Corollakurvailua ja maanjäristyksiä Uudessa-Seelannissa

Olen ollut nyt reissussa reilut kahdeksankymmentä päivää! Olen kierrellyt ja kaarrellut mystistä ja kaukaista Uutta-Seelantia kohta kolme kuukautta. WHAT? Olen kokenut, tuntenut ja nähnyt paljon. En ole koskaan ollut näin pitkää aikaa poissa kotoa, poissa Suomesta, poissa arjesta. En muista milloin viimeksi olisin nukkunut yhtäjaksoisesti yli kahdeksan tunnin unia useampana päivänä peräkkäin. Aamut ilman herätyskelloa on aika jees. Vietän hassun hauskaa hostellielämää ja ympärillä on aina ihmisiä. Saanen huomauttaa, että asuin ennen matkaa sinkkuna pienessä kotikolossa yksin. On tässä siis ollut vaikka minkämoista muutosta!

Nyt tulee pieni maailmantuskaa sisältävä kappale. En tiedä tulenko koskaan olemaan näin kauaa toiste poissa Suomesta, poissa kotoa. Tämä tuleva joulu on ensimmäinen, kun en ole perheeni kanssa yhdessä. Ensimmäinen joulu pitkään aikaan, kun en ole esiintymässä joulupukkina. En tiedä onko minulla enää koskaan mahdollisuutta palata Uuteen-Seelantiin. En tiedä tulenko enää ikinä tapaamaan ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt täällä aikaa: Yago, Kai, Meelis, Maja, Tjitske, Pamela, Arjen, Alan, Fernanda, Irina, Tino... En ole ehkä koskaan pelännyt niin paljon, kun täällä olleessa maanjäristyksessä, joka oli voimakkuudeltaan 7.8. Silloin pelkäsin, että kuolen ja ihmiset ympärillä kuolee ja koko maa tuhoutuu, tulee tsunami ja huuhtoudutaan kylmään mereen. Kyllä, niin olisi voinut käydä.

Olen Nelsonissa Prince Albert -hostellissa. Join juuri kupposen kanelikahvia. Nautin annoksen nuudeleita sipulilla ja porkkanalla (perusmuonaa). Ulkona sataa kaatamalla ja olo on jokseenkin laiska. Nukun kuuden hengen huoneessa, jossa on yhteinen vessa ja suihku. Saan nukkua alasängyssä ja peitto on mukavan muhkea. Huoneessa on ollut lisäkseni ihmisiä kotoisin muun muassa Kanadasta, Saksasta, Ranskasta ja Israelista. Olemme reppureissaajia, tavallaan siskoja ja veljiä.

Benji Taupossa (IIIK!) 

Matka on muuttunut useaan otteeseen eri syiden vuoksi. Pohjoissaari on tullut kierrettyä ja tein kuukauden hommia hostellin siivoojana Napierissa. Olen ajanut vuokra-autolla mutkaisia teitä, kävellyt yhdet kengät pian puhki, kiivennyt kukkuloille, ihmetellyt jokia, eläimiä ja vesiputouksia. Kyllä, olen jutellut kaikille oudoille ja upeille linnuille, simpukoille, hylkeelle ja hyvinä päivinä ihmisillekin, boooom. Olen käynyt Hobittilassa ihastelemassa suloisia puuovia, kylpemässä kylpylässä ja hypännyt benjin. Olen humaltunut viinimaistelukierroksella ja kokenut pelottavan maanjäristyksen. Olen lukenut kirjoja, tehnyt ristikoita, loikoillut rannoilla ja puistojen penkeillä. Jes, olen tehnyt ja puuhastellut. Juu, on ollut päiviä, jolloin en ole tehnyt oikein mitään, en ole saavuttanut mitään, en ole hikoillut patikointipolulla, olen vain ollut. #noworries

Ihmeellinen luonto

Tänään se sitten tapahtui. Tuli ostettua sadepäivän iloksi lentoliput Australiasta Balille. JEE! Laitankin tähän väliin reissusuunnitelman pähkinänkuoressa. Joulu menee Wellingtonissa. Tammikuuksi tulee vuokrattua auto, koska sillä pitäisi päästä kovinkin mukavasti Uuden-Seelannin etaläsaarta ympäri. Kyllähän tässä taas vähän kaasujalkaa jo kuumottaa! Tammikuussa tulee nukuttua teltassa ja autossa eli se tietää kylmiä unia, liian pitkiä aikoja ilman suihkua ja kaiken kaikkiaan todellista reppureissaamista. Auton kanssa voi pysähtyä mihin haluaa ja milloin haluaa. Eli kuin siistii!!

Vuokrattu Corolla

Lennän Christchurchista Sydneyhyn 31.1.2017. Odotan sitä todella paljon <3. Lennän Ausraliasta 14.3.2017 Balille ja odotan sitäkin. Saavun Suomeen 13.4.2017 ja se tuntuu oudolta. Suomessa palaan toivottavasti johonkin arkeen, johonkin asuntoon, johonkin duuniin, johonkin tai jonnekin ja en siis tiedä mistään oikeastaan yhtään mitään. Ei niin siistiä. Mutta täällä on vain aikaa!

Cape Reinga  

Mun tossut ja vesiputous (Haruru)

2.12.2016
Taas pari päivää on vierähtänyt. Nukuin viime yönä vain pari hassua tuntia, koska meidän huoneeseen saapui eilen kova kuorsaaja. Aamupalan jälkeen loikoilin vain sängyssä, koska peiton alla oli ihanan lämmintä ja kuuntelin samalla musaa. Lähdin kevyen lounaan jälkeen patikoimaan läheiselle vuorelle, jossa on upeat maisemat. Huipun nimi on Grampians ja sen huipulta näkyi ihana turkoosi meri ja koko Nelsonin kaupunki. Keli oli mukava, puolipilvistä ja +20, aurinko on polttava. Huomenna täällä on tori ja sen jälkeen rannalle! Nyt on hyvä fiilis, kun patikoinnilla tuli kunnon hiki, otin ihanan kuuman suihkun ja on vaan jotenkin kiva olla. Saa nähdä suuntaanko nyt baariin. 

Reppureissaillen,
Elli
Anna mä bloggaan

PS. En suunnannut baariin, koska migreeni yllätti matkaajan!
PPS. Punaviini on silti hyvää.

Reppureissu alkaa Aucklandista

Täällä sitä ollaan maapallon toisella puolella. Saapuminen Uuteen-Seelantiin todellakin tapahtui 20.9.2016. Lento lähti Helsinki-Vantaalta 18.9.2016. Lensin Aucklandiin Heathrown ja Hong Kongin kautta. Matka kesti yhtensä noin 33h. Matkalla ei ollut juurikaan turbulenssia. Lentomatka tänne on todellakin pitkä, mutta hyvällä asenteella matka kun matka sujuu ihan hienosti.

Olen nyt Taupossa hostellin sisääntuloaulassa istumassa koneen äärellä. Sää on pilvinen ja ulkona on noin +16. Olen kylläinen maittavasta lounaasta. Tänään oli pestopastaa ja ituja sekä jälkiruuaksi pikakahvi maidolla. Kyllähän tässä pärjää ja totta puhuen on vain pärjättävä. Palaan nyt aikaan, kun todella saavuin Aucklandiin ja kerron hieman ajastani kyseisessä kaupungissa, jossa olen tähän mennessä viettänyt noin puolitoista viikkoa. Saavuin lentokentältä keskustaan Sky-bussilla, joka maksoi 18 dollaria per aikuinen. Majoituin alkuun reppureissukaverini kanssa kahdeksan päivää paikassa Empire Apartments. Olimme Attic Backpacker Aucklandissa kaksi päivää ja sitä majoitupaikkaa voin suositella reppureissaajille!

Ilmaisia opaskirjasia ja Lonely Planet New Zealand

Melkein hävettää mainita tässa alkuun kuinka hataroilla tiedoilla lähdin liikenteeseen. Lentolippujen ostamisen jälkeen en juurikaan miettinyt mihin olen menossa. Sitähän sanotaan, että matkailu avartaa. Aucklandissa kesti hetken, kun yritin tajuta mihin todella olen tullut ja mitä nyt noin ylipäätään olen mennyt tekemään. Olin todellakin maapallon toisella puolella, irtisanonut asuntoni, lopettanut duunit, pakannut punaisen rinkan ja lähtenyt ilman sen suurempaa suunnitelmaa kotoa. Lähes ensimmäisenä tuli mieleeni poimia kaikkia mahdollisia ilmaisia esiteitä Uuden-Seelannin eri kaupungeista, aktiviteeteista, majoituksista ja elämästä.

Auckland iltasella

Aucklandissa on tekemistä ja nähtävää. Ensivaikutelmani kaupungista oli se, että siellä on paljon pieniä ja isompia suloisia taloja, sumua, sosiaalisia ihmisiä ja ympärillä merta sekä peltoa. Tutustuin kaupunkiin jalkaisin ja päivässä saattoi kertyä kilometrejä parisenkymmentä. Alla on kuva Hubson Bay Walkwayltä. Aucklandissa kannattaa käväistä katsastamassa Mount Eden. Jos aikaa on enemmänkin, One tree hill mukava puutarha-alueen piirittämä kukkula, jossa pääsee näkemään maatilaeläimiä. Auckland art gallery on ilmainen ja sisältää vaihtuvia näyttelyitä. Mukava paikka viettää esimerkiksi sadepäivää.

Hubson Bay Walkway

Aucklandissa ollessa tajusin, että minulla on ihan liikaa tavaraa mukanani tai tarkemmin sanottuna vaatteita. Kaupungissa on paljon kauppoja ja pieniä ravintoloita. Ihana kauppa on Typo, joka sijaitsee ihan keskustassa. Itselläni ei ole lainkaan rinkassa tilaa ainakaan toistaiseksi uusille tavaroille tai vaatteille. Ostin kuitenkin Typosta viiden dollarin juomapullon, joka kulkee kädessäni.

Loppuun vielä pätkä reissukirjstani.

23.9.2016 kello 22:35
Tänään tuli käveltyä! Kävin ensimmäistä kertaa tulivuorella, jonka nimi on Eden. Siellä oli iso kraateri ja sen rinteet olivat nurmen peitossa. Huonomminkin siis voisi mennä. Kävin toisellakin kukkulalla. Siellä oli keinu kiinni ison puun oksassa. Putosin melkein keinusta, mutta onneksi sain käsillä kiinni keinun narusta. Loppu hyvin, kaikki on siis hyvin! Reissua on tänään suunnitelu viikko eteenpäin. Luvassa on lisää hostelleja ja auton vuokraus. Tänään juttelin kirjastossa intiasta olevan ihmisen kanssa. Hän oli kiinnostunut Suomesta ja kysyi miksi minulla on koru hampaassa ja mikä sen merkitys on. Vastasin, että hammaskorullani ei ole merkitystä ja sanoin sen olevan mielestäni nätti ja tajusin miten typerältä kuulostin. Mulla on muuten tällä reissulla ihan liikaa tavaraa mukana ja en todellakaan tiedä kuinka voin liikkua tän tavaramäärän kanssa. 
Kirjastossa on ilmainen wifi. Elämää päivä kerrallaan.

Elli
Anna mä bloggaan

Valmistautuminen Uuden-Seelannin reppureissuun

Syyskuussa alkavaan Uuden-Seelannin ja Australian reppureissuun olen ottanut seuraavat hieman huterat asekeleet.

Asunto on irtisanottu ja tänne luukkuuni on virrannut tuntemattomia muukalaisia katsomaan puista narisevaa lattiaani ja sisustustani. He ovat viemässä minulta kotikoloani ja pian nämä seinät, ikkunat ja kaapit tuovat seuraavalle ihmiselle oman kodin. Asunnon irtisanominen tuntui.

Nyt olen alkanut totutella ajatukseen, että elokuussa en enää asu nykyisessä asunnossani. Tavaroita olen edelleenkin karsinut elämästäni. Olen myynyt muun muassa kukkasandaalit, jotka olivat kaapissani vuoden lähes käyttämättä ja yhden kirjan, jonka olin jo ehtinyt lukea kannesta kanteen. Pakattuna on tosin vasta kaksi muuttolaatiokkoa ja muutamia muita kasseja.

Ostin itselleni ikiomat ensimmäiset vaelluskengät. Päädyin Asolo-merkkisiin tossuihin, mallina Mesita. Pidän erityisesti niiden hieman muotoillummasta ja kapeammasta lestistä. Lisäksi ne tuntuivat sopivalta reppureissuuni, koska maasto tulee olemaan luultavimmin kaupungista sademetsään ja hiekkarannasta vuoristoon. Kokeilluista vaelluskengistä nämä sinertävät popot olivat ehdottomasti miellyttävimmät. Niiden ulkonäkö ei silmiä hivele, mutta ykkösjuttuna oli ehdottomasti jalkatuntuma. Omalla kohdallani suurelta osin näissä vaellus- sekä matkailujutuissa menen ihan vaan tutulla ja suhteellisen arveluttavalla perstuntumalla.

Reppureissu vaatii tapauksessani pienempiä reppureissuja. Kävin Repovedellä viikonloppuvaelluksella. Olen nyt harjoitellut rinkan pakkaamista mahdollisimman järkevästi ja se on haastavaa! Olin oikeasti metsässä muutaman yön ja rinkkani oli aivan täynnä tavaraa ja vaellusreissulla se painoi 18 kiloa. Pian minun pitäisi olla tien päällä ainakin puoli vuotta. Kuulostaa toistaiseksi mahdottomalta yhtälöltä ottaa selkään pelkkä rinkka ja pärjäillä sen sisältämillä tavaroilla maapallon toisella puolella. Vaelluskengät toimivat viikonloppureissulla odotusten mukaan ja ne eivät ilokseni aiheuttaneet yhtäkään hiertymää.

Näin painajaisen. Olin menossa Uuteen-Seelantiin ja lentokentällä tajusin, että minulla ei ollut rahaa, ei ensimmäistäkään majapaikkaa ostettuna, kännykkä oli jäänyt Suomeen ja olin yksin. Heräsin ja olin todella onnellinen, että tuo oli unta. Huomaan tulevalla reissulla onneksi suurimmaksi osaksi positiivisia vaikutuksia! Olen aistinut, että nautin aivan erityisen paljon Suomen alkaneesta kesästä, työelämästä, säästämisestä ja ystävieni sekä perheeni seurasta. Jatkuvasti mielessäni on joku tuleva maali, johon yritän tähdätä mahdollisimman osuvasti ja onnistuneesti.

Tällä viikolla käyn uusimassa passini sekä laitan alulle viisumihakemukset. Aikaa lähtöön on nyt reilut kaksi kuukautta. Aika on kulunut lentolippujen ostosta nopeasti ja puuhattomia päiviä ei ole ollut. Toisaiseksi täytyy kuitenkin todeta, että sisälläni on vahva tunne, että teen oikein. Irtautuminen työelämästä on vapauttavaa, irtautuminen Suomesta on jännittävää, irtautuminen arjesta on mahtavaa.

Voin vielä lopuksi kertoa nykyistä suunnitelmaa reppureissusta. Aluksi lennän reppureissukaverini kanssa Uuteen-Seelantiin noin 33 tuntia. Lento menee Aucklandiin, jossa vietämme ainakin kaksi viikkoa hostellissa. Sieltä jatkamme matkaa saaren aivan pohjoiskärkeen paikkaan Cape Reinga. Sieltä lähdemme seikkailemaan kohti eteläsaarta hiljalleen itärannikkoa pitkin. Suurimman osan matkasta kuljemme julkisilla. Mielenkiintoisissa kaupungeissa pysähdymme aina hetkeksi tai vähän pidemmäksi hetkeksi.

Joulun ja uuden vuoden vietämme näillä näkymin jossain Uuden-Seelannin eteläsaaren kaupungissa. Matkan varrella pyrimme tekemään jossain jotain töitä. Tammi-helmikuussa 2017 siirrymme Australian puolelle, jossa hyödynnämme turististatuksen ja olemme reppureissulla siellä noin kolme kuukautta. Takaisin Suomeen lennämme mahdollisesti jonkun ihanan Indonesian saaren kautta, jossa mukavasti loikoilemme muutaman viikon hiekkarannalla. Voisin todeta tässä vaiheessa, että kuulostaa oikealta seikkailulta, vähän hymyilyttää!

Elä niin, että mummona on muisteltavaa.

Elli
Anna mä bloggaan

Etappina päätös

Hellurei ja hellät tunteet, päätös on tehty. Olen ostanut lentoliput Uuteen-Seelantiin. Tarkemmin sanottuna olen ostanut pelkän menolipun syyskuulle 2016. Lennän sitten silloin Aucklandiin noin 33 tuntia. Lennän sinne Lontoon ja Hong Kongin kautta.

Olen ärsyyntynyt maailman rajallisuudesta tai jostakin sen ihmeellisestä virheellisyydestä. Kuka on mennyt päättämään, että työpäivä alkaa kello seitsemän? Ei siinä ole ehtinyt vielä edes avata kunnolla silmiään, kun pitäisi jo olla puuhailemassa työssä. Kuka on päättänyt, että juuri noin kahdeksan tuntia työtä päivässä on ihmiselle ja hänen mielelleen sopiva määrä? Kuka on päättänyt, että kesälomaa on juuri sen verran, että usein ihminen itse haluaisi jatkaa sitä vielä viikoilla, edes päivillä.

Ajattelin tässä juuri, että työelämä vie todella ison siivun elämästä ja joskus myös jaksamisesta. Yleensä työpäivä kestää sen kahdeksan tuntia ja matkoineen siihen menee yli yhdeksän. Ilmeisesti melko yleistä on, että töitä jatketaan ainakin jollain ajatuksen tasolla myös kotona. On iltavuoroa, aamua, yötyötä ja niiden kaikkien välissäkin jokunen vuoro.

Olen hyppäämässä pois työelämästä ja se kauhistuttaa hieman tai oikeastaan tosi paljon. Näin 24-vuotiaana olen tullut siihen lopputulokseen, että ehdin tehdä vielä reppureissun jälkeen monia vuosia töitä, jos vain terveyttä tai edes jonkinmoista hyvinvointia rittää.

Olen nyt hypännyt askeleita venytellen kohti Uuden-Seelannin ja Australian matkaa. Olen alkanut riisua asuntoani turhuudesta. Rikkinäiset lumppuvaatteet ovat saaneet väistyä H&M -liikkeeseen, joka ottaa niitä ystävällisesti vastaan. Vanhat koulukirjat ovat saaneet uudet omistajat ja olen lajitellut tavaroita jo hieman muuttolaatikoihin. Yritän pitää järjen päässäni ostoksia tehdessäni ja olen alkanut panostamaan laatuun, kestävyyteen ja toimivuuteen.

Kävin ostamassa rinkan. Menin aivan ummikkona liikkeeseen ja sain aivan loistavaa asiakaspalvelua. Partioaitan myyjät osasivat suositella juuri minun tarpeisiini sopivia tuotteita. Kokeilin useita eri rinkkoja eri painoilla ja säädöillä. Kävin liikkeessä kahtena eri päivänä sovittamssa tuotteita. Lopulta kolmannella kerralla löysin minulle sopivan rinkan, joka on Osprayn Ariel 65l. Siinä on hyvät säätömahdollisuudet, hyvä takuu ja se istui minulle. Päivää myöhemmin kävin laittamassa sähköisen kiitoksen työntekijöille Parioaittaan ja joku palautteita koordinoiva ihminen lupasi välittää kiitokseni myymälän henkilökunnalle. Niin, aina ei tarvitse olla naama näkkärillä, voi myös kiittää. :) Seuraavaksi alan etsiä hyviä vaellus- ja retkikenkiä.

Kyllä on joskus yöt venyneet, kun on sattunut löytämään mielenkiintoisen matkablogin tai retkeilysivuston. Tämä huikea matkamyllerrys on jotenkin ihanan puhdistavaa ja samalla jännittävää. On taas perhosia vatsassa ja se on oikeastaan tosi kivaa. On todellakin jotain, mitä odottaa.

Matkahuumaa,
Elli
Anna mä bloggaan

Kainalokarvasta hunajaiseen parisuhteeseen

Tiedätkö sen tunteen, kun tulet kotiin ja ihanat kukat odottavat raikkaassa vedessä maljakossa pöydällä? Puolisosi on kokannut sinulle maittavan päivällisen ja antaa suukon. Muistatko sellaista päivää, että puolisosi on laittanut tiskit koneeseen pyytämättä tai sellaista päivää, kun puolisosi on osannut ostaa juuri oikeat ainekset ruokakaupasta ilman tekemääsi listaa? Joskus puolisosi yllättää sinut suklaalla ja joskus pestyillä pyykeillä. Toisinaan hän on saattanut imuroida tai laittaa lapset ajoissa nukkumaan. Puoliso jaksaa silloin tällöin jopa kuunnella kiukkuiluasi tai lohduttaa, kun tarvitset tukea.

Olen kuullut, että parisuhteessa eläjät ovat katellisia sinkuille ja sinkut kateellisia suhteilijoille. Itse edustan sinkkua.

Tulen kotiin ja astiat ovat juuri siinä asennossa mihin ne ennen töihin lähtöä jätin. Pöydällä on itse ostamat kukat, tosin lakastuneina limaisessa maljakkovedessä. Roskapussi on hajusta päätellen ollut liian monta päivää paikallaan asunnossa. Olen saattanut käydä kaupassa ja yllättänyt itseni hedelmillä ja suklaapatukalla. Sitten raivoan seinille ja toivon, että epätoivoiset naapurini kuulevat hätäni. Itken iltaisin itseni uneen tyynyä vasten. Sanon hyvää yötä iphonelleni ja katson vielä kerran, onko joku lähestynyt minua Tinderissä. Yleensä ei ole.

Puolisosi haluaa lisää lapsia ja sinäkin haluat. Alatte hankkia lasta ja se vasta kivaa onkin. Puolisosi vie sinut aamulla töihin valmiiksi lämmitetyllä autolla ja toivottaa hyvää työpäivää. Voit kertoa päivän aikana kertyneet salaisuutesi illalla puolisollesi tai voitte jutella vaikka politiikasta tai ihmisten nälänhädästä. Voitte vähän naljailla toisillenne tai voit yrittää pihtaa. Voitte riidellä ja pian onkin sovinnon aika. Teillä on toisenne ja arjen haasteet ovat teille yhteisiä.

Menen töihin ja toivon selviäväni päivästä. Kukaan ei toivota minulle hyvää työpäivää ja toivon itse vain, että päivä loppuu ajallaan. Työrupeaman päätyttyä menen kuljailemaan kaupungille, koska kotonakaan ei ole mitään, eikä ketään. Pyörin ja hyörin kaupasta toiseen ja saatan nähdä ystävää kahvikupposen äärellä. Ostan jonkun uuden paidan ja alan panikoida, että sen on tehnyt joku alaikäinen huonoissa työoloissa Bangladeshissa. Tulee vähän huono omatunto. Menen sen huonon omantunnon kanssa kotiin, koska en jaksa enää seilata kaupungillakaan. Lähden illalla baariin ja löydän jokun tuntemattoman, joka yrittää saada sitä, jota ei valitettavasti tänään saa ja sitten hän lähtee pois ja löytää jonkun blondin ja sitten he poistuvat baarista yhdessä. Itse menen bussilla kotiin ja toivon, että olisin muistanut väliveden ja viedä ennen lähtöäni roskapussin jätekeräykseen, koska kotiovellani haisee vanha soijanakki.

Puolisosi yllättää sinut ihanalla aamupalalla. Syötte sängyssä ja katsotte sisustusohjelmia. On sunnuntai ja elämä vain hymyilee ja niinpä hymyilette tekin. Kutitat puolisosi karvaisia kainaloita ja itse kikatat. Höpölöpö kultamussi, sisupussi, söpöliini, ruusunnuppu ja hunajaa päälle. Olette koko sunnuntain söpösti ja illalla näette omia kavereita, koska ilman omia kavereita parisuhde on naistenlehtien mukaan mahdollisesti tuomittu tuhoon.

Itselläni on hirveä sunnuntain olotila, koska pian alkaa taas uusi sinkkuviikko. Käsivarressani on jonkun hepun puhelinnumero ja yritän pestä sitä pyykinpesujauheella pois. Eiliset meikit ovat kasvoillani ja tukkani on lakan kovettamana epäsiististi pystyssä. Toivon, että oloni parantuisi. Katson yksin sisustusohjelmaa ja en edes uskalla haaveilla siinä olevista tuotteista. Ajattelen hetken, että ehkä sitten joskus ja sitten lyön itsenäni, koska haluan olla koko päivän sellainen toivon menettänyt sinkkunainen.

Kävelen lähimmälle filminvuokrausasemalle ja ostan neljän euron namipussin ja pullon kokista. Kaadun perseelleni johonkin väärässä kohdin olevaan kuralätäkköön ja otan selfien: #paskapäivä. Menen takaisin kotiin ja syön karkkipussin sisällön niin nopeasti, että tulee huonoa oloa ja ahdistusta. Menen istumaan tietokoneelle ja päivitän loppuillan Facebookin etusivua ja toivon, että joku julkaisisi jotain.

Sitten muistankin, että MINUN piti maksaa laskut, imuroida, tiskata, viedä roskat, vaihtaa autoon kesärenkaat, soittaa mummille ja kysyä kuulumiset, käydä hakemassa töihin eväät, vaihtaa lamppu olohuoneen valamisimeen, ostaa äidille syntymäpäivälahja ja tehdä töihin esitelmä monikulttuurisesta imetyksestä sekä parsia yksi reikäinen villasukka. Lopulta käärin hihat ja teen koko listan, koska kukaan muukaan niitä ei tule tekemään. Olen siis oman elämäni sinkku ja oikestaan myös diktaattori ja prinsessa ja huoltomies ja siivooja ja maksaja ja huolehtija ja kokki ja olen oikestaan ihan onnellinenkin.


Hm,
Elli
Anna mä bloggaan

Haloo Uusi-Seelanti ja Australia!

Tässähän tämä elämä pyörii ja itse pyörin sen mukana. Olen mahdollisesti suuntaamassa syyskuussa 2016 katseeni kohti Uutta-Seelantia sekä Australiaa. Olen jo aloittanut hiljalleen valmistelut reppureussia ajatellen. Olen alkanut penkoa asuntoni ylimpiä kaappeja ja oudoimpia jemmoja. Tonkiminen on aiheuttanut arkeeni lajittelua, myyntiä ja kierrätystä. On ihan hirveästi tavaraa ja etenkin sitä turhaa sellaista materiaa. Yritän saada tavaroitani myydyksi ja samalla kartutan matkakassaa.

Olen yrittänyt priorisoida asioita. Minun pitää ostaa ainakin joku tosi hyvä ja toimiva rinkka, jonne saan aina pakattua omaisuuteni ollenssani maapallon toisella puolella. Haluan, että rinkka on laadukas ja mukava, koska se tulee olemaan iso osa elämääni. Sen sisällä tulee oikeastaan olemaan elämäni. Lisäksi minun pitänee ostaa uudet ja laadukkaat vaelluskengät, joiden kanssa voin koluta pitkin luonnonsuojelualueita, metsiä, rantoja ja tienvarsia. Olen alkanut pohtimaan asioita niin, että olen täällä Suomessa enää noin yhdeksän kuukautta. Tämähän on vähän niin kuin odotusaika.

Olen katsonut erilaisia matkaoppaita ja sivustoja. En aio missään nimessä tehdä liian lukittuja ja tarkkoja suunnitelmia, koska en halua stressaantua aikatauluista. Ostan menolipun, kun näen hyvän tarjouksen tai hyvät lentoaikataulut. Paluulippua en halua vielä ostaa ollenkaan, koska paha sitä nyt on sanoa, kuinka tuolla maapallon toisella puolella tulee oikein viihtymään. Sen verran on suunnitelmaa, että lennän aluksi Aucklandiin  ja sieltä matka jatkuu Uuden-Seelannin itärannikkoa myöden kohti saaren eteläosaa. Sieltä sitten lennän aikanaan Australiaan. Mahdollisesti teen töitä jossain välissä jossain paikassa, jos joku yhtiö tai henkilö minut suostuu palkkaamaan. Voisin esimerkiksi kerätä avokadoja puiseen koriin tai tiskata kahvilassa tai siivota hotellin huoneita. Ihanaa lähteä reissuun niin, että voin tehdä melkein mitä tahansa. Tosin pakko minun on nähdä se Taru sormusen herrasta -elokuvan pyöreä puinen hobittiovi ja ottaa siinä ainakin kymmenen selfietä. Haluaisin vierailla jossain synnytyssairaalassa ja tutustua heidän synnytyskulttuuriin. Se olisi vain niin siistiä!

Tulevaa matkaa ajattelen myös hieman haikeudella, koska jätän kaiken nykyisen hetkeksi ainakin taakseni. Joudun jättämään oman pikku vuokrayksiöni, johon olen kiintynyt. Tämä on ollut kotini jo muutaman vuoden ajan. Olen alustavasti suunnitellut tulevani ehkä joskus kesällä 2017 takaisin Suomeen, ehkä, siis todellakin ehkä. Kuten olen jo aiemmin sanonut, että elämä on tässä ja nyt. Alan taas googlettamaan niitä rinkkoja ja kuuntelen Haloo Helsinkiä! Maailman toisen puolella, mä menen minne sattuma johtaa.

Anna mä bloggaan
Elli

Hölmö ja nuori sydän

Jaahas, se olisi taas uusi viikko vierähtämässä käyntiin. Kevyt tulevan maanantain morkkis meinaa astua mieleeni, mutta kaivan esiin niitä hyviä juttuja. Askartelemani joulukortit postitin ajallani ja kaupungilla kävin joulukuussa tonttuilemassa. Tiskit on viikonlopun jäljiltä tiskattu ja puhtaat pyykit ovat telineellä kuivumassa. Ihanat jouluvalot koristavat yksiöni ikkunaa vieläkin ja tulevalle kuukaudelle on ilmaantunut kaksi uutta jalkapallo-ottelua ja yksi turnaus, joihin yritän päästä kirmaamaan pallon perään.

Elämäni suola on tällä hetkellä lähinnä jalkapallo. Siitä saan jännitystä, hengästymistä, mustelmia ja maaleja. Sen lajin kautta saan fiilistellä! Toinen ihan kiva juttu on juokseminen. Työelämä puolestaan rullaa radallaan päivästä toiseen ja se on ihan OK. Aina töissä ei ehkä sittenkään tarvitse olla niin jännittävää. Ihan vain tasainen työelämän arki riittää ja sellainen sopiva rullaus. Toisaalta tekisi todellakin mieli hypätä jonnekin todella kauas tästä kammottavasta oravanpyörästä. Herätyskello soi, lähden töihin, tulen töistä, tiskaan, juon kahvia, näen ystävää, nukun, syön, herätyskello soi, töitä, kiirettä, mikroateria, päiväunet.

Joulukortti mallia 2015

Olen huomannut, että olen huono tekemään päätöksiä. En oikeasti tiedä kannattaako lähteä reppureissaamaan Australiaan vai keskittyä työelämään vai mitä tässä tekisi? Toisaalta olen 23 ja ehdin toivottavasti tehdä moniakin juttuja. En vain koskaan ole ymmärtänyt ihmisten ajatusta siitä, että asioita tehdään esimerkiksi eläkkeellä tai sitten kun ja jos ja kun ja jos eli jos kun tai siis joskus. Mitäpä jos tekisi nyt, eikä sitten jos tai joskus toiste?

Itse käyn kovaa kamppailua tunteiden ja järjen kanssa. On todella kamalaa, kun järki sanoo toista ja oma ihmeellinen sisäinen fiilis huutaa tekemään toisin. Olisi varmasti järkevää ostaa oma asunto ja tehdä siten pitkän tähtäimen sijoitus. Olisi varmasti järkevää opiskella lisää, jos päätä riittäisi ja kokeilla omia oppimisen rajoja. Olisi varmaan tosi järkevää säästää pahan päivän varalle ja ostaa kissa, jota voisi hoitaa säntillisesti ja leikkiä sen kanssa, antaa sille pienelle karvapallolle ruokaa ja rakkautta. Toisaalta fiilispuoleni huutaa korvani juuressa, että minun tulisi pistää elämä risaiseksi ja ostaa liput Australiaan tai johonkin Uuteen Seelantiin. Elämä on nyt ja tässä ja jos ihminen haluaa matkustaa ja reissata ja nähdä maailmaa juuri nyt niin kai se on OK. Sen aika voisi olla nyt.

On ihanaa, kun voin itse päättää, mutta ongelma on se, että pelkään tekeväni virheitä. Pelkään, että pilaan elämäni reppureissulla. Pelkään sitä, kun palaan Suomeen esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden kuluttua ja ympärilläni ei ehkä olisi juuri mitään tai ketään. Ei siis ehkä oikeasti mitään! Sitten voisin katsella kamerasta valokuvia reissusta. Tai sitten voisin löytää reissultani Australiasta jonkun ihanan surffitukkafarmarin... Tai sitten löydän töitä maapallon toiselta puolelta ja teen häkellyttävän uran Australian kätilönä. Tai sitten voisi lopettaa kaiken pohtimisen, funtsailun, järkeilyn ja elää hetkessä. Tänään minusta tuntuu, että olisin valmis lähtemään vaikka Timbuktuun.

Joulu oli ja meni. Lempiherkkuni oli suklaan lisäksi tänä jouluna äidin tekemä lanttulaatikko. Hei, nyt on vuosi 2016! Katsotaan mielenkiinnolla mitä se tuo tullessaan. Takamuksessani on jostain syystä sellainen tuntuma, että tämä vuosi tulee olemaan ihan OK.

Elli
Anna mä bloggaan