Kainalokarvasta hunajaiseen parisuhteeseen

Tiedätkö sen tunteen, kun tulet kotiin ja ihanat kukat odottavat raikkaassa vedessä maljakossa pöydällä? Puolisosi on kokannut sinulle maittavan päivällisen ja antaa suukon. Muistatko sellaista päivää, että puolisosi on laittanut tiskit koneeseen pyytämättä tai sellaista päivää, kun puolisosi on osannut ostaa juuri oikeat ainekset ruokakaupasta ilman tekemääsi listaa? Joskus puolisosi yllättää sinut suklaalla ja joskus pestyillä pyykeillä. Toisinaan hän on saattanut imuroida tai laittaa lapset ajoissa nukkumaan. Puoliso jaksaa silloin tällöin jopa kuunnella kiukkuiluasi tai lohduttaa, kun tarvitset tukea.

Olen kuullut, että parisuhteessa eläjät ovat katellisia sinkuille ja sinkut kateellisia suhteilijoille. Itse edustan sinkkua.

Tulen kotiin ja astiat ovat juuri siinä asennossa mihin ne ennen töihin lähtöä jätin. Pöydällä on itse ostamat kukat, tosin lakastuneina limaisessa maljakkovedessä. Roskapussi on hajusta päätellen ollut liian monta päivää paikallaan asunnossa. Olen saattanut käydä kaupassa ja yllättänyt itseni hedelmillä ja suklaapatukalla. Sitten raivoan seinille ja toivon, että epätoivoiset naapurini kuulevat hätäni. Itken iltaisin itseni uneen tyynyä vasten. Sanon hyvää yötä iphonelleni ja katson vielä kerran, onko joku lähestynyt minua Tinderissä. Yleensä ei ole.

Puolisosi haluaa lisää lapsia ja sinäkin haluat. Alatte hankkia lasta ja se vasta kivaa onkin. Puolisosi vie sinut aamulla töihin valmiiksi lämmitetyllä autolla ja toivottaa hyvää työpäivää. Voit kertoa päivän aikana kertyneet salaisuutesi illalla puolisollesi tai voitte jutella vaikka politiikasta tai ihmisten nälänhädästä. Voitte vähän naljailla toisillenne tai voit yrittää pihtaa. Voitte riidellä ja pian onkin sovinnon aika. Teillä on toisenne ja arjen haasteet ovat teille yhteisiä.

Menen töihin ja toivon selviäväni päivästä. Kukaan ei toivota minulle hyvää työpäivää ja toivon itse vain, että päivä loppuu ajallaan. Työrupeaman päätyttyä menen kuljailemaan kaupungille, koska kotonakaan ei ole mitään, eikä ketään. Pyörin ja hyörin kaupasta toiseen ja saatan nähdä ystävää kahvikupposen äärellä. Ostan jonkun uuden paidan ja alan panikoida, että sen on tehnyt joku alaikäinen huonoissa työoloissa Bangladeshissa. Tulee vähän huono omatunto. Menen sen huonon omantunnon kanssa kotiin, koska en jaksa enää seilata kaupungillakaan. Lähden illalla baariin ja löydän jokun tuntemattoman, joka yrittää saada sitä, jota ei valitettavasti tänään saa ja sitten hän lähtee pois ja löytää jonkun blondin ja sitten he poistuvat baarista yhdessä. Itse menen bussilla kotiin ja toivon, että olisin muistanut väliveden ja viedä ennen lähtöäni roskapussin jätekeräykseen, koska kotiovellani haisee vanha soijanakki.

Puolisosi yllättää sinut ihanalla aamupalalla. Syötte sängyssä ja katsotte sisustusohjelmia. On sunnuntai ja elämä vain hymyilee ja niinpä hymyilette tekin. Kutitat puolisosi karvaisia kainaloita ja itse kikatat. Höpölöpö kultamussi, sisupussi, söpöliini, ruusunnuppu ja hunajaa päälle. Olette koko sunnuntain söpösti ja illalla näette omia kavereita, koska ilman omia kavereita parisuhde on naistenlehtien mukaan mahdollisesti tuomittu tuhoon.

Itselläni on hirveä sunnuntain olotila, koska pian alkaa taas uusi sinkkuviikko. Käsivarressani on jonkun hepun puhelinnumero ja yritän pestä sitä pyykinpesujauheella pois. Eiliset meikit ovat kasvoillani ja tukkani on lakan kovettamana epäsiististi pystyssä. Toivon, että oloni parantuisi. Katson yksin sisustusohjelmaa ja en edes uskalla haaveilla siinä olevista tuotteista. Ajattelen hetken, että ehkä sitten joskus ja sitten lyön itsenäni, koska haluan olla koko päivän sellainen toivon menettänyt sinkkunainen.

Kävelen lähimmälle filminvuokrausasemalle ja ostan neljän euron namipussin ja pullon kokista. Kaadun perseelleni johonkin väärässä kohdin olevaan kuralätäkköön ja otan selfien: #paskapäivä. Menen takaisin kotiin ja syön karkkipussin sisällön niin nopeasti, että tulee huonoa oloa ja ahdistusta. Menen istumaan tietokoneelle ja päivitän loppuillan Facebookin etusivua ja toivon, että joku julkaisisi jotain.

Sitten muistankin, että MINUN piti maksaa laskut, imuroida, tiskata, viedä roskat, vaihtaa autoon kesärenkaat, soittaa mummille ja kysyä kuulumiset, käydä hakemassa töihin eväät, vaihtaa lamppu olohuoneen valamisimeen, ostaa äidille syntymäpäivälahja ja tehdä töihin esitelmä monikulttuurisesta imetyksestä sekä parsia yksi reikäinen villasukka. Lopulta käärin hihat ja teen koko listan, koska kukaan muukaan niitä ei tule tekemään. Olen siis oman elämäni sinkku ja oikestaan myös diktaattori ja prinsessa ja huoltomies ja siivooja ja maksaja ja huolehtija ja kokki ja olen oikestaan ihan onnellinenkin.


Hm,
Elli
Anna mä bloggaan

Vähän hämmennän

Joo, no on taas kaikkea. Olen päästäni tällä kertaa enemmän pyörällä kuin koskaan ennen. Olen edelleen 23, edelleen sinkku ja asiat ovat ihan OK. Olen lähes aina ollut varma mitä haluan elämässäni ja elämältäni. Nyt en enää tiedä ja se vasta saakin pääni hämmennykseen.

Olen aina halunnut oman kissan. Minulla oli hoitokissoja kylässä ja sitten en enää halunnutkaan kissaa. Karvoja oli joka puolella, suussa ja vaatteissa. Vessassani haisi kissan pissa ja kakka. Olin onnellinen hetkistä, kun kissat tulivat nukkumaan viereeni. Olin myös onnellinen, kun kissat haettiin taksisin omaan kotiinsa, koska en ollut enää heistä vastuussa. Pelkäsin ajoittain, että avaisin vahingossa ikkunan ja ne hyppäisivät monien metrien korkeudesta pää edellä asfalttiin kerrostaloyksiöstäni. Pelkäsin, että unohtaisin jättää juomavettä tai kissojen masentuvan, kun joutuivat olemaan työaikani yksin kotona.

Olen aina halunnut ostaa asunnon, siis ihan sellainen ikioman asunnon. Olen nähnyt sen sijoituksena ja tärkeänä omana asiana. Olen myös pohtinut kuinka tulisin elämään veloissa monet vuodet. Mahdollisesti asuntoon tulisi kalliita remontteja tai vesivahinko. Olen 23, joten minulla ei varmaan vielä tarvitse olla omaa asuntoa. Olen usein ajatellut, että tässä vaiheessa minulla siis todellakin on asunto, mies, kissa ja lapsi. Tuolla äsköisellä luettelolla ei ole tullut seitsemän oikein -tulosta, eikä edes bingoa.

Olen aina halunnut kätilöksi. Nyt olen kätilö. Olen väsynyt, stressaantunut ja vuorotyötä tekevä oikea kätilö. Yövuoro, aamuvuoro, iltavuoro, välivuoro, pitkä vuoro, lyhennetty vuoro... Olen katsounut eri opiskeluvaihtoehtoja, koska pelottaa, että kohta ei ole työtä. Synnytyssairaaloita vähennetään, virkoja vähennetään ja syntyvyys laskee. On epävarmuutta ja kateutta. Voisin lähteä lukemaan esimerkiksi terveystieteiden maisteriksi ja sitten muutaman vuoden kuluttua olisin työtön maisteri, wohoo.

Elämä on tässä ja nyt.  Niin aina sanotaan ja niin minä uskon. Olen saanut ajatuksen, että lähtisin ulkomaille. Nyt olisi oiva tilaisuus lähteä reppureissaamaan, koska oikeastaan minua ei pidättele mikään missään. Ei ole puolisoa, ei ole kissaa, ei ole omaa asuntoa, ei ole lapsia ja työkin on sijaisuutta toisen sijaisuuden perään. Voisin lähteä reissuun maailman jokaiselle laidalle, kävellä valkoisessa hiekassa Australian saarilla, käydä katsomassa Uuden Seelannin metsiä ja nukkua muiden turistien kanssa. Voisin kokea maailmaa ja ihmetellä sitä eri paikoissa. Joku olisi jo lähtenyt, mutta itse tykkään tehdä päätöksiä harkiten ja makustella eri vaihtoehtoja.

Mitä sitten, kun tulisin esimerkiksi reissusta puolen vuoden päästä takaisin? Olen ehkä ruskettunut, mutta samalla myös mahdollisesti rahaton, koditon, työtön ja ehkä joku kaverini on unohtanut olemassaoloni. Selässäni olisi vain kulahtanut rinkka, jonka sisällä olisi likaisia ja ryppyisiä vaatteita. Olisin sitten kyllä nähnyt vilauksen maailmaa ja palaisin takaisin tietynlaiseen tyhjyyteen. Toisaalta se olisi myös varmasti tietynlainen "puhdas" alku, starttipiste. Samalla olisin toteuttanut reppureissua koskevan haaveeni ja varmasti olisin sitten nähnyt, kokenut ja tehnyt eli etenkin ELÄNYT. 

Jään nyt miettimään todella tuota reppureissaamista. Nythän se olisi lähdettävä, jos aikoo lähteä. Pelottavaa, että minua ei pidättele mikään. Tai siis sehän on siistiä, jännää, mielenkiintoista, uskomatonta ja hämmentävää! Nyt täytynee olla vain uskallusta, ripaus rohkeutta ja päättäväisyyttä, koska taidan todellakin olla oman elämäni diktaattori.

Olen tuuliviiri ja en tiedä mitä huomenna haluan. Nyt haluan nukkua. zzZZzz

Hämmentäen,
Elli
Anna mä bloggaan

Blogihaastattelu: Kolmen lapsen äiti

Astun sisään viehättävään asuntoon. Kaunis, nuori neitonen tulee avaamaan oven ja huutaa äidilleen vieraan saapuneen ja käskee äitiä alakertaan. Pieni koiranpentu tulee tutustumaan minuun ja istun keskelle lattiaa silittämään pentua.

Suihkun raikas kolmen lapsen äiti saapuu yläkerrasta. Oloni on hieman jännittynyt, koska olen tekemässä ensimmäistä blogijuttua toisesta ihmisestä. Olen astunut suoraan perhe-elämän arkeen, keskelle tapahtumia. Ympärillä on lapsia, kahvinkeitin keittää tuoretta juomaa ja koiranpentu nukkuu jaloissani. Äiti laittaa astioita tiskikoneeseen ja samalla kattaa pöytää.

Edessäni istuu nainen. Hän on kolmen lapsen äiti ja töissä hoitoalalla. Hän tekee kolmivuorotyötä ja tänään on menossa yövuoroon. Aamulla hän on jo käynyt kaupassa ja aikoo tehdä perheelle ruuan vielä ennen yövuoroa. Perheen isä käy päivätöissä. Kaksi lasta on päiväkodissa ja yksi ala-asteella.

Keskustelemme elämästä, arjesta ja kaikesta. Olen niin innoissani! Äiti on saanut esikoisensa olleessaan 19 -vuotias. Äiti kertoo, ettei silloin osannut pelätä. Maalaisjärki oli tuolloin läsnä elämässä. Jos vauva itki, tarjosi hän pienokaiselle rintaruokaa. Asiat selvisivät. Nyt hän kertoo, että osaa pelätä enemmän asioita. Pohdimme perhe-elämää ja äiti kertoo, että uskoo tietynlaisen yhteisöllisyyden kadonneen. Hän kuvailee, että ensin ihminen lähtee omille teilleen ja elää sinkkuna, sitten elää parisuhteessa puolison kanssa, sitten perheen kanssa. Silloin ehkä unohtuu muut ympäriltä. Apua ei pyydetä, eikä apuun tulla.

Perheellä on pieniä jyrsijöitä lemmikkinä

Kysyn perheen arkikuvioista ja äiti vastailee, että heillä on arjessa tiettyä kaavamaisuutta, mutta ei koe perheen olevan rutiinien orja. Äiti arvostaa viikonloppuja, jolloin ei tarvitse lähteä mihinkään. Hän kuvailee lapsiensa olevan aktiivisia ja he vaativat päivittäin tekemistä. Perheellä on omia juttuja esimerkiksi uimahallissa käyminen, mutta väkisin he eivät sinne lähde. Äiti kokee saavansa iloa lasten kautta, kun näkee että lapset nauttii, on se myös itselle arvokasta.

Lapsi kysyy: ”Äiti voiks sä viiä mut kirjastoon?”  Äiti vastaa lempeästi kolmasluokkalaiselle, että nyt ei ole sopiva hetki, koska talossa on vieras ja sillä hän tarkoittaa minua. Lapsi jatkaa: ”Entä sit kohta tai huomenna?” Äiti toteaa huomisen kuulostavan realistisemmalta. Lapset lähtevät tekemään läksyjä ja kohta taustalta kuuluu Aaaaa, Beeeee, Ceeee, Deeee, Eeeee, F…

Sanon äidille jo tässä vaiheessa suoraan, että ei minusta olisi tuohon. En voisi mitenkään pitää kolmen lapsen asioista huolta ja tehdä ruokaa, siivota, käydä töissä, keittää kahvia, käyttää koiraa ulkona, pestä pyykkiä ja näitä kaikkia siis viiden ihmisen edestä. Asioita pitää tehdä samaan aikaan ja lomittain ja pian suunnitelmiin saattaa tulla muutos, kun lapsi onkin satuttanut polvensa ulkoleikeissä tai vieras tulee kylään. Välillä minusta tuntuu yksinelävänä sinkkuna, etten edes pärjää omien asioideni kanssa.

Perheen kolmen vanhalla kuopuksella on sairaus. Hän on sairastunut kaksivuotiaana 1. tyypin diabetekseen. Perhe huolestui kuopuksen janoisuudesta, kiukuttelusta ja vaippoja kului paljon. Hänellä on ollut käytössä nyt kahden vuoden ajan insuliinipumppu ja perhe mittaa häneltä säännöllisesti verensokereita. Äiti toteaa kroonisen sairauden vaikuttavan koko perheen arkeen. Lapsi käy päiväkodissa, mutta esimerkiksi ulkoleikeissä pitää olla tarkkana, ettei verensokeri laske liian alas ja välipaloja pitää olla. Perhe on hankkinut juuri koiranpennun, jonka he aikovat kouluttaa niin kutsutuksi hypokoiraksi. Koira voisi mahdollisesti muutaman vuoden kuluttua tunnistaa lapsen alhaisia verensokereita. Lapsi itse tunnistaa myös matalia sokereita. Hän saattaa todeta, että on nälkäinen, väsynyt tai hänelle on tullut huono olo.

Hypokoira

Kysyn kolmen otsikon kysymykset.

Haasteet: Äiti vastaa nauraen kaiken olevan haastavaa. Haasteiksi hän konkretisoi parisuhdeajan ja oman ajan. Sukulaiset asuvat kaukana ja lapsille on haastavaa saada hoitajaa.

Ihaninta: Lapset. Pitääkö tässä mainita myös aviomies? Nauramme.

Tulevaisuus: Tätä kysymystä äiti miettii pidempään ja toteaa tämän olevan laaja käsite. Lopulta hän vastaa tulevaisuuden olevan unelmien toteuttamista, ei saa lakata haaveilemasta. Äiti vastaa niin kauniisti, että meinaan alkaa itkemään. Äiti kertoo, että pitää itse tehdä itsensä onnelliseksi. Hän jatkaa, että kukaan muu ei voi tehdä sitä puolesta, pitää olla onnellinen siitä mitä on.

Ihmettelen jatkuvasti keskustelumme aikana sitä, miten arjen voi saada järjestymään ja kuinka siinä voi jaksaa. Äiti kertoo, että ajoittain voi olla todella uupunut ja jopa ihan loppu. Hän kehuu puolisoaan, joka saattaa antaa äidille mahdollisuuden päiväunille. Parisuhteen salaksi äiti toteaa joustavuuden, yhteen hiileen puhaltamisen ja läheisyyden. Äiti kertoo, että toisesta pitää välittää ja yhdessä on kivaa jakaa arkea. Äiti toteaa, että lapset eivät ole syy olla yhdessä vaan pitää olla jotain tunnetta avioparin välillä ja heillä sitä on.

Pyydän äitiä sanomaan lopuksi vapaan sanan.

Älä suorita elämää, koska sen takia tulee burn outteja. Mieti miksi teet asioita, mutta älä mieti mitä muut ajattelevat sinusta. Elä päivä kerrallaan, elä hetkessä.

Lopuksi äiti vaihtaa lapselleen peliohjaimeen uudet paristot.

Elli

Anna mä bloggaan

Jos haluat haastatteluun tai vaikka kutusua minut työpaikallesi, ota Facebookin kautta yhteyttä yksityisviestillä.

Arkipöhinää

Aamuherätys ja painan kerran torkkua. Kello soi armotta kymmenen minuutin kuluttua uudelleen ja vaatii minua nousemaan jalkeille. Nousen herätyskellon pakottamana ylös ja joskus väsyttää paljon ja joskus vähän vähemmän. Ylläni on tumman vihreät unishortsit ja mummin kutomat villasukat komeilevat hieman nuutuneen näköisinä jaloissani.  Nuhjuinen kukkakuviollinen hippitoppi on jo vähän löystynyt, mutta toimii yöpaitana loistavasti. Hiukseni ovat pörröiset ja iltaisen suihkun jälkeen kuivuneet juuri vääränlaisesti.

Jatkan matkaani vuoteesta vedenkeittimen luo ja matkalla asennan radion soimaan. Laitan vedenkeittimen päälle ja isoimman teekupin valmiiksi sen viereen. Käyn pukemassa päivävaatteet ylleni ja en juurikaan välitä tässä vaiheessa miltä näytän. Jatkan päivävaatteet päälläni takaisin keitetyn veden äärelle, valmistan teetä ja syön aamupalaksi kuntoilumuroja ilman sitä kuntoilua. En ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat kuntoilla aamuisin, koska siitä tulee paha olo. Pian olen aamiaiseni syönyt ja juonut, yleensä ei jää isoa nälkää ainakaan.

Menen peilin ääreen. Meikkaan ja laitan hiuket yleensä jollekin sutturalle tai ponnarille. Huokaisen silmäpussejani ja taputan muutaman kerran poskipäitäni, jotta niihin tulisi hieman väriä. Lopuksi sipaus huulivoidetta. On aika mennä.

Bussi saapuu yleensä yhdestä viiteen minuuttia myöhässä. Korviini soi Metro Helsinki, Haloo Elli ja töihin siitä! Sanon joka aamu huomenta bussikuskille ja menen istumaan jonkun viereen, koska bussi on yleensä lähes täynnä. Vieruskaverille en sano mitään ja toivon, ettei hänkään sano sanaakaan minulle. Tuntematon vieruskaveri heti aamulla ihan kiinni omassa ihossa ei ole ihan helppo asia, mutta sen kanssa voi elää, jos kuuntelee musiikkia tai näpräilee puhelinta.


Olen työpysäkilläni ja menen töihin. Puen työvaatteet ylleni ja marssin kuulemaan rapottia päivän asiakkaista. Teen töitä yleensä kahdeksan tuntia. Sen aikana käyn kerran kahvilla ja kerran ruokatauolla. Kesken ruokatauon saatan käydä antamassa imetysohjausta tai kipulääkettä tai mitä näitä nyt on. Vauva saattaa pissata päälleni tai äidin lypsämät rintamaidot lentävät lähelle kasvojani. Se on tavallista ja normaalia, ei ällöä oikeestaan. Työpäivä päättyy. Hyppään bussiin ja tulen kotiin hieman kiiruhtaen. Tässä vaiheessa mielialani voi vaihdella, koska aamun tapahtumat voivat siihen vaikuttaa voimakkaastikin. Saatan olla iloinen, surullinen, ahdistunut, stressaantunut, innokas tai väsynyt. Tai sitten oloni on vain tasainen ja päässäni ei pyöri juuri mikään ylimääräinen.

Kotona ensimmäisenä syön tai keitän kahvit. Vaihdan rentoa ylleni ja laitan radion päälle. Käyn jatkuvasti sosiaalisessa mediassa katsomassa mitä ympärilläni tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Pyörin ja hyörin kotona ja laitan pyykkiä pyörimään, tiskit tiskaukseen tai joskus imuroin. Harvoin otan päiväunet, mutta joskus niinkin teen ja se on tosi hauskaa. Saatan nähdä jotain ystävää sovitusti tai käyn juoksemassa tai lähden pelaamaan jalkapalloa. Juoksen lenkkini aina yksin, koska kukaan ei pysyisi perässäni. Äskeinen lause oli vitsi. Mutta silti juoksen yksin jostain syystä.

Iltaisin saatan katsoa jotain urheilua telkkarista tai jonkun sarjan. Jossain välissä käyn suihkussa ja vaihdan vihreät unishortsit ja villasukat ylleni. Saatan googlettaa lomakohteita, avustusjärjestöjä ja jouluapu-kampanjan perheitä.

Lämmin neule kruunaa iltaisen lookin. Keitän iltateen ja syön palan tai pari ruisleipäviipaletta juustolla ja kurkulla, joskus paprikalla. Menen sänkyyn ja toisinaan nukahdan heti, kun taas toisella kerralla pyörin ja hyörin ja haen hyvää nukkuma-asentoa pidempään. Yleensä näen outoja unia. Eräänä yönä menin naimisiin ja sain niin ruman sormuksen, että uskoin avioliiton kariutuvan pian.

Aamuherätys ja painan kerran torkkua. Kello soi armotta kymmenen minuutin kuluttua uudelleen ja vaatii minua nousemaan jalkeille. Nousen herätyskellon pakottamana ylös ja joskus väsyttää paljon ja joskus vähän vähemmän...

Poskipäitä taputellen,

Elli
Anna mä bloggaan

Lokakuun neljästoista ja jännät tuulet

Joku istuu päivät pitkät. Tietokoneen näpytystä, näpinäpi, näppäimistö laulaa. Hurisee jääkaappi ja yksi muija nukkuu lattialla kuolat poskella. Aivan hurjaa meininkiä ja niin tylsää sekä kuollutta. Keski-ikäinen mies tanssii baarissa pöyällä ja juo keskiolutta suurella pillillä. Itsekin tekisi mieli pillittää. Kaduilla ihmiset jäävät autojen alle ja toiset ihmiset hukkuvat merillä. Talveksi ei ole lämpimiä vaatteita ja suussani maistuu eilinen valkosipulimauste. Näen unia James Bondista ilman paitaa. Tämä oli vain ajatusten kirjoittamista ilman ajatusta. Nyt asiaan.

Tulevaisuus on jotain. Oikeasti se on varmasti jotain. Haluaisin nyt ihan heti suklaata, mutta en voi syödä, ettei reidet leviä. En voi syödä jatkuvasti, koska muuten elimistöön kertyy liiaksi rasvaa ja iholle tulee sellaisia ihramuodostumia. No, täytyy myöntää, että juuri eilen katsoin Ensitreffit alttarilla ja voin sanoa syöneeni sen aikana irtomakeisia. Poltin kynttilöitä ja ajattelin, että ihanaa olla kotona. Toissapäivänä kävin juoksemassa Töölönlahtea ympäri. Se tuntui pahalta, tuli hiki ja tuntui, että henki ei kulje riittävästi. Toisaalta maisemat olivat kauniit ja ihmisten ohittaminen tuntui huikealta. Kun joku pikakiituri meni itseni ohi, arivoin heti ohittajan olevan vähintäänkin maratoonari. 

Olen ajatellut, että voisin lähteä hyvin tuohon Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan. Voisin hyvin astella häämekossa alttarille ja toivoa parasta. Nyt näin sinkkunakin olen toivonut parasta, turhaan. Mutta ehkä minun pitääkin mennä vain suoraan naimisiin! Alan miettimään tätä vakavissani. 

Olen nyt jotenkin virkeämpi kuin kesällä. On ihan kivaa, kun voi laittaa iltahämärässä tuikut palamaan. Voi juoda monta kuppia vihreää teetä päivässä, eikä tule hiki vaan sellainen mukava lämpö. Syksy on kaunis, eikä vuonna 2015 se ole ollenkaan huono, inhottava, kylmä, eikä liian märkä. Ja älä vain ajattele, että olisin itse rakastunut, olen vain katsonut rakkausohjelmia. Se riittää tämän hömpötyksen kirjoittamiseen ja tämän fiiliksen saamiseksi.

Olen intoutunut jalkapalloon edelleenkin. Olen tutustunut sitä kautta uusiin ihmisiin. Olen vaihtanut sitten kuluneen kesän jälkeen työpaikkaa ja elämä on tällä hetkellä jonkinlaisessa muutospyörteessä. Silti on ihanaa katsoa iltaisin kynttilöiden valossa Ensitreffit alttarilla -ohjelmaa ja elää hetkiä jossain erittäin makeassa ja vaaleanpunaisessa pumpulissa, syödä irtokarkkeja ja olla hetki miettimättä yhtään mitään. Voi höntsätä ja höllätä eli nollata. 

Olen aloittanut oman stressinhallintakurssin. Se sisältää juurikin näitä pumpulimaisia iltoja, koti-iltoja, höntsäämistä. Olen aloittanut tekemään ristikkosanatehtäviä ja lukemaan kirjoja. Nämä ovat kaikki tervetulleita, koska elämä on oikeasti ihan hirveen rankkaa, eikä sen tarvitsisi olla. Elämä on aivan perseestä. Oikeasti en voi ymmärtää, että ihmisiä hukkuu merillä, kukaan ei auta, ketään ei kiinnosta ja ihan sama ja mitä välii vielä siihen päälle. Olisi ihanaa, jos tulisi päiviä, ettei tarvitsisi välittää. Ei tarvitsisi välittää mistään. Syntyvistä huonokuntoisista vauvoista, ukin kipeästä lonkasta tai kissan takkuisesta turkista. Olen nyt vain sattunut ottamaan elämäntehtäväkseni jonkinasteisen välittämisen, huolehtimisen ja asioista ahdistumisen ja se on ihanaa ja kamalaa ja pelottavaakin ja tärkeää.

Eikö kaikki voisi olla hyvin ja kivasti ja onnellisti. Miksi en saa elää pumpulimaailmassa? En tiedä, mutta ei tämä mitään helppoa ole. Uusi työpaikka on jännittävää, haastvaa, stressaavaa, mielenkiintoista ja villiä. On niin villiä! Saa pukea hoitsuvaatteet ylle ja kävellä käytäviä stetoskooppi kaulalla tärkeänä. Se ei oikeastaan ole kovin kivaa ihan aina. Saatat löytää huoneesta tuupertuneen äidin tai samana päivänä syntyy kuollut pieni vauva. Se  on elämää ja kuolemaa, mutta huomenna voimme olla vieläkin parempia, tarkempia, ovelampia ja kehittyneempiä. Näihin kepeisiin tunnelmiin liitän vielä yhden kappaleen.

Olen ajatellut lähteä "kehittämään" tätä blogiani. Tuumailin, että lähden tutustumaan ympäröivään maailmaan ja ihmisiin. Kutsun itseni luokseksi ja teen siitä jutun blogiini. Voit laittaa minulle viestiä Facebookin Anna mä bloggaan -sivun kautta ja sovitaan treffit. Haluaisin etenkin tutustua eri ammatteihin/opiskeluhommiin ja voisin tulla vaikka työpaikallesi vierailulle. Haluaisin esitellä blogissani esimerkiksi liikunnanohjaajan, raksatyöntekijän, ompelijan, suunnittelijan, kotiäidin, koti-isän, baarimikon, tiskarin, tatskarin, muusikon, presidentin, siis ihan kenet tahansa... Juuri vaikka sinut! Ollaan koodissa! TuiTui.

Huomenna on uusi päivä.


Elli

Anna mä bloggaan

Teinivuodet ja BINGO!

Kesän vapaat on vietetty jo hetki sitten ja tämä neitokainen on takaisin työelämässä. Huikeeta, että tosiaan on töitä. Olen vaihtanut työpaikkaa ja uudet haasteet ovat pitäneet meikämoisen kiireisenä ja ehkä vähän myös stressaantuneena. Asiani tällä kertaa koskee teinejä, koska nykyelämästäni en oikein osaa sanoa mitään oleellista. Nyt kuitenkin aloitan jälleen bloggaamisen, koska tämä on siistiä. Asiani koskee minua teininä, koska...

Löysin asuntoani siivotessa kalenterin vuodelta 2007. Aivan mieletön lukeminen alkoi välittömästi. Siivoukset jäivät sikseen (jälleen kerran) ja hyökkäsin kalenterin sivujen, päivien ja kirjoitusten pariin. Nyt ajattelin hieman paljastaa faktoja itsestäni ollessani juurikin noin viidentoista.

Harrastuksenani on puntti. Kyllä, siis kalenterin ensimmäisellä sivulla lukee kohta harrastus ja sinisellä Stabilon kynällä olen raapustanut siihen kohtaan kuntosalin. Kundimauksi paljastan haluavani lihaksia, rusketusta, hyvät jutut ja valkoiset hampaat. Olen todella kauhuissani! Missä ovat nämä peruskriteerit: rehellinen, luotettava, fiksu... No, pääasia että on ruskettunut ja lihaksikas, koska silloin I really, really like you. Ja tietenkin se, että omaa ne valkoiset hampaat ja hyvät jutut. JES! Ei ole vissiin paljon neidin päätä pakotellut tuohon aikaan.

Mieliruokaani on ollut tuolloin kanasalaatti, hamppari ja lehtipihvi ranskiksilla. Nykyisin olen järin ituhippi. Syön luomupainotteisesti ja ruokavaliooni kuuluvat etenkin kasvikset ja juurekset, blaablaablaa, tylsää. Nyt varmaan ne ruskettuneet ja valkeahampaiset miehet itkevät verta ja huutavat tietokoneruuduilleen, että ketä kiinnostaa! Syö nyt hyvä ihminen lihaa! Katsoin pari päivää sitten jonkun possunlahtausdokumentin ja päätin jättäväni edelleen possut kauppojen hyllyille. Näen vieläkin verkkokalvoillani pienet vaaleanpunaiset sorkkajalat, jotka kipittävät kohti rekkaa, mikä kuljettaa ne lahtaamolle. Sitten ne pienet possut kiljuvat ja ovat stressaantuneita ja pian ne ovat kuluttajan lautasella. Tällainen väliuutinen tähän ja jatketaanpas sitten kalenteria eteenpäin.

Suosikkishoppailupaikat alkavat vaatimattomasti Pariisissa, jossa olin käynyt tuolloin pariin otteeseen reissussa. Sitten lista jatkuu: H&M, JC, Zara ja Seppälä. Varmaan vähän parempaa Seppälää haettu päälle ja housut olivat lantiolta niin matalat, että pajatso varmaan välillä vähän vilkkui ja vilautteli itseään. Aika hottismeininkiä ollut ja vähän lisää huulikiiltoa ja hajuvettä ja maskaraa.

Nyt tulee tämä ihana kohta, jota en vaan voi sivuuttaa. Olen laittanut kalenteriini tulevaisuuden haaveikseni, että asuisin omassa kämpässä (kyllähän viidentoista vanhalla on jo kiirus omaan kotiin), tuunattu Subaru, kiva ammatti, ei rahalainaa ja poikafrendi. Aivan, minulla ei ole vieläkään tuunattua Subarua. On tämä elämä kovin kaltoin kohdellut. Eikä ole poikäystävää, ei omaa omistuskämppää, ammattiakin pitää varmaan vaihtaa, kun hallitus käy vähän leikkelemässä palkasta ja siitä se laina alkaakin sitten mukavasti kertyä.

Mottoni on ollut tuolloin: sääliä saa kaikki, mutta kateutta on ansaittava.

Tähän väliin pidän pienen tauon ja mietin hetken tuota mottoa, OK!


Olen tuolloin toiminut oppilaskunnan hallituksen tiedottajana. Olen ollut tukioppilas. Olen työskennellyt bingossa. Luit juuri aivan oikein! Giide on kaksikymmentä neljä, Iivari kolme, Bertta kaksitoista... BINGO! Se oli silloin tulonlähteeni. Tarkastutuin bingorivejä ja hiioppeja, kulmia, tuplia ja päätyjä. Opin bingosanastoa, jaoin voittoja ja voitelin sämpylöitä sekä keitin kahvia. Väliajalla paistoin grillimakkaraa. Bingon pihaan ajoin skootterilla, ihanalla hopeanhohtoisella murullani, joka palveli minua usean vuoden ajan. Elämä tuolloin oli aivan kamalaa, mutta nyt kun ajattelee, se oli aivan huippua!

Olen harrastanut teininä kuntosalin lisäksi näytelmäkerhoa. Olen tehnyt koulussa tutkielman abortsita, pukeutunut teemapäivänä pojaksi ja aloittanut jälleen syksyn tullen uuden harrastuksen, joka oli kuntotassi. Olen selvästi tuolloin elänyt jotain kokeiluvaihetta, seikkailijan elämää ja se kuulunee elämään. Siinä hormonimyrskyissä viidentoista vanhana ei varmaan aina ihan helppoa ollut, eikä toisaalta tarvinnutkaan olla.

Tsemppiä teineille ja heidän vanhemmille. Muistakaa, että sääliä saa kaikki, mutta kateutta on ansaittava, Booomshakalaka.

Toissapäivänä minua tuli kadulla vastaan hupparipäinen ihminen. Hän lähti seuraamaan minua ja minua vähän jännitti ja ihmetytti. Olin tulossa jalkapallotreeneistä ja ilta oli pitkällä, koska treenit jälleen olivat venähtäneet yli kaksituntisiksi. Hän riisui kohdallani hupun. Hän oli teini. Kysyi olisiko minulla heittää kakkosta. Annoin lompakostani kaksi euroa ja hän kiitti. Tarvitsi rahaa kuulemma bussiin, jotta pääsee kotiin. Toivottavasti hän pääsi kotiin. Toivottavasti joku odotti häntä kotiin. Oli kylmä ja pimeä sykyinen ilta.

Muistakaa, että elämä on.

Elli
Anna mä bloggaan

Kätilö, joka vetää punaiset tennarit jalkaan ja lähtee tanssimaan

Ei todellakaan pitäisi kirjoittaa juuri nyt. Jaksamiseni on äärirajoilla. Samalla olen pyörällä päästäni ja musiikki raikaa mankasta. Olen työskennellyt koko kesän ja hommia on piisannut. Oikeasti kivaa, että en ole työtön, koska työni on antoisaa ja todella OK. Koska työni on monipuolista, joka päivä erilaista ja kehittävää, koen sen myös motivoivana. Työni tavallaan ottaa ja se myös antaa.

Olen osaltani vastuussa ihmisistä. Olen vastuussa äideistä ja heidän pienistä jälkeläisistä. Olen tavallaan vastuussa Suomen tulevaisuuden veronmaksajista eli niistä hoitamistani kinaisista kersoista, jotka ovat valloittavan ihania. Jokainen vastasyntynyt on niin erilainen! Joku tykkää nukkua, joku haluaa imeä rintaa jatkuvasti syntymästään saakka ja joku kakkaa vasta toisena vuorokautena syntymänsä jälkeen ja joku on jo kakannut lapsiveteensä. Joku katselee välittömästi ympärillään olevaa maailmaa ja joku imee peukaloaan silmät kiinni. Joku aivastelee ja joku pissaa hoitopöydälle kesken vaipan vaihtamisen.

Kaikki kuitenkin tarvitsevat rakkautta ja huolenpitoa. Vauvat tarvitsevat monia asioita ja olisin niin onnellinen, jos jokainen vauva, lapsi, vanhus ja ihminen saisi osakseen lämpöä ja rakkautta. Minä yritän omalta osaltani välittää niitä sairaalssa. Totesin eräs päivä itku silmäkulmassa työtä tehdessäni, että olen niin pettynyt, kun tajusin, ettei maailmaa voikkaan pelastaa. Yksi ihminen katsoi minua ja sanoi, että älä nyt vielä luovuta. Nauroin ja jatkoin hommiani. En luovuttanut, en ole luovuttanut tänäänkään.

Olen valmistumiseni myötä astunut melko suuriin saappaisiin, mutta silti haluan täyttää ne isot ja painavat kätilösaappaat mahdollisimman hyvällä, osaavalla ja lämpimällä tavalla työskennellessäni itse kätilönä. Välillä kieltämättä on päiviä, kun herätyskello soi liian aikaisin, väsyttää ja ärsyttää. Töissä on kiirettä ja ärsyttää vielä lisää. Sitten tulee joku pieni vauva syliin, hymyilee ja nukahtaa. Sitten ei enää ärsytä niin paljoa. Ei ärsytä juuri ollenkaan. On oikeastaan aivan OK ja sitten voi käydä juomassa kupillisen kahvia.

Työni tarvitsee vastapainoa tai oikeastaan minä tarvitse sitä. Ilosaari ja siellä olleet festarit oli yksi niistä vastapainoista tämä kesänä.

Se tunne, kun tanssit punaiset tennarit jalassa. Laitat silmät kiinni ja nostat kädet ilmaan. Kuulet lempimusiikkia livenä ja olet pukeutunut hassun coolisti. Olet festareilla, jota olet oikeastaan odottanut koko edeltävän kesän. Jatkat tanssimista ja hymyilet. Ympärillä on ystäviä, kavereita ja ihmisiä, jotka irrottelevat. Ihmiset ovat tulleet pitämään hauskaa, tanssimaan, kuuntelemaan artisteja,  iloitsemaan, nauttimaan ja nauramaan. On hyvä olla ja toivottavasti kaikilla muillakin on. Haluat halailla vastaantulevia festarikansalaisia. Ihmiset ovat kauniita kukkaseppeleet päässään. Jotkut tanssivat kuralätäkössä kumisaappaat jalassa ja jotkut puhaltelevat saippuakuplia ilmaan. Jotkut istuvat kukkuloiden nurmikoilla ja jotkut humaltuvat anniskelualueella. Jotkut pelaavat alueella olevia pelejä ja jotkut nukkuvat teltassa päiväunia.

Tällaista elämäni on nyt. Huolehdin ja hoivaan sekä kärsin maailmantuskasta ajoittain. Välillä vedän tennarit jalkaan ja lähden tanssimaan.

Nostetaan välillä kädet ilmaan, 

Elli 
Anna mä bloggaan

Hippitähtiä ja epätasaisia pelikortteja

Kesä on ja mennä kiemurtelee. On kylmää ja koleaa ja sellaista ei yhtään kesäistä. Tänään olin töissä, Eilen olin myös töissä ja sitä edellistä päivää en enää edes muista. Pitäisi varmaan katsoa kalenterista mitä silloin tuli tehtyä vai tuliko tehtyä yhtään mitään. Luultavasti tein jotain, koska nyt väsyttää ja ulkona sataa parhaillaan vettä.

Heräsin tänään aamulla ja nautin kaakota lämpimän huovan alla. Siinä ollessani tajusin, että oikeastaan olen aika onneton tapaus. Tukkani oli takkuinen ja silmänaluset tummat. Päälläni oli vanha räikeän oranssi T-paita ja jalassani ruutukuvioiset lököpolvihousut. Näytin joltain hippitähdeltä tai oikeastaan todella epätoivoiselta ihmiseltä. Rappukäytävästä kantautui sieraimiini tupakan katku ja vanha tämän talon hissi kolisi mennessään. Mietin tulevia maksamattomia laskuja ja sitä, että minulla ei ole tänä kesänä kesälomaa. Niin, siis ei kesälomaa tänäkään kesänä. Tiedän, että olen nuori. Tiedän myös sen, että kyllä minä jaksan, koska olen nuori nainen. Loma olisi silti aika kiva bonus nuoreen naiseuteeni. Nyt kyllä hetken mietin tuota äskeistä lausetta. (?)

Sitten vasta alakuloiseksi heittäydyinkin, kun muistin, että joskus silloin lukion jälkeen päätin lähteä vapaaehtoiseksi johonkin orpokotiin. Lopulta tämä mielestäni hyvä idea tyssäsi siihen, että vapaaehtoiseksi lähteminen oli niin kallista, että säästöni eivät olisi riittäneet siihen reissuun. Maksoi liian monta euroa lähteä lukemaan vapaaehtoisesti lapsille iltasatuja ja syöttämään aamupuuroa. Oli liian kallista lähteä vapaaehoisena leikkimään orpojen lasten kanssa. Se oli liian kallista ja on edelleen.

Lukiossa maantieteiden tunnilla mielenkiintoni kai tavallaan heräsi ympäristöasioihin. En ollut aikaisemmin juurikaan ajatellut taloudellisuutta tai esimerkiksi kierrättämistä. Ymmärsin siellä todella, että osalla ihmistä ei ole ruokaa ja puhdasta vettä. Me jopa kakkaamme ja pissaamme puhtaaseen veteen, keräämme kaupungilla koirankakkoja maatuviin biopusseihin, ja jos emme kerää, kirjoitetaan vihaisia kirjoituksia lehtien palstoilla koirankakkaongelmista. On jotenkin hyvin vaikeaa kuvitella tilanne, että juomavesi ei tule hanasta tai pulloveteen ei ole varaa. Itsekin suunnittelen aina, että uudempi ja isompi koti olisi kiva, uusi auto oli myös tosi kiva, isommat stereot, taulutelkkari... Ja sitten on niitä orpoja lapsia, joille kukaan ei lue iltasatua ja yhtenä aamuna joku pieni orpo lapsi on saattanut kuolla yksin yöllä ripulin aiheuttamaan kuivuuteen. Maailma näköjään voi antaa aika epätasaiset pelikortit. Se, että olen 23, hullu sinkkumuija aaaah, on sittenkin aika pieni huoli.

Kuinkas sitten kävikään? Ryhdistäydyin ja avasin tietokoneen nettiselaimen. Surffailin ja haeskelin juttuja. Löysin sen mitä etsin. Kapua, siis kyllä Kapua on vastaus! Se on juuri se, mitä olen etsinyt. Kapua on hanke, jossa voi lähteä vaeltamaan ympäri maailmaa ja samalla kerätä varoja hyväntekeväisyyden tyyliin. Samalla matkasta voi kirjoittaa blogissa ja julkaista kaikkia aivan älyttömän cooleja kuvia ja kertoa vaikka varpaissa olevista rakkuloista tai huonosti nukutusta telttayöstä. Kuka lähtee messiin? Katsoin esimerkisi matkaa Himalajan vuoristoon Annapuraan tai Kilimanjaroa safarilla. 


TSEKKAA KAPUA  !!!

Ehkä ennen tuota reissua yritän selvityä Ilosaaren festareiden tuottamista varvasrakkuloista ja hikisistä telttaöistä. Anteeksi, en todellakaan tiedä mikä itsenäni nyt vaivaa, koska olen lähdössä Afrikkaan pelastamaan maailmaa, jota ei vaan voi pelastaa ja samalla kirjoitan Ilosaaren festarireissusta.  Ihan huikeeta, että voi tehdä kaikkea tai melkein kaikkea. Tai sitten voi jatkaa kaakaon juomista viltin alla ja laittaa vaikka yhden jakson Greyn Anatomiaa pyörimään. Hmmm... Kilimanjaro ja safari ja voihan sarvikuonot, hyväntekeväisyys ja paha maailma...

Ollaan ja oleskellaan ja siinä välissä kärsitään todella pahasta maailman tuskasta ja liian koleasta kesästä.
(Ja tehdään kaikkea aivan mielettömän päheetä, koska kesä, koska elämä, koska mahdollisuus.)

Hurjaa kesää,

Elli
Anna mä bloggaan

Kurkkaa blogiin

Itselleni tuli sellainen pieni identiteettikriisi. Viimeksi pohdin opiskelijaelämän vaihtumista työelämään ja koin sen jopa hieman ahdistavana. Saavutan perjantaina valmitujaisissani merkkipaalun saamalla tutkintotodistuksen ja sitten juon sitä kuohuviiniä. Olen ollut muutaman päivän istuttamassa kesäkukkia tulevia bileitä varten ja olen ollut noin muutenkin laittamassa juhlapaikkaa juhlapaikaksi. Olen pohtinut servettien väriä ja ostin itselleni tänään ihanan juhlamekon. Haluan olla todella nätti ja näpäkkä tuona päivänä ja tuohon päivään on enää neljä yötä. 

Olen myös ollut häkeltynyt siitä, että unelmani on saavutettu ja sitten tuleekin tyhjyys. Tulee sellainen olo, että voi vähän paukutella henkseleitä ja sitten istua alas ja todeta sen olleen siinä. Noin niin kuin omasta mielestäni hyvin on mennyt ja menee edelleen, mutta mitä sitten? Ei ole enää sitä aaah niin ihanaa tulevaa ammattia hankittavana ja aaaah niin pitkiä tenttejä tentittävänä ja aaaah niin opiskelijabudjettielämää vietettävänä.

No, tästäkös kaikesta aloitin sitten pohdiskelun. Tein uusia ihania haaveita tai otin vanhat haaveet eteeni. Laiton Loton vetämään, laitoin Viking loton vetämään, laitoin Eurojacpotin vetämään... Kyllä, ihan oikeasti tein niin. Sitten varasin ajan jostain aivan älyttömän kalliista ja kauniista kampaamosta. Varasin hiukselleni jonkun ihanan hellimishoidon ja samalla varasin perjantain juhlapäivääni meikkauksen ja kampauksen. Tein niin, koska ihan vain tuntui siltä, että niin pitää tehdä tai oikeastaan niin voi tehdä. Googletin ihan vain pikkuisen taas koiranpentuja ja katsoin koiranpentuvideoita, koiranpentutarvikkeita, koiranpentuhoito-ohjeita. Niin, haluan koiran sitten joskus. Siitä tulisi Väinö, Niilo, Pontus, Mymmeli, Bärre tai Ninnu. 

Sitten tein uuden haaveen, joka on oikeastaan ollut jo pitkään haaveeni, mutta nyt siitä tuli jotenkin sellainen todellisempi. Haluan prätkän. Olen kuin uhmaiässä oleva pentu, koska haluan. Haluan oman moottoripyörän, jota voin pestä ja puunata. Haluan ajaa sen sairaalan pihaan parkkiin ja heittää työvuoroon tuleville lääkäreille yläfemmat. Haluan ottaa kypärän pois ja ravistella hiuksiani kuin elokuvissa. Haluan ostaa ihanan ajoasun ja hyvän kypärän. Haluan kaasutella ja huristella. Ensi kesänä voisin ajaa Suomen halki. Se olisi niin siistiä!

Ulkomaat haloo! Sinne on päästävä. Ulkomailla on niin monta kolkkaa, joissa haluan käydä. Haluan vaeltaa Espanjan pohjoisosien läpi ja kulkea reitin Meksikon rajalta aina Kanadaan asti rinkka selässäni. Jos minulla on silloin kumppani, kun vaellan Meksikosta Kanadaan, ja jos se kumppani haluaa tulla matkaan mukaan, haluaisin hänen kosivan minua siellä viimeisellä pysähdyksellä Kanadassa. AAAH<3 Haluan nähdä vesiputouksia, aavikoita, saaria ja sademetsiä. Haluan nähdä New Yorkin ja ajaa autolla koko jenkkilän halki. Haluan tanssia hiekkarannalla auringon laskettua ja herätä puhtaista hotellin lakanoista tuoreelle aamupalalle. Minä haluan nähdä koko maailman. 

Ihan vain joskus pohdin, että olenko normaali? Haluavatko kaikki ihmiset kaikkia maailman asioita? Minä haluan rauhaa ja rakkautta, hotelliöitä ja tanssia hiekkarannalla paljain jaloin, haluan vaeltaa omituisia vaellusreittejä ja lapsen. Kyllä, haluan myös oman ihanan lapsen tai oikeastaan lapsia. Tuntuu, että nyt on liian monta kuumetta samaan aikaan. Matkakuume, asuntokuume, vauvakuume, koirakuume, elämäkuume, valmistumiskuume, ammattikuume, kuume ja kuume. Ja sitten vielä se identiteettikriisi. 

Ehkä aloitan huomisesta ja menen sinne kampaajalle kello 10 hiusten hellimishoitoon. Juon siellä ison kupillisen kahvia ja istun. Istun ja nautin ja hengähdän. Ehkä teen samalla lisää haaveita...

Elli
Anna mä bloggaan

Tämä on vuodatus luonnosta ja kiinalaisesta tytöstä

Elätkö pitääksesi itsesi hengissä vai elätkö elääksesi elämän?

Juon tässä aamukahvia. Kaksi oravaa kiipeilee puissa lapsuudenkotini pensaikoissa. Ne näyttävät hauskoilta ja taitavilta. Veikkaan, että he ovat onnellisia. Ovat juuri saaneet auringonkukansiemeniä syödäkseen, niillä on pörheät hännät ja niitä on kaksi. Ne pitävät toisilleen seuraa, välillä vähän kinastelevat ja näyttävät toisilleen mitä hienoimpia loikkia puusta puuhun. Taitaa olla tuolla oravakaksikolla kevättä rinnassa. Olen varmasti ollut entisessä elämässä orava. Minulla on vain jotenkin sellainen tunne. Oravat lähevät takaisin metsän siimekseen. Poistuessaan kurret heittävät vielä muutamia siemeniä toistensa päälle.

Läheisessä pusikossa näkyy paljon lintuja. Viherpeippo on yksinään ja pienellä nokalla hakkaa taitavasti kovakuorisia siemeniä auki. Välillä pensaikkoon pörähtää punatulkkunaaras rinta röyheänä. Tuo tulkku näyttää jo oikeastaan rouvalta, koska on niin itsevarman oloinen ja hieman pullea. Punatulkku syö todella arvokkaasti siemeniä. Ottaa yhden kerrallaan ja ei hassuttele välillä vaan ottaa yhden lintulaudalta lisää syötyään ensin kokonaisuudessaan toisen. Kun lintunen on syönyt tarpeeksi, lähtee se pois ja tulee huomenna takaisin.

Eläimet elävät varmaan pitääkseen itsensä hengissä, koska muistan lukeneeni ala-asteella lintujen keräävän lähes koko valoisan ajan ravintoa itselle ja poikasilleen. Pitävätkö eläimet koskaan kivaa? Kokoontuvatko oravat bilettämään hyvien käpylöydösten jälkeen johonkin kuusilatvustoon? Ottavatko punatulkkurouvat koskaan "omaa aikaa" perheestä ja lähtevät vaikka johonkin lätäkköön läträämään eli niin sanottua kylpyläpäivää viettämään? Vai meneekö eläinten päivät syödessä, nukkuessa? Ovatko eläimet onnellisia? Ihan kivaa niillä näyttää kuitenkin olevan.

Luin yöllä erään kirjan loppuun. Se kertoi kiinalaisesta tytyöstä, joka eleli elämäänsä Maon valtakaudella. Tyttö eli suurimman osan lapsuudestaan syöden riisiä, keräten ihmisten ulostetta ja levitellen sitä pelloille, jotta saatiin lisää riisiä kasvatettua. Hänen kohdallaan elämä oli todellakin kädestä suuhun elämistä. Toisaalta tuo tyttö sai lapsuuden varrelta aina ajoittan ystävän tai sai itselleen kirjan, jota luki niin paljon, että osasi sen lähes ulkoa. Kiinalainen tyttölapsi arvosti sitä, mitä hänellä oli ja samalla hän tiesi, että asiat voisivat olla vieläkin huonommin. Hänen ystävänsä tyttölapset heitettiin jokeen kuolemaan, teini-ikäiset nuoret laitettiin pakkoavioliittoon ja ihminen saattoi saada surmansa sähköiskulla, kun vaihtoi keittiön lamppua.

Lukemani kirja

Tämä kirjoitus on todella sekava ja tiedän sen hyppivän kiinalaistytöstä punatulkkuihin ja bilettäviin oraviin. Kaiken kaikkiaan minua ärsyttävät kovin sellaiset ihmiset, jotka eivät ole tyytyväisiä mihkään ja eivät edes tajua mitä kaikkea heillä on. Sellaiset ihmiset haluavat varmaan lähinnä pitää itsensä hengissä, koska he elävät päivästä toiseen syöden, juoden, nukkuen ja ehkä vähän liikkuen. He eivät haasta itseään kokeilemaan mitään uutta ja silti he valittavat elämänsä kurjuutta ja tylsyyttä ja sitä, kun ei ole sitä omaa aikaa ja aamupalaa ei saa syödä koskaan rauhassa. Heitä ärysyttää jo tulevan kuukauden laskut ja mahdollisesti samalla murhetivat tulevaa, pakollista kuolemaa etukäteen. Näitä ihmisiä varmaan motivoi elämään lähinnä se, että huomenna on uusi päivä, jolloin voi taas aloittaa jonkin sortin valitusvirren juuston hinnasta tai elämän lyhyydestä tai vaikka tyhmästä kätilöstä, joka pilasi synnytyskokemuksen.

Sitten on ihmisiä, jotka elävät. He säkenöivät kaduilla. He pysähtyvät katsomaan kauniita näyteikkunoita juoden tuoretta lattea. He menevät kotiin joko sinkkuina tai äiteinä tai homoina tai homosinkkuäiteinä ja ovat onnellisia. He ovat ihmisiä, jotka elävät ja ihmettelevät. He tekevät näyttäviä ruoka-annoksia ja nauttivat suupaloista. He käyvät ulkona tapaamassa ihmisiä ja nauravat. He arvostavat sitä mitä heillä on ja heillä on haaveita, unelmia, uskoa elämään. He elävät elämäänsä ja tekevät kaikesta elämisen arvoista. He ovat onnellisuuslukujen nostattajia. He ovat niitä ärsyttäviä positiivareita, jotka kitkevät onnen arjen pienimmistäkin murusista. Tapaturman sattuessa he tuumaavat, että huonomminkin olisi voinut käydä. 

Sitten olen minä. Minä valitan, koska on kiire ja väsyttää. Minua surettaa tuo kiinalaistytyön kohtalo, koska hän joutui keräämään ihmisen kakkaa paljain käsin. Minä olen vihainen muija, joka suuttuu, jos asiat eivät mene niin kuin itse niiden tahdon menevän. Syön välillä kaupan valmispinaattikeittoa. Tungen vihreää mömmöa suuhuni mitään ajattelematta. Uskoni elämään on hiipumassa, koska mukavia ihmisiä ei ole olemassakaan. On vain snobeja tai köyhiä ja vaaleissa kukaan ei halua äänestää. Läppä oli, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan, koska aina on toivoa, eiks je?

Voi elämä,
Anna mä bloggaan
Elli

Heiluttelen keskisormea ja huutelen hävyttömyyksiä

Tiedättekö sen tunteen, kun ohimolla alkaa kiristää? Sitten verenpaine ja syke kohoavat. Ärsyttää ihan kaikki ja mikään ei onnistu. Vielä Pouta lupaa säätiedoituksessaan kaiken päälle räntäsadetta. On kiire ja kiukuttaa. Herätyskellon soitua sydän alkaa heti pumppaamaan hieman liian nopeasti. Aamukahvia juodessa kädet hieman tärisevät ja leipäpala menee loppuun kävellen ympäri taloa ja etsiessä vaatekaapista sopivaa paitaa. Heti aamusta pitäen on kiire ja harmittaa, kun en laittanut herätyskelloa soimaan varttia aikaisemmin. Mihin laitoin kotiavaimet ja bussikortin? Taidan olla jo myöhässä. Nyt se bussi meni jo. Jotain lohtua tuo se, että seuraava linkka tulee ja menee, mutta myöhässä tässä ollaan ja oleskellaan. Onneksi on vitaminoituja poretabletteja ja kahvia, siis paljon kahvia ja termoskuppeja, jotka säilyttävät lämmön ja niitä voi kantaa ympäri kaupunkia. 

Tänä vuonna lupasin lähinnä itselleni, että kiireinen elämä loppuu. No, tadadadaa eipä se loppunut! Tämä kevät on ollut kiireisin ikinä ja tulee olemaan vielä vähän kiireisempi. On paljon käytännön harjoittelua ja muitakin koulujuttuja. Pitäisi vääntää omaa osaamistani kuvaava portfolio. Asuntoni huutaa imuria ja pölyrättiä pinnoilleen. Pyykkivuorta on alkanut kertyä ja likaiset astiat ovat tiskaamattomina muutaman päivän liian pitkään. Lisäksi on se leipäkin tienattava eli duunia tehden viikot kuluvat aivan liian hurjaa vauhtia. Olen vihainen koko yhteiskunnalle, Suomen valtiolle, Kelalle, maailmalle ja ennen kaikkea olen vihainen itselleni. Miksi? En ole oppinut löytämään aikaa, rauhaa ja tilaa itselleni. Sykin ja painelen menemään ponihäntä heiluen pitkin kyliä ja kaupunkeja. Lisäksi vuokra on niin kallis, että on pakko käydä töissä. Sitten kun käy töissä, Kela lähettää takaisinperintäkirjeen, jossa vaaditaan heidän antamiaan TUKIrahoja takaisin. Kiitos tosiaan tuesta ja laitetaan tuohon vielä oikein hymyilevä hymiö päälle :) . Okei, okei voisin asua jossain solussa, mutta kun en vain asu. Asun yksiössä Helsingissä ja se maksaa euroja. Maksaa hirveesti, paljon niitä euroja eli niin kovin, että en tiedä onko siinä mitään järkeä ja toisaalta yksiössä asuminen Helsingissä on parasta just nyt. 

Tehdään pieni laskutehtävä. Tämäkin on saattanut mennä aivan päin reisiä, koska aivoni ovat ylikuumentuneet ja ajatukseni hieman kiireen vuoksi ajoittain hamuileva. 
Käytännön harjoittelun tunnit ovat 280. Aikaa suorittaa on seitsemän viikkoa. Se tekee siis 40h/vko. Tämähän olisi sellainen normiduunarin perusviikko noin niin kuin suunnilleen. Harjoittelumatkaan minulla kuluu aikaa pyöreästi 1h/päivä eli lisätään laskutoimitukseen +5h/vko.

Työtunteja minulla on 15h/viikko. Työmatkaan 4h/vko.

Koulutunteja minulla on noin 0-10h/viikko. Keskimäärin sanotaan nyt vaikka 5h/vko. Koulumatkaan menee noin 2h/vko.

Tässä on siis kertynyt tunteja 71h/vko.

Nukun yössä noin 8h eli 7x8 on 56h/vko.

Eli viikossa nukkumiseen ja hommien hoitoon menee 127h. Se jaettuna viikon seitsemälle päivälle on noin 18h. Muuhun elämään jää siis noin 6h/päivä. No, pitää huomioida vielä, että nuo 6h menee lähinnä ruokailuun, peseytymiseen, ruuan valmistukseen eli ihan tollasiin arkijuttuihin. 

Seuraava harjoittelu tulee muutumaan niin, että minulla meneekin harjoittelumatkaan 2h/päivä eli 10h viikossa, jos teen normaalia viiden päivän harkkaviikkoa.Laitetaan siihen päälle vähän liikenneruuhkaa ja sen semmoista. Se tarkoittaa, että muuhun elämiseen jää muutama hassu tunti päivässä! Mukavaa kevättä jokaiselle vaan. On välillä sellainen tunne, että tekee mieli heiluttaa keskisormea ei niin kenellekään ja ihan jokaiselle. Tekee mieli huutaa bussikuskille, kun hän ihanasti ajaa, mutta on liian hidas taas tänään. Tekee mieli mennä näyttämään keskisormea Eduskuntatalolle ja nyt jo mietin, että mitä ihmettä juuri kirjoitin edes tähän lauseeseen. Tekee mieli huutaa hävyttömyyksiä ja ilkeillä. Se johtuu lähinnä siitä, että ei jaksa. EI VAAN JAKSA, mutta en halua olla ilkeä. Nyt olen käyttänyt tähän tekstiin noin tunnin eli vuodatin oikeen reippaasti. Nyt se tarkoittaa, että aikaa kului ja se on pois taas jostain muusta. Ehkä seuraavana yönä nukun vain seitsemän tuntia ja saan sillä kirittyä takaisin tämän tunnin, koska oikein syömättäkään ei viitsisi olla.

Sitten mietin, että miksi teen näin. Itsehän tämän olen suurimmaksi osaksi aiheuttanut. Oikeastaan olen tämän ihan itse aiheuttanut itselleni. Olenko ihminen vai lähes täydellä teholla toimiva robotti? Taidan todella olla se robotti. Mutta tiedän, että selviän. Olen nainen. Olen sinkkumuija. Olen vahva. Olen rohkea. Olen todella väsynyt, mutta innoissani. On paljon puuhaa ja tekemistä siellä ja täällä. Minulla on langat käsissäni. Meikä handlaa, meikä hoitaa. Minä pärjään kyllä. Nyt jo vähän hymyilyttää. Elämä on siistiä! Nyt on kevät ja se on aivan mieletöntä! Aurinko on tullut jälleen morjenstamaan meitä! Lopuksi totean, että mieluummin vaikka sata rautaa tulessa kuin elämätön elämä. 

Pinnistellen,

Elli 
Anna mä bloggaan

23 ja risat

Jotain kello 13 synnyin tasan 23 vuotta sitten. Kiitos äiti ja iskä, kiitos kätilö. Painoin 3315g ja olin 51cm pitkä ytykkä. Nuo tiedot luin vanhasta lapsuusiän terveyskortistani. Kortti on jo vähän kulunut, mutta ajaa asiansa edelleen. Neuvolakortissani lukee, että tasaisesti kasvaa, erittäin jäntevä, nojaa jo kyynärvarsituessa. Teksti on kirjoitettu, kun olen ollut kolmen kuukauden ikäinen. 

Viiden kuukauden kohdalla lukee, että vierastan ja kasvan tasaisesti. Puolen vuoden kohdalla neuvolakortin ruutuun on kirjoitettu, että olen kasvanut ja kehittynyt hyvin, tartun leluihin ja liikun pyörien ja peruuttaen. Kahdeksan kuukauden ruudussa lukee ainostaan isoilla punaisilla kirjaimilla iloinen.

Vuoden iässä olen jo ottanut ensimmäiset askeleeni ja sanonut ensimmäisiä sanoja. Vuoden ja kolmen kuukauden iässä kävelen ja puhun hyvin. Kaksivuotinaana on kirjattuna tekstiä, että minä tanssin, juttelen, hyppelen. Kolmivuotiaana olen erottanut eri värit ja olen ollut neuvolassa reipas tyttö. Neljävuotiaana olen ollut kirjailun mukaan terve ja reipas. Viisivuotiaana olen ollut (ensimmäistä kertaa) mukava ja olen kasvanut ikätasoisesti. Kuusivuotiaana olen ollut reipas ja kasvanut edelleen tasaisesti. 

Nyt olen siis sellainen reilu parikymppinen, hullumuija, punapää, tukkasojottaa, kiireperse, tuuliviiri, höpöhöpötäti. Ja mihin vuoteni ovatkaan kuskanneet? Olen tällä hetkellä lapsuudenkodissa, nukun vanhempieni sängyssä (he ovat lomamatkalla) ja söin tänään siskoni tekemää ruokaa. On siis niin, että napanuora vanhempiini ei ole todellakaan katkennut. Se on tainnut vain vahvistua entisestään. Kämppäni, kotokoloni on tyhjillään isolla kylällä ja minä olen lapsuudenkodissani ihan hyvällä mielellä, mutta vain väliaikaisesti kuitenkin.

Syntymäpäiväni meni hoidellessa syntymää. Joo, siis kovasti ainakin yritin olla perheille avuksi ja kasvaa tänäänkin yhden päivän enemmän kätilöksi ja ammattilaiseksi ja rohkeaksi ja osaajaksi ja tosi vaikeeta ja rankkaakin se on ja olla pitää. Sitten olin palaverissa, jossa sain syödä ihan firman piikkiin katkarapuvoileipää ja kahvia. Tulin lapsuudenkotiini takaisin illalla kiireisen ja raastavan päivän päätteeksi. Ilta oli jo kääntynyt pimeäksi. Tosin ostin matkalta itselleni punaisia ruusuja ja uuden muumimukin. Vielä myöhemmin illalla katsoin jakson Sinkkuelämää ja päätin, että käyn huomenna juoksulenkillä. Olen 23 ja olen nuori, jee. Olen nainen ja olen huomenna päivän yli 23. Nyt tarvitsen ihan mainostamatta lasillisen viiniä.

Synttäriterveisin,
Elli
Anna mä bloggaan

Kun maailma ei riitä

Okei, on taas aika vähän pöhistä. On asioita, joita olen halunnut tehdä, mutta en ole niitä kuitenkaan tehnyt. On asioita, joita haluaisin vielä tehdä. On paljon asioita, joita olen jo tehnyt. Hyviä asioita, tyhmiä asioita, järkeviä juttuja ja myös niitä vähemmän järkeviä. Asioita todellakin tapahtuu joka ikinen päivä. Jotkut niistä ovat ehkä kivoja, tosi kivoja, jopa huippuja ja jotkut tuovat tuskaa. Niin se vaan menee ja on ilmeisimmin aina mennytkin. Tapahtuu aivan käsittämättömiä juttuja!

Katsoin muutama päivä sitten ohjelmaa, jossa ihmiset lähtevät purhehtimaan lähes vuodeksi merelle. He tietävät, että matka on vaarallinen, pitkä ja ennen kaikkia se on suuri haaste. Osalla lähtijöistä on perhe, pieniä lapsia, sairaat vanhemmat ja mitä kaikkea. Silti he lähtevät. Lähtijät tietävät, että matkalla voi kuolla. Joskus ihminen putoaa purrelta aallokkoon ja mahdollisesti tätä pudonnutta ei koskaan löydetä. Muistaakseni ohjelmassa mainittiin kuudelle ihmiselle käyneen näin. Silti lähtijät olivat innoissaan kuin hämähäkki luotuaan uuden kestävän seitin. (?) Tämä kokonaisuus eli matka meren armoille alkoi kiehtoa minua valtavasti. Aloin jo googlettamaan purjehdusvalmennuksia ja läheisiä kuntosaleja. Purjehtiminen vaatii hyvää kuntoa, sitkeyttä ja ehkä myös hieman sitä hulluutta, ainakin jos aikoo olla purrella ensialkuun vuoden ja kiertää koko maapallon suolaiset vedet.

Kävin katsomassa leffateatterissa Villi vaellus -elokuvan (Wild). Siinä nainen käveli rakot ja hiertymät jaloissaan Meksikon rajalta aina Kanadan rajalle asti. Elokuvan jälkeen mietin, että minäkin tahdon! En tiedä olenko luonteeltani yllytyshullu vai hullu noin muuten vain, mutta joku tuon kaltainen seikkailu itsensä kanssa olisi varmasti aikamoinen! Voisi vain käppäillä iso rinkka selässä, keitellä nuotiolla puuroa ja kuunnella metsän ääniä. Matkan aikana saisi pelätä, onnistua, iloita, tutustua ja olla epätoivoinen sekä mahdollisesti eksyksissä. Olisi niin coolia jotenkin testata itseään, mennä juuri sinne äärirajoille, wohoo!

Olen haaveillut jo useamman vuoden reppureissusta. Lähtisin vain maailmalle ja toivoisin, että palaisin ihan yhtenä kappaleena takaisin. Haluaisin kierrellä Aasiaa ja Afrikkaa. Tsiigailisin apinoita ja koppakuoriaisia ja ottaisin selfieitä niin paljon Instaan, että Suomessa olevilta kavereilta nousisi jo savua korvista. Se nyt vain olisi siis siistiä. Elän siinä uskossa, että ihmisellä on yksi elämä ja se elämä on tässä ja nyt. Se on omissa käsissäni, eikä kenenkään muun. 

Joku kuitenkin pidättelee minua. Olen pohtinut mikä se on. Minulla on joku rautapallo kahleilla kiinni nilkassani. Se pallo ei ole kovin painava, mutta se silti pidättelee. Pallo ei ole lapsi, se ei ole mies, suhde. Se on mahdollisesti järki, koska hyppy tuntemattomaan rinkka selässä jännittää. Mitä jos minulle käy jotain? Mitä jos en ole tarpeeksi vahva? Kenelle minä oikein yritän todistaa pärjäämistäni?

Asian laita on nyt niin, että soitin eräälle ystävälleni ja kerroin mielettömistä ajatuksistani. Aloitan vaeltamisen Kolilta ystäväni kanssa kesällä 2015. Otamme rinkat selkään ja kuljemme noin 80km yhdessä ihmetellen metsän elämää, purojen solinaa ja kallioiden seinämien liukkautta. Jos eksyn, eksyn yhdessä toisen ihmisen kanssa. Siitä voin sitten jatkaa uusiin vaellushaasteisiin. Haluan käydä Euroopan vaellusreitit ja kuka tietää, vaikka minua joskus odottaisi juuri se pitkä, haastava PCT-vaellusreitti Meksikon rajalta Kanadaan asti. Ei muuta kuin kävelyä harjoittelemaan.

Äärirajoja ihmiset!

Elli
Anna mä bloggaan

Tässä vielä muutama linkki, jotka kannattaa tsekkaa! :) 

https://www.youtube.com/watch?v=PJCIflAfu_o

https://www.youtube.com/watch?v=cGhrwrXwElg

Sinkkumuija aaah

Olen sinkku. Ehkä jo tiesitkin sen. Ajattelin nyt kirjoittaa kyseisestä aiheesta. 

Sinkkuus on oikeastaan aivan hyvä asia. Joo, olishan se kiva, kun kotona olisi joku heppu, joka voisi välillä laittaa tiskit ja tehdä ruokaa ja käydä kaupassa ja ostaa joskus ruokapöytään punaisia ruusuja, imuroida ja luututa lattiat ja antaa pusuja. Sellaiset hemmot ovat vaan harvassa, joten ei tässä kannata edes yrittää. Ennen kuin tämä menee liian kyynikseksi, olen pohtinut sinkkuuden plussia ja miinuksia. Sinkkuus ei suoranaisesti ole minulle elämäntapa, mutta tämä on ehkä enemmänkin tietynlainen ajanjakso. Olen sinkku, pidän lapsista, miehistä, häistä, onnesta, läheisyydestä. Mielestäni nämä kaikki asiat mahtuvat elämääni nytkin, vaikkakin käyn juhlimassa toisten häitä. Ne ovat osa elämääni ehkä eritavalla kuin suhteessa oleville. On hirveästi asioita, joita parisuhde ei estä millään tavalla, eikä myöskään sinkkuus. 

+Saan käydä ulkona koska tahansa, kenen kanssa tahansa ja tulla kotiin milloin huvittaa, jos huvittaa ollenkaan.

+Teen juuri sitä ruokaa, josta itse pidän.

+Olen vastuussa vain itsestäni, tekemisistäni, elämästäni.

+Olen oppinut uusia konsteja: kilpailuttamaan matkapuhelinliittymän, pesemään viidennen kerroksen ikkunat seisten ikkunalaudalla tippumatta alhaalla häämöttävään asfalttiin ja tyhjentämään lattiakaivon käyttämällä hedelmäpusseja kumihanskoina. 

+Olen villi ja vapaa. Se on aivan OK. 

+Sopivaa kumppania kanntattaa odotella rauhassa, eikä lukita ajatusta heti ensimmäiseen ohikulkijaan. Kuka tietää mikä on vielä vastassa?

+Olen saanut rauhassa pohtia omia juttuja ja tutustua siihen, kuka minä olen. Juu, tämä on se syvällinen pohdinta -kohta.

+Väitän, että olen aktviivisempi ihminen sinkkuna kuin parisuhteessa. Tapaan ystäviä viikoittain ja kehittelen kaikkia mielenkiintoisia projekteja, joista itse pidän. Voin vaikka tanssia keskellä yötä keskellä kämppäni lattiaa (kuten Greyn anatomian henkilöt), koska ei tarvitse miettiä herätänkö kumppanini.

+Minua ei pidättele mikään missään. Voisin lähteä mihin vain, kenen kanssa tahansa. Olen vapaa.

Ihana punainen mekko #luxhelsinki

-Teen kaikki kotityöt itse ja maksan kaikki elämiseni kulut omasta kukkarostani.

-Käyn yksin nukkumaan.

-Minua katsotaan säälivästi, kun ilmoitan olevani sinkku. "No, kyllä sinä tyttö vielä ehdit..." JOOOO, mä tiedän! 

-Parisuhde tuo mielestäni tietynlaista varmuutta elämiseen.

-Mitä jos olen aina sinkku? Ikuinen sinkku aah? Mummosinkku, eläkesinkku, yksinhuoltajasinkku, kätilösinkku, suvun ainoa sinkku, joulupöydän ainoa sinkku, työpaikan sinkkumuikkeli...

-Olenko kelpaamaton parisuhteeseen? Olenko outo? Mietin tätä ja kyllä, olen outo, mutta sen pitäisi olla ihan okei!
-En saa punaisia ruusuja ruokapöytään, enkä ketään imuroimaan puolestani, enkä luutimaan lattioitani, koska teen ja ostan ne kaikki itse.

-Joskus haluaisin naimisiin ja lapsia elikkäs siis sellaisen elämän peruspaketin. Ehkä aika tylsää, mutta voihan sitä silti puuhastella kaikkea, eikös vain!

Voi kuulostaa aika tyhmältäkin, mutta itse arvostan kaikkia sinkkuja. Sinkut ovat maailmassa turhan vähän esille nostettu luonnonvara. Sinkut ovat usein taiturimaisia eläjiä, olijoita ja ihmisiä. He ovat suorastaan selviytyjiä! Jotkut ovat varmaan sinkkuja omasta tahdostaan ja jotkut aivan jostain muusta syystä. Välillä mietin myös sitä, että mitä sitten teen, jos löydän elämänkumppanin. Katsoessani listaa, voin todeta, että kaikkea voi tehdä sovituissa rahoissa ja rajoissa ollessaan myös parisuhteessa! Ei siis tässä mitään hätää, jes!

Sinkkuillen,

Elli
Anna mä bloggaan

Elämäni aakkoset (2/2)

P Patonki on herkullista tuoreena. Perjantai-iltana kauppareissun jälkeen tuore patonki ja tee saa sykkeen laskemaan rankan viikon päätteeksi. Vai oliko se sittenkin viinilasi? Patongista tulee mieleen Pariisi. 

Q Quitar Hero on hyvin mielenkiintoinen peli. Rämpytetään muovikitaraa ja ollaan staroja. Pelaako kukaan enää tätä peliä?

R No, tähän tulee se rakkaus. Rakkautta on niin monet lauluntekijät yrittäneet pukea sanoiksi ja säveliksi. Rakkauden tulkinta onkin jotain tähtitieteellistä. Rakkaus voi satuttaa, mutta se voi vahvistaa, eheyttää ja saada eloon. Yhtä oikeaa rakkautta ei ole. On monia rakkauksia ja jokainen vilpitön rakkaus pitäisi olla oikein. Rakkaus on vaikea tunne. Se on niin palava, että sulattaa routamaan, mutta saa myös itkeämään ja laittamaan punaista huulipunaa.

S Sauna on Suomi. Puusauna on se ainoa oikea, kun kuuluu palavan puun ritinä, vesi kiehuu kiukaan kivillä. Kerran saunasta tullessa pyörryin eli saunominen voi olla todella rankkaa ja hikistä puuhaa. Lämpöön ei kannata liiaksi tuudittautua tai se voi viedä hengen. Kuumaa, kosteaa, sauna on rentoutus. Saunan seinien sisällä elää uskomaton määrä tarinoita, jorinoita ja juoruja, lisää löylyä!

T Tervehdys tereys! Terveys on tosi vaikea juttu. Joku on sairas ja silti terve ja terve onkin sairas. Siis tämä on vain tosi hämärää! Voiko sairaus viedä terveyden vai voiko sairastunut olla silti terve? Jos flunssainen ihminen on sairas, niin mikä sitten epileptikko on? Onko epileptikko välillä sairas vai enemmän terve kuin sairas? En nyt pysty tähän, tämä menee liian vaikeaksi. Ei muuta kun terve!

U Unelmat ovat ihania ja kannustan kaikkia pitämään niistä kiinni tai ylipäätänsä miettimään niitä. 

V Vääryys on väärin. Sitä löytyy paljon maailmasta. Jotkut asiat ovat vain niin väärin. On väärin, että naisen euro ei ole euroa. On väärin, että jonkun perheen hätää ei huomata ja sitten heiluu puukko ja yleensä joku kuolee. Vääryys, epäoikeudenmukaisuus, epäoikeudenmukainen asia, mitä tapahtuu joka päivä, joka tunti ja joka ikinen minuutti.

W William Shakespearen Romeoon ja Juliaan perustuvan elokuvan olen joskus katsonut. William on jotenkin muutenkin aika jees etunimi. Kelatkaa, tuo Romeo ja Julia on kyllä melkoinen rakkaustarina, tragedia. Se menee vähän silleen, että yksi rakkauden ja kaikki rakkauden puolesta.

X Xiedan oli Kiinassa asuvan isäntäperheeni ainoa lapsi. Hän eli koululle, tahtoi olla paras ja luultavasti olikin. Hänellä oli mustat, upean paksut hiukset, nauravat silmät. Hän huolehti minusta vieraalla maalla, kun olin todella kaukana kotoa.

Y Ympäristö  on tärkeä juttu. Se on osa minua ja minä sitä. Olen lukenut joskus maantiedettä ja biologiaakin, mutta vieläkään en ymmärrä ympäristön ihmeellisyyttä. Miten linnut osaavat hakeutua talveksi oikeaan ympäristöön? Ympäristöystävällisyydestä kaikki puhuvat, mutta usein kääntävät selän tosi toiminnalle. Pian ympäristö kääntää selän meille ja mitäs sitten tapahtuu. No, me kuolemme.

Z Zippo on hyvä lahjaidea. Ostin sellaisen kerran oikeasti lahjaksi. Siihen saa kivoja kaiverruksia ja kaikkea. Zipon voi usein huoltaa ja ei sillä välttämättä tarvitse savukkeita sytytellä. Sillä voi sytytellä grillitulen, juhannuskokon tai sivupöydän kynttilät. Eläköön zippo!

Å Jag är 22 år gammal. Suomessa on pakkoruotsi. Olen tuon lauseen oppinut pakolla. En juuri pidä ruotsista, mutta koulussa olen sitä opiskellut. Olen saanut käydä koulua, mutta kaikki lapset eivät pääse kouluun vaan he kantavat vettä. Tai sitten ne lapset myydään tai laitetaan pakkoavioliittoon. Niin, että pointtina se, että meillä on pakkoruotsi, jollain on pakkoavioliitto. Ja tuo sana tässä oli vuosi. Vuosi on aika, vuosi on pitkä tai lyhyt aika. Vuosi on mieletön tai paskin ikinä. Vuosi on päiviä, minuutteja, sekunteja. Vuosi on 2015, joten eletään se silleen reilusti ja reippaasti.

Ä Äiti, meillä kaikilla on sellainen tai on ollut. Äidin rakkaus on ihmeellistä. Äidin ja lapsen välillä on napanuora. Äiti asettaa rajoja, äiti välittää. Jos äiti ei välitä, tarvitsee hän apua. Äiti voi välillä vähän korottaa ääntä tai itkeä, koska äiti pelkää puolestamme. Joskus hän itkee, koska rakastaa niin paljon. Äiti on herttainen, turva. Äidit eivät saa tarpeeksi kiitosta, eivätkä välttämättä tukea. Äidit ovat sisukkaita. Tahdon olla joskus äiti. Äiti on maa, aurinko, tähdet ja kuu. 

Ö Öljy on loppumassa. Musta kulta aiheuttaa konflikteja. Öljyä käytetään paljon. Öljyä on kaikkialla ja liian vähän kuitenkin. Öljy on raha, vallan väline. 

Terveisin,

Elli
Anna mä bloggaan

Elämäni aakkoset (1/2)

A Afrikka on aina kiehtonut minua, vaikka en ole koskaan käynyt siellä silleen kunnolla. Tulen joskus käymään kyllä, se on varmaa. Vaikka joku muuan mies kerran sanoi, että mikään ei ole koskaan varmaa. Afrikassa vierailisin orpokodeissa ja tekisin siinä sivussa kätilön työtä. Nauttisin kuumuudesta, mausteiden tuoksuista ja trooppisista kasveista. Ihailisin alkuasukkaiden tanssia ja rumpujen rummuttelua. Lähden sinne joskus, sitten kun olen valmis. Onko Afrikassa rummuttelevia alkuasukkaita? Se on selvitettävä käymällä siellä!

B Banaanikärpänen asustelee ajoittain luonani. Se saapuu aina banaanien mukana ja taas joskus vain katoaa. Aika ärsyttävä veijari tuo on, luulen sen olevan minulle hyödytön. Pidän sen päättäväisyydestä ja sitkeydestä. Vaikka ravistan banaaniterttua, pienen pieni kärpänen on taas sen kipussa. Olen meinannut ostaa lihansyöjäkasvin kotiini, mutta tosi karu kohtalo olisi tuolla pienellä viattomalla kärpäsellä! Ajatelkaa nyt, kuolisi vihreän kasvin suihin aivan yksin ja ei enää ikinä kiusaisi minua yrittämällä lentää nenääni.

C Chillailua tapahtuu joskus viikonloppuisin. Olen huono chillaamaan, mutta olen päättänyt opetella tuon taidon. On hyvä välillä hengähtää, vaikka on ihanaa myös sykkiä. Eikös ne jotkut aikakausilehdet puhu tasapainosta ja muista sellaisista jutuista. Kattellaan, miten tässä opettelussa käy, mutta hei chillataan, yeah.

D Disturbed on bändi, jonka kaikalla olen kerran käynyt. Oikeastaan en muista miten olen sinne eksynyt, mutta liput olivat kalliit ja musiikki oli varsinaista tykitystä. Boomboom!

E Elli on punapäinen muikkeli, kukkuu. Hän on minä. Olen ulospäinsuuntautunut, nopea oppimaan ja tunnollinen tai niin aion sanoa työhaastattelussa joskus. Paitsi nyt on se, että töitä ei ole tarjolla ja markkinat ovat ylikuumentuneet tai siis laimentuneet ja on lama ja kaaos ja ai että pistää kohta vihaks ja tsempatkaa nyt vähän siellä hallituksessa ja edustuskunnissa ympäri maan ja kolkkien ja tehkää hyviä ja niitä kannattavia päätöksiä. Oliko vähän muuten nasevaa ottaa itsensä mukaan elämän aakkosiin. Hyvä minä! 

F Figaro oli meidän perheen kissa, kun olin pieni ihminen. Harmaa, pullea ja kehräävä kone hän oli. Se hyökkäsi varpaisiini, jos heilutin niitä. Peto, kun oli. Figaroa ei ole enää, mutta muistoissa se elää aina. Ole siellä jossain ja kehrää rauhassa. Jos vain kerran saisin sinua vielä pidellä sylissäni, haistaa raikkaalta metsältä tuoksuvaa turkkiasi sekä kuunnella kehräystäsi ja samalla käydä nukkumaan, kun olet siinä ihan vierelläni.

G Good night ja sleep tight, aaws, pus, mus, nus. Ihmiset nukkuu hirveästi. Se tunne, kun olet sykkinyt ja syöksähdellyt koko päivän, menet peiton alle ja filmi poikki. Uni tulee ja nukkumatti saapuu siis välittömästi. Onko parempaa kuin ihanat yöunet ja sen perään makoisa aamupala? On tarjolla tuoretta munaa ja kaikkea! Kyllä, jos syöksähtelee koko päivän, on varmasti väsynyt illalla. 

H Heinävesi on paikka tuolla aika kaunana. Siellä on kaunista. Siellä pääsee ukin kanssa kalaan eli narraamaan ahvenia. Mummi valmistaa aivan älyttömän herkullisia ruokia voita ja kermaa säästelemättä. Heinävedellä kyläläiset käyvät paikallisessa joskus kaljoittelemassa. Kylän mummot ovat söpöjä ja he köpöttelevät rollaattoreineen loskassa kohti S-kauppaa. Ihmiset puhuvat savoa. Se on hauskan kuuloista ja tarttuvaa. Heinävedellä on nunnia.

I Ilmaisnäyte, niitä on hauska saada, maistaa, haistaa, kokeilla. Ilmaisnäyte voi antaa elämyksen, yritys voi saada uuden asiakkaan, mikäli kokeilija on tyytyväinen. Se on sitten sitä molemminpuolista iloa!

J Jalkapallo on laji, josta pidän. Arvostan jalkapalloilijoita ja nostan suurella kädellä foliohattua pelaajille. Jalkapallossa juostaan pallon perässä, potkitaan sitä ja yritetään saada pallo vastustajan verkon perukoille. Itse olen harrastanut jalkapalloa, juossut pallon perässä ja melkein halvaantunut. Urheilu on vaarallista, mutta kivaa! 

K Kirjeiden kirjoittaminen on ihan aliarvostettua. Mikä onkaan parempi yllätys kuin kirje postista? Siis sellainen kiva kirje! Rakkauskirje, voittokirje, hyväksymiskirje kouluun, kirje kaukaiselta ystävätä... On jännää, kuinka paljon voi mahtua ohuen kirjekuoren sisään: iloa, surua, onnea, pettymyksiä ja ylipäätänsä elämää lauseiden muodossa. Lue ja tulkitse, sitähän se on.

L Lumiukko on se ihana tarina. Lumiukko lentää lapsen kanssa halki taivaan. Se on mahtavaa mielikuvitusleikkiä! Itse olen luonut joskus myös lumiukon, mutta se ei ikinä oppinut lentämään.

M Mortti on kissani. Hyvin viekas, mutta on se niin kiltti. Syöksyy lelujen kimppuun ja taistelee niiden kanssa. Mortti arvostaa ruokailua, nukkumista ja omatoimista ulkoilua. Mortti on ihanan pehmeä karvapallo. Otsassa sillä on tumma M-kirjan eli se on varmaan sukua Harry Potterille, koska leima otsassa ja silleen. 

N Nauru on ihanaa, kun se oikein pulpahtaa sisältä. Nauru poistaa stressiä ja jännitystä. Nauran usein, koska elämä on hauskaa, jee! Ei elämä ole myrtsäilyä, vaikka joskus se kuitenkin on juuri sitä. On vain huonoja päiviä joskus. Nauru pidentää ikää. En tiedä, onko tuo sanonta totta, mutta hyvä siihen on uskoa. Nauru on muutenkin kiva sana. Miten sinä naurat? Jos et ole tänään nauranut, nyt on hyvä aika! 

O Onni, onnellisuus ja mitä ne muka ovat. No, anna mä kerron sulle. Onni on sitä, kun heräät aamulla ja tajuat, että olet elossa. Siitä on hyvä aloittaa. 

Kirjoitellen,

Elli 
Anna mä bloggaan