty asia, joka ei taida liittyä taas yhtään mihinkään tässä tekstissä olevaan asiaan. Naiset, heittäkää motivaatiofarkut lahjoituspussiin ja menkää juoksemaan. Enemmän siitä hikilenkistä iloa saa, kun joidenkin ällökireiden farkkujen testailusta ja siitä, kun huomaa, ettei ne vieläkään mahdu päälle. Lisää harmia tuottaa se, että huomattuaan farkkujen olevan liian pienet edelleen, lopettaa kaiken hyvän syömisen. Ei namia, ei kakkua, ei grillimakkaraa ja sitten sitä ihminen masentuu. 

Olen myös hurahtanut asuntoihin. Olen etsinyt itselleni uutta kotikoloa jo hetken aikaa. Haluan oman pienen asunnon, jossa viihdyn vielä tätä nykyistä paremmin. Olisi ihanaa päästä sisustamaan omaa kotia uudelleen. Haluaisin ehkä jopa muuttaa pois Helsingistä. Pidän kyllä pääkaupungistamme, mutta tämä ei ole kotini. Täällä on hauskaa ja hupaisaa kyllä, koska on ihan OK kävellä Kallion katuja pelkissä pitkissä kalsareissa ja juoda olutta aamupalaksi puistobrunssilla. On myös ihan OK pyöräillä pyörällä, jossa on perässä puinen laatikko, jonka sisällä istuu kaksi lasta ja etukorissa on omalta plantaasiläntiltä haettuja yrttejä. On ihan OK jäädä melkein sporan alle ja näyttää kuskille keskisormea, koska mitäpäs ei jarruttanut. On ihan OK. Tällä on ihan OK.

Haluaisin asunnon, jossa olisi pieni takapiha. Sinne istuttaisin kukkia. Sitten kirjoittaisin kirjan. Se kertoisi takapihan kukista ja murhamysteeristä. Se olisi taattua settiä!

Haluaisin matkustella ja nähdä maailmaa. Tiedossani on tälle vuodelle ainakin kaksi ulkomaanreissua, jotka nähtävästi suuntautuvat Keski- ja Etelä-Euroopan eri kolkkiin. Ensimmäinen reissu tulee olemaan nyt heinäkuussa ja toinen syksymmällä. On taas jotain, mitä odottaa. No, lähden ylihuomenna Sveitsiin! ADIOS AMIGOS! Ja tuo ei ollut vitsi elikkäs läppändeerus eli meikämoinen lähtee kohti uusia ulottuvuuksia. Otan ainakin tuhat uutta kuvaa ja pamautan Instan täyteen!

Minut teki juuri tänään onnelliseksi kasvispatonki, jota en ollut ennen maistanut sekä päälleni pukema lämmin villaneule, joka piti minut lämpimänä vilpoisessa kesäilmassa. Erityisen onnelliseksi minut tekivät päivässä tapaamani ihmiset, heidän kuunteleminen ja se, että tulin itse kuulluksi. Hauskaa oli se, että pelasin tänään jalkapalloa täydessä kaatosateessa. Kaaduin hiekkakentällä niin, että kiviä meni kämmenestä sisään ja selkääni tuli mojovat naarmut. Lisäksi olin mutainen ja mähmäinen pelaaja. Koin treenien jälkeen antaneeni kaikkeni ja pyöräilin kylmässä sateessa takaisin ihan OK kämppääni. 

Kaaduttuani tänään siellä treeneissä nousin ylös. Valehtelin ettei minuun sattunut ja jatkoin pelaamista. En nyt tiedä mikä tämän kaatumistarinan opetus oli, mutta sen tiedän, että oli huippukivaa pelata reippaassa sateessa fudista ja kaaduttua huomata, ettei luita mennyt poikki. Suosittelen lähtemään sateella ulos. Suosittelen tänä kesänä kastumaan oikein kunnolla. Älä ajattele tuota äskeistä lausetta kaksimielisesti. 

THE END

Elli
Anna mä bloggaan

Hippitähtiä ja epätasaisia pelikortteja

Kesä on ja mennä kiemurtelee. On kylmää ja koleaa ja sellaista ei yhtään kesäistä. Tänään olin töissä, Eilen olin myös töissä ja sitä edellistä päivää en enää edes muista. Pitäisi varmaan katsoa kalenterista mitä silloin tuli tehtyä vai tuliko tehtyä yhtään mitään. Luultavasti tein jotain, koska nyt väsyttää ja ulkona sataa parhaillaan vettä.

Heräsin tänään aamulla ja nautin kaakota lämpimän huovan alla. Siinä ollessani tajusin, että oikeastaan olen aika onneton tapaus. Tukkani oli takkuinen ja silmänaluset tummat. Päälläni oli vanha räikeän oranssi T-paita ja jalassani ruutukuvioiset lököpolvihousut. Näytin joltain hippitähdeltä tai oikeastaan todella epätoivoiselta ihmiseltä. Rappukäytävästä kantautui sieraimiini tupakan katku ja vanha tämän talon hissi kolisi mennessään. Mietin tulevia maksamattomia laskuja ja sitä, että minulla ei ole tänä kesänä kesälomaa. Niin, siis ei kesälomaa tänäkään kesänä. Tiedän, että olen nuori. Tiedän myös sen, että kyllä minä jaksan, koska olen nuori nainen. Loma olisi silti aika kiva bonus nuoreen naiseuteeni. Nyt kyllä hetken mietin tuota äskeistä lausetta. (?)

Sitten vasta alakuloiseksi heittäydyinkin, kun muistin, että joskus silloin lukion jälkeen päätin lähteä vapaaehtoiseksi johonkin orpokotiin. Lopulta tämä mielestäni hyvä idea tyssäsi siihen, että vapaaehtoiseksi lähteminen oli niin kallista, että säästöni eivät olisi riittäneet siihen reissuun. Maksoi liian monta euroa lähteä lukemaan vapaaehtoisesti lapsille iltasatuja ja syöttämään aamupuuroa. Oli liian kallista lähteä vapaaehoisena leikkimään orpojen lasten kanssa. Se oli liian kallista ja on edelleen.

Lukiossa maantieteiden tunnilla mielenkiintoni kai tavallaan heräsi ympäristöasioihin. En ollut aikaisemmin juurikaan ajatellut taloudellisuutta tai esimerkiksi kierrättämistä. Ymmärsin siellä todella, että osalla ihmistä ei ole ruokaa ja puhdasta vettä. Me jopa kakkaamme ja pissaamme puhtaaseen veteen, keräämme kaupungilla koirankakkoja maatuviin biopusseihin, ja jos emme kerää, kirjoitetaan vihaisia kirjoituksia lehtien palstoilla koirankakkaongelmista. On jotenkin hyvin vaikeaa kuvitella tilanne, että juomavesi ei tule hanasta tai pulloveteen ei ole varaa. Itsekin suunnittelen aina, että uudempi ja isompi koti olisi kiva, uusi auto oli myös tosi kiva, isommat stereot, taulutelkkari... Ja sitten on niitä orpoja lapsia, joille kukaan ei lue iltasatua ja yhtenä aamuna joku pieni orpo lapsi on saattanut kuolla yksin yöllä ripulin aiheuttamaan kuivuuteen. Maailma näköjään voi antaa aika epätasaiset pelikortit. Se, että olen 23, hullu sinkkumuija aaaah, on sittenkin aika pieni huoli.

Kuinkas sitten kävikään? Ryhdistäydyin ja avasin tietokoneen nettiselaimen. Surffailin ja haeskelin juttuja. Löysin sen mitä etsin. Kapua, siis kyllä Kapua on vastaus! Se on juuri se, mitä olen etsinyt. Kapua on hanke, jossa voi lähteä vaeltamaan ympäri maailmaa ja samalla kerätä varoja hyväntekeväisyyden tyyliin. Samalla matkasta voi kirjoittaa blogissa ja julkaista kaikkia aivan älyttömän cooleja kuvia ja kertoa vaikka varpaissa olevista rakkuloista tai huonosti nukutusta telttayöstä. Kuka lähtee messiin? Katsoin esimerkisi matkaa Himalajan vuoristoon Annapuraan tai Kilimanjaroa safarilla. 


TSEKKAA KAPUA  !!!

Ehkä ennen tuota reissua yritän selvityä Ilosaaren festareiden tuottamista varvasrakkuloista ja hikisistä telttaöistä. Anteeksi, en todellakaan tiedä mikä itsenäni nyt vaivaa, koska olen lähdössä Afrikkaan pelastamaan maailmaa, jota ei vaan voi pelastaa ja samalla kirjoitan Ilosaaren festarireissusta.  Ihan huikeeta, että voi tehdä kaikkea tai melkein kaikkea. Tai sitten voi jatkaa kaakaon juomista viltin alla ja laittaa vaikka yhden jakson Greyn Anatomiaa pyörimään. Hmmm... Kilimanjaro ja safari ja voihan sarvikuonot, hyväntekeväisyys ja paha maailma...

Ollaan ja oleskellaan ja siinä välissä kärsitään todella pahasta maailman tuskasta ja liian koleasta kesästä.
(Ja tehdään kaikkea aivan mielettömän päheetä, koska kesä, koska elämä, koska mahdollisuus.)

Hurjaa kesää,

Elli
Anna mä bloggaan

Valmiudessa tässä ja nyt

Olen nyt valmistunut kätilö ja elämäni ei ole muuttunut juuri miksikään. Vai onko elämääni sittenkin tullut jotain uutta? Kumppani? Koira? Harrastus? Muutto? Lottovoitto? Mietitäänpäs nyt näitä juttuja taas yhden blogikirjoituksen verran. Olen edelleen sinkku ja edelleen 23. Asun edelleen samassa asunnossa eikä minulla ole vieläkään koiraa, eikä leivänpaahdinta. Kyllä, haluaisin ostaa itselleni punaisen leivänpaahtimen. En ole voittanut lotossa, viimeksikin oli niin sanotusti tyhjä arpa.

Perjantaina 29.5. se tutkintotodistuksen hakeminen sitten tosiaan tapahtui. Se päivä oli hyvin tavallinen perjantai. Tosin kävin kalliilla kampaajalla laittamassa kutrini eheiksi ja naamaani laitatutin sopivan pakkelikerroksen. Olinhan ollut kolme edeltävää päivää 38,5C kuumeessa. Tummat silmänaluseni todella tarvitsivat tujauksen peitevoidetta. Silmäni saivat tummat lisäripsiräpsyttimet ja oloni oli eheä. Poskiini tupsutetut puuterit saivat muutoin kalpean naamani heräämään eloon. Olin valmis juhliin.

Tutkintotodistuksen saatuani en voinut käsittää, että opiskelut olivat ohi ainakin hetkeksi. Oloni oli epätodellinen. Lähdimme huikealla opiskeluporukalla Parikkalaan viettämään valmistujaisia. Tunnelma siellä oli ihana ja Helsingin kadut olivat vaihtuneet maalaismaisemaan. Oli aika hengähtää ja nauttia. Omat juhlani vietin siitä seuraavana viikonloppuna. Oli skumppaa ja nättiä mekkoa. Oli kukkia ja naurua. Oli paljon ihania ihmisiä ympärillä ja se tuntui kieltämättä hyvältä. Äiti vähän itki puhettä pitäessään. Äitini sai sanoa ääneen, että tytär on saavuttanut unelmansa. Toivoin sillä hetkellä, että kaikki äidit saisivat joskus sanoa niin.

Nyt olen ollut töissä ensimmäisen viikon. On ollut aamuvuoroa ja on ollut iltavuoroa ja ihan kohta  on yövuoroakin. Näen unta, että hoidan ja hoitelen ihmisiä. Hoitelen vauvoja ja perheitä ja äitejä ja kaikenlaisia ihmisiä. Pääni on jokseenkin pyörällä. Haisen kotonakin lämpimältä äidinmaidolta ja synnyttelen öisin itsekin lapsia. Perusmeininkiä! Toisaalta kaikki on myös niin siistiä. Ei tarvitse juosta kouluun ja sitten sinne töihin, voi mennä vain töihin. Töistä saa rahaa ja se helpottaa ehkä jossain määrin elämää. Töissä tapaa uusia ihmisiä ja saa juoda paljon kahvia. Töissä on haastetta, huisketta ja joskus vähän sähellystä. Lisäksi elämääni on tullut vapaapäiviä. Ensimmäinen viikonloppuni oli vapaa ja tällä viikolla on kaksi arkivapaata. Ihan kummallista, että on oikeasti vapaata. Voi tehdä melkein mitä huvittaa. Siistiä, siis todalla on siistiä!

Olen jatkanut jalkapallon harrastamista eli olen jalkapalloileva kätilö. Olen myös jatkanut doulavapaaehtoisena toimimista. Haluan sykkiä edelleen. En tiedä mikä tämä energiamäärä itsessäni on. En halua jäädä makaamaan vaan haluan mennä ja todellakin kokea. Seuraavana elämässäni on tulossa Sveitsin matka, Ilosaaren iloiset festivaalit, mökkireissu Heinävedelle ja kukapa sen tietää mitä muuta onkaan tulossa! 

Olen valmis tulevan kesän haasteisiin. Olen valmis haastamaan itseäni. Olen valmis olemaan valmis kätilö. Olen valmis uuteen seikkailuun. Olen valmis oppimaan lisää. Olen valmis tekemään uusia unelmia. Olen valmis olemaan tässä. 

Anna mä bloggaan
Elli

Kurkkaa blogiin

Itselleni tuli sellainen pieni identiteettikriisi. Viimeksi pohdin opiskelijaelämän vaihtumista työelämään ja koin sen jopa hieman ahdistavana. Saavutan perjantaina valmitujaisissani merkkipaalun saamalla tutkintotodistuksen ja sitten juon sitä kuohuviiniä. Olen ollut muutaman päivän istuttamassa kesäkukkia tulevia bileitä varten ja olen ollut noin muutenkin laittamassa juhlapaikkaa juhlapaikaksi. Olen pohtinut servettien väriä ja ostin itselleni tänään ihanan juhlamekon. Haluan olla todella nätti ja näpäkkä tuona päivänä ja tuohon päivään on enää neljä yötä. 

Olen myös ollut häkeltynyt siitä, että unelmani on saavutettu ja sitten tuleekin tyhjyys. Tulee sellainen olo, että voi vähän paukutella henkseleitä ja sitten istua alas ja todeta sen olleen siinä. Noin niin kuin omasta mielestäni hyvin on mennyt ja menee edelleen, mutta mitä sitten? Ei ole enää sitä aaah niin ihanaa tulevaa ammattia hankittavana ja aaaah niin pitkiä tenttejä tentittävänä ja aaaah niin opiskelijabudjettielämää vietettävänä.

No, tästäkös kaikesta aloitin sitten pohdiskelun. Tein uusia ihania haaveita tai otin vanhat haaveet eteeni. Laiton Loton vetämään, laitoin Viking loton vetämään, laitoin Eurojacpotin vetämään... Kyllä, ihan oikeasti tein niin. Sitten varasin ajan jostain aivan älyttömän kalliista ja kauniista kampaamosta. Varasin hiukselleni jonkun ihanan hellimishoidon ja samalla varasin perjantain juhlapäivääni meikkauksen ja kampauksen. Tein niin, koska ihan vain tuntui siltä, että niin pitää tehdä tai oikeastaan niin voi tehdä. Googletin ihan vain pikkuisen taas koiranpentuja ja katsoin koiranpentuvideoita, koiranpentutarvikkeita, koiranpentuhoito-ohjeita. Niin, haluan koiran sitten joskus. Siitä tulisi Väinö, Niilo, Pontus, Mymmeli, Bärre tai Ninnu. 

Sitten tein uuden haaveen, joka on oikeastaan ollut jo pitkään haaveeni, mutta nyt siitä tuli jotenkin sellainen todellisempi. Haluan prätkän. Olen kuin uhmaiässä oleva pentu, koska haluan. Haluan oman moottoripyörän, jota voin pestä ja puunata. Haluan ajaa sen sairaalan pihaan parkkiin ja heittää työvuoroon tuleville lääkäreille yläfemmat. Haluan ottaa kypärän pois ja ravistella hiuksiani kuin elokuvissa. Haluan ostaa ihanan ajoasun ja hyvän kypärän. Haluan kaasutella ja huristella. Ensi kesänä voisin ajaa Suomen halki. Se olisi niin siistiä!

Ulkomaat haloo! Sinne on päästävä. Ulkomailla on niin monta kolkkaa, joissa haluan käydä. Haluan vaeltaa Espanjan pohjoisosien läpi ja kulkea reitin Meksikon rajalta aina Kanadaan asti rinkka selässäni. Jos minulla on silloin kumppani, kun vaellan Meksikosta Kanadaan, ja jos se kumppani haluaa tulla matkaan mukaan, haluaisin hänen kosivan minua siellä viimeisellä pysähdyksellä Kanadassa. AAAH<3 Haluan nähdä vesiputouksia, aavikoita, saaria ja sademetsiä. Haluan nähdä New Yorkin ja ajaa autolla koko jenkkilän halki. Haluan tanssia hiekkarannalla auringon laskettua ja herätä puhtaista hotellin lakanoista tuoreelle aamupalalle. Minä haluan nähdä koko maailman. 

Ihan vain joskus pohdin, että olenko normaali? Haluavatko kaikki ihmiset kaikkia maailman asioita? Minä haluan rauhaa ja rakkautta, hotelliöitä ja tanssia hiekkarannalla paljain jaloin, haluan vaeltaa omituisia vaellusreittejä ja lapsen. Kyllä, haluan myös oman ihanan lapsen tai oikeastaan lapsia. Tuntuu, että nyt on liian monta kuumetta samaan aikaan. Matkakuume, asuntokuume, vauvakuume, koirakuume, elämäkuume, valmistumiskuume, ammattikuume, kuume ja kuume. Ja sitten vielä se identiteettikriisi. 

Ehkä aloitan huomisesta ja menen sinne kampaajalle kello 10 hiusten hellimishoitoon. Juon siellä ison kupillisen kahvia ja istun. Istun ja nautin ja hengähdän. Ehkä teen samalla lisää haaveita...

Elli
Anna mä bloggaan

Goodbye retku

Moi, oon lomalla.

Olen aloittanut kuukauden kesälomani töistä! Olen käynyt lomalla lompsimassa Linnanmäellä, ulkona syömässä, kahvittelemassa, shoppailemassa ja Tallinnassa. Olen käynyt elokuvissa, nähnyt ystäviä ja ulkoillut. Olen syönyt niin paljon sitä niin hyvää ruokaa. Olen aloittanut uuden ja samalla vanhan harrastuksen, joka on jalkapallo. Nyt tulee juoneen käänne, koska en tavallaan ole lomalla. Harjoittelua sairaalamaailmassa on jäljellä viikko, jonka jälkeen olen kätilötutkintoni suorittanut. Tässä vaiheessa annan ihan sellaiset pienet aplodit itselleni, tanssin olohuoneessa napatanssia ja samalla kiljun ja hypin. Aivan todella hauskaa olla aika kova ja hyvä muija! Vitsi, olen venynyt arjessa töihin, kouluun, käynyt aina ostamassa omat ruokani kaupasta ja siivonnut omat sotkuni kotona. Olen saamassa huikeat paperit. No, tuo oli nyt tuollainen tuohon väliin ja sitten tosiaan elämähän on ihanaa ja kamalaa ja kaikkea siltä väliltä.

Joo, on todella kiva valmistua. Se tarkoittaa ihan todella montaa uutta asiaa, mutta samalla se tarkoittaa suuria muutoksia. En ole viikon päästä enää opiskeljaretku Helsingistä. En syö enää opiskelijahintaista lounasta koulun ruokasalissa, enkä näe koulukavereita enää päivittäin. En voi enää myöhästyä aamulla koulusta, vaan myöhästyn jatkossa töistä. En kuulu pian enää opiskelijakastiin vaan työläisiin, työnarkomaaneihin, työssäkäyviin aikuisiin ihmisiin. Kuulostaa kieltämättä melko tylsältä tuollainen työelämämaailma.

Olen huomannut opiskelujen loppumisen vaikuttavan itseeni monella tapaa. Olen hakenut välittömästi uusia ulottuvuuksia. Onhan kätilö ollut haaveeni, unelmani ja toiveammattini pienestä ihmisestä alkaen. Nyt se unelma on täyttymässä kahden viikon kuluttua, kun saan tutkintotodistuksen omiin hyppysiini. Olen nyt pohtinut koiran hankintaa ja googlettanut erilaisia rotuja läpi yöt ja päivät. Olen soittanut kasvattajille ja muille asiantuntijoille, koska itse en tiedä koiruuksista juuri mitään. Olen nyt päätynyt siihen, että en ota koiraa, koska olisin varmasti huono omistaja. Ei minulla ole eläimelle tarpeeksi aikaa ja sen olen nyt itselleni myöntänyt. Asiat ovat toisin sitten, kun minulla on joku ihana unelmamies, joka voi ajoittain käydä lenkittämässä pientä karvaolentoa ja heitellä kotona sille palloa.

Koiran jälkeen ajattelin, että hommaisin jonkun muun eläimen. Tajusin pian, että haluan vain koiran. Olin ehtinyt ihastua jo kaikkiin pieniin nappisilmiin, mitkä niin innoissaan heiluttavat häntää ja pissaavat ympäri kaupunkia ja itse saan kerätä ulostepusseihin sen lämmintä kakkaa. Tämä kaikki olisi ollut itselleni ihan OK.
Koira-ajatusten jälkeen olen googlettanut erilaisia työleirejä, vapaaehtoismatkoja ja kriisiryhmiä, joissa voisin toimia kätilönä ja ihan vain tällaisena ihmisenä. Kelaa. Oot Nepalissa. Maa alkaa järistä. Taloja sortuu, ihmisiä jää niiden alle. Ihmiset kuolee, koirat kuolee, kasvit kuolee, mummot, papat, lapset, äidit, isät kuolevat. Maa järisee, pelottaa, on epävakaata, huutoa ja kaikkea. Ihan kamalaa ja lapset ovat hukassa, pelätään pahinta. Yritetään päästä pakoon tai piiloon ja juuri, kun olet löytänyt hyvän suojan pöydän alta, koko talo romahtaa ja se oli sitten siinä. Aivan järkyttävää! Kyllä ainakin itselle tulee sellainen fiilis, että olisi hienoa lähteä auttamaan, jos nyt sitä jotain voisi tai osaisi siellä tehdä.

Jään nyt pohtimaan näitä elämäni uusia ulottovuuksia ja mahdollisuuksiani. Samalla tunnen melko painavan apinan kiipeävän selkääni, kun mietin päätöksentekoa, hoitotoimenpiteitä ja elämää vastavalmistuneena kätilönä. Katsotaan mitä se tuleva kesä tuo tullessaan. Mutta hei, sillä välin me kaikki voidaan hypätä hyvillä mielin maailmanpyörään. Samalla voi kuunnella Kari Tapiirin Maailmanpyörää. Maailma pyörii ja pyöritään mekin ja tietenkin haaveillaan ja tehdään niitä uusia haaveita. 

Maailmanpyörässä,

Elli
Anna mä bloggaan