Corollakurvailua ja maanjäristyksiä Uudessa-Seelannissa

Olen ollut nyt reissussa reilut kahdeksankymmentä päivää! Olen kierrellyt ja kaarrellut mystistä ja kaukaista Uutta-Seelantia kohta kolme kuukautta. WHAT? Olen kokenut, tuntenut ja nähnyt paljon. En ole koskaan ollut näin pitkää aikaa poissa kotoa, poissa Suomesta, poissa arjesta. En muista milloin viimeksi olisin nukkunut yhtäjaksoisesti yli kahdeksan tunnin unia useampana päivänä peräkkäin. Aamut ilman herätyskelloa on aika jees. Vietän hassun hauskaa hostellielämää ja ympärillä on aina ihmisiä. Saanen huomauttaa, että asuin ennen matkaa sinkkuna pienessä kotikolossa yksin. On tässä siis ollut vaikka minkämoista muutosta!

Nyt tulee pieni maailmantuskaa sisältävä kappale. En tiedä tulenko koskaan olemaan näin kauaa toiste poissa Suomesta, poissa kotoa. Tämä tuleva joulu on ensimmäinen, kun en ole perheeni kanssa yhdessä. Ensimmäinen joulu pitkään aikaan, kun en ole esiintymässä joulupukkina. En tiedä onko minulla enää koskaan mahdollisuutta palata Uuteen-Seelantiin. En tiedä tulenko enää ikinä tapaamaan ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt täällä aikaa: Yago, Kai, Meelis, Maja, Tjitske, Pamela, Arjen, Alan, Fernanda, Irina, Tino... En ole ehkä koskaan pelännyt niin paljon, kun täällä olleessa maanjäristyksessä, joka oli voimakkuudeltaan 7.8. Silloin pelkäsin, että kuolen ja ihmiset ympärillä kuolee ja koko maa tuhoutuu, tulee tsunami ja huuhtoudutaan kylmään mereen. Kyllä, niin olisi voinut käydä.

Olen Nelsonissa Prince Albert -hostellissa. Join juuri kupposen kanelikahvia. Nautin annoksen nuudeleita sipulilla ja porkkanalla (perusmuonaa). Ulkona sataa kaatamalla ja olo on jokseenkin laiska. Nukun kuuden hengen huoneessa, jossa on yhteinen vessa ja suihku. Saan nukkua alasängyssä ja peitto on mukavan muhkea. Huoneessa on ollut lisäkseni ihmisiä kotoisin muun muassa Kanadasta, Saksasta, Ranskasta ja Israelista. Olemme reppureissaajia, tavallaan siskoja ja veljiä.

Benji Taupossa (IIIK!) 

Matka on muuttunut useaan otteeseen eri syiden vuoksi. Pohjoissaari on tullut kierrettyä ja tein kuukauden hommia hostellin siivoojana Napierissa. Olen ajanut vuokra-autolla mutkaisia teitä, kävellyt yhdet kengät pian puhki, kiivennyt kukkuloille, ihmetellyt jokia, eläimiä ja vesiputouksia. Kyllä, olen jutellut kaikille oudoille ja upeille linnuille, simpukoille, hylkeelle ja hyvinä päivinä ihmisillekin, boooom. Olen käynyt Hobittilassa ihastelemassa suloisia puuovia, kylpemässä kylpylässä ja hypännyt benjin. Olen humaltunut viinimaistelukierroksella ja kokenut pelottavan maanjäristyksen. Olen lukenut kirjoja, tehnyt ristikoita, loikoillut rannoilla ja puistojen penkeillä. Jes, olen tehnyt ja puuhastellut. Juu, on ollut päiviä, jolloin en ole tehnyt oikein mitään, en ole saavuttanut mitään, en ole hikoillut patikointipolulla, olen vain ollut. #noworries

Ihmeellinen luonto

Tänään se sitten tapahtui. Tuli ostettua sadepäivän iloksi lentoliput Australiasta Balille. JEE! Laitankin tähän väliin reissusuunnitelman pähkinänkuoressa. Joulu menee Wellingtonissa. Tammikuuksi tulee vuokrattua auto, koska sillä pitäisi päästä kovinkin mukavasti Uuden-Seelannin etaläsaarta ympäri. Kyllähän tässä taas vähän kaasujalkaa jo kuumottaa! Tammikuussa tulee nukuttua teltassa ja autossa eli se tietää kylmiä unia, liian pitkiä aikoja ilman suihkua ja kaiken kaikkiaan todellista reppureissaamista. Auton kanssa voi pysähtyä mihin haluaa ja milloin haluaa. Eli kuin siistii!!

Vuokrattu Corolla

Lennän Christchurchista Sydneyhyn 31.1.2017. Odotan sitä todella paljon <3. Lennän Ausraliasta 14.3.2017 Balille ja odotan sitäkin. Saavun Suomeen 13.4.2017 ja se tuntuu oudolta. Suomessa palaan toivottavasti johonkin arkeen, johonkin asuntoon, johonkin duuniin, johonkin tai jonnekin ja en siis tiedä mistään oikeastaan yhtään mitään. Ei niin siistiä. Mutta täällä on vain aikaa!

Cape Reinga  

Mun tossut ja vesiputous (Haruru)

2.12.2016
Taas pari päivää on vierähtänyt. Nukuin viime yönä vain pari hassua tuntia, koska meidän huoneeseen saapui eilen kova kuorsaaja. Aamupalan jälkeen loikoilin vain sängyssä, koska peiton alla oli ihanan lämmintä ja kuuntelin samalla musaa. Lähdin kevyen lounaan jälkeen patikoimaan läheiselle vuorelle, jossa on upeat maisemat. Huipun nimi on Grampians ja sen huipulta näkyi ihana turkoosi meri ja koko Nelsonin kaupunki. Keli oli mukava, puolipilvistä ja +20, aurinko on polttava. Huomenna täällä on tori ja sen jälkeen rannalle! Nyt on hyvä fiilis, kun patikoinnilla tuli kunnon hiki, otin ihanan kuuman suihkun ja on vaan jotenkin kiva olla. Saa nähdä suuntaanko nyt baariin. 

Reppureissaillen,
Elli
Anna mä bloggaan

PS. En suunnannut baariin, koska migreeni yllätti matkaajan!
PPS. Punaviini on silti hyvää.

Vähän hämmennän

Joo, no on taas kaikkea. Olen päästäni tällä kertaa enemmän pyörällä kuin koskaan ennen. Olen edelleen 23, edelleen sinkku ja asiat ovat ihan OK. Olen lähes aina ollut varma mitä haluan elämässäni ja elämältäni. Nyt en enää tiedä ja se vasta saakin pääni hämmennykseen.

Olen aina halunnut oman kissan. Minulla oli hoitokissoja kylässä ja sitten en enää halunnutkaan kissaa. Karvoja oli joka puolella, suussa ja vaatteissa. Vessassani haisi kissan pissa ja kakka. Olin onnellinen hetkistä, kun kissat tulivat nukkumaan viereeni. Olin myös onnellinen, kun kissat haettiin taksisin omaan kotiinsa, koska en ollut enää heistä vastuussa. Pelkäsin ajoittain, että avaisin vahingossa ikkunan ja ne hyppäisivät monien metrien korkeudesta pää edellä asfalttiin kerrostaloyksiöstäni. Pelkäsin, että unohtaisin jättää juomavettä tai kissojen masentuvan, kun joutuivat olemaan työaikani yksin kotona.

Olen aina halunnut ostaa asunnon, siis ihan sellainen ikioman asunnon. Olen nähnyt sen sijoituksena ja tärkeänä omana asiana. Olen myös pohtinut kuinka tulisin elämään veloissa monet vuodet. Mahdollisesti asuntoon tulisi kalliita remontteja tai vesivahinko. Olen 23, joten minulla ei varmaan vielä tarvitse olla omaa asuntoa. Olen usein ajatellut, että tässä vaiheessa minulla siis todellakin on asunto, mies, kissa ja lapsi. Tuolla äsköisellä luettelolla ei ole tullut seitsemän oikein -tulosta, eikä edes bingoa.

Olen aina halunnut kätilöksi. Nyt olen kätilö. Olen väsynyt, stressaantunut ja vuorotyötä tekevä oikea kätilö. Yövuoro, aamuvuoro, iltavuoro, välivuoro, pitkä vuoro, lyhennetty vuoro... Olen katsounut eri opiskeluvaihtoehtoja, koska pelottaa, että kohta ei ole työtä. Synnytyssairaaloita vähennetään, virkoja vähennetään ja syntyvyys laskee. On epävarmuutta ja kateutta. Voisin lähteä lukemaan esimerkiksi terveystieteiden maisteriksi ja sitten muutaman vuoden kuluttua olisin työtön maisteri, wohoo.

Elämä on tässä ja nyt.  Niin aina sanotaan ja niin minä uskon. Olen saanut ajatuksen, että lähtisin ulkomaille. Nyt olisi oiva tilaisuus lähteä reppureissaamaan, koska oikeastaan minua ei pidättele mikään missään. Ei ole puolisoa, ei ole kissaa, ei ole omaa asuntoa, ei ole lapsia ja työkin on sijaisuutta toisen sijaisuuden perään. Voisin lähteä reissuun maailman jokaiselle laidalle, kävellä valkoisessa hiekassa Australian saarilla, käydä katsomassa Uuden Seelannin metsiä ja nukkua muiden turistien kanssa. Voisin kokea maailmaa ja ihmetellä sitä eri paikoissa. Joku olisi jo lähtenyt, mutta itse tykkään tehdä päätöksiä harkiten ja makustella eri vaihtoehtoja.

Mitä sitten, kun tulisin esimerkiksi reissusta puolen vuoden päästä takaisin? Olen ehkä ruskettunut, mutta samalla myös mahdollisesti rahaton, koditon, työtön ja ehkä joku kaverini on unohtanut olemassaoloni. Selässäni olisi vain kulahtanut rinkka, jonka sisällä olisi likaisia ja ryppyisiä vaatteita. Olisin sitten kyllä nähnyt vilauksen maailmaa ja palaisin takaisin tietynlaiseen tyhjyyteen. Toisaalta se olisi myös varmasti tietynlainen "puhdas" alku, starttipiste. Samalla olisin toteuttanut reppureissua koskevan haaveeni ja varmasti olisin sitten nähnyt, kokenut ja tehnyt eli etenkin ELÄNYT. 

Jään nyt miettimään todella tuota reppureissaamista. Nythän se olisi lähdettävä, jos aikoo lähteä. Pelottavaa, että minua ei pidättele mikään. Tai siis sehän on siistiä, jännää, mielenkiintoista, uskomatonta ja hämmentävää! Nyt täytynee olla vain uskallusta, ripaus rohkeutta ja päättäväisyyttä, koska taidan todellakin olla oman elämäni diktaattori.

Olen tuuliviiri ja en tiedä mitä huomenna haluan. Nyt haluan nukkua. zzZZzz

Hämmentäen,
Elli
Anna mä bloggaan

Hei mummona muistellaan!

Selvä homma, on aika suunnata elämää kohti mummoutta. Tosin en ole vielä edes kaksvitonen mimmi, mutta aina voi laittaa ajatuksen juoksemaan.

Mummona haluan olla ehdottomasti pullantuoksuinen, mutta räväkkä. Haluan istua piirissä muiden mummonjen kanssa ja keskustella alapään limakalvojen kuivuudesta ja miesten tai siis pappojen vikittelystä. Minulla olisi ehdottomasti toyvillakoira. Hänen nimensä olisi mahdollisesti Helmiina eli Hemppu tai Mauno, eikä Niilokaan huono olisi. Koira saisi minut lähtemään ulos. Satoi tai paistoi niin pissallehan sen koiruuden olisi päästävä. Hyvä koira ja hyvä mummo ja yhdessä me sitten menisimme, kulkisimme ja ihmettelisimme.

Kävisin vähintään kerran vuodessa Tallinnassa ihan silleen mummoporukalla. Muistelisimme nuoruutta ja tanssisimme. Toisin mukanani halpoja, mutta hyviä viinejä. Laivalla pelailisin rahapelejä ja joisin sivistyneesti caipiroskaa. Eläköön elämä! Koirani olisi tuolloin hoidossa jossain. Mummoudesta huolimatta matkustelisin kaikki kolkat, joita en ole siihen mennessä nähnyt, jos vain terveyteni sen periksi antaisi. Kävisin katsomassa putouksia ja kiviä, saaria ja ihmeellisiä poukamia. 

Haluaisin, että minulla olisi ihana pieni punainen kesämökki järven rannalla. Menisin sinne välillä koiran kanssa kalastamaan ja keräämään marjoja pakkaseen. Siellä voisin puuhastella ja istua kesän päiviä verannalla. Mökille huristelisin pienellä punaisella autolla, mahdollisesti Mini Cooperilla. Kävisin ostamassa kylältä ruokaa ja torilta tuoreita paikallisia kasviksia. Ihoni olisi päivettynyt ja naamani rypyt näkyisivät vaaleina viiruina. 

Haluaisin asua jossain viihtyisässä ja kodikkaassa kaksiossa kerrostalossa, koska omakotitalo tuottaisi liian paljon puuhaa päivääni. Kerrostalon kotiluukku olisi helppo jättää matkustelun ja mökkeilyn ajaksi ja toisaalta se olisi sellainen kompakti koti vanhuuden päiville. Päivisin joisin perinteiset päiväkahvit päiväunien päälle. Illalla joisin iltateen ja painuisin nukkumaan. Naapureiden kanssa ehdottomasti haastelisin pihan roskiksien luona. Kysyisin kuulumisia ja päivittelisin säätä sekä taloyhtiön päätöksiä. Tarvittaessa naapurin yksinhuoltaja Kaisa voisi tuoda luokseni Veetin ja Valtterin hoitoon. Heidän kanssaan menisimme puistoon keinumaan ja tutkisimme löytämiämme ötököitä. Mahdolliset lapsenlapset olisivat aina tervetulleita. Pitäisin heitä sylissä, halaisin, lohduttaisin, kuuntelisin ja kannustaisin. Olisin läsnä.


Kun sitten aika minusta jättäisi, haluaisin olla tärkeiden ja rakkaiden ihmisten ympäröimä. Viimeinen sanani olisi rohiseva kiitos ja antaisin elämäni viimeisen hymyn käydä huulillani. Sivupöydällä olisi gerberoita ja punaisia ruusuja. Minulla olisi kauniit vaatteet yllä ja permanenttini olisi kauniisti kammattu, kynteni olisivat punaisen lakan peittämät. Lähtisin rauhassa jonnekin tuonpuoleiseen läheisteni saattamana. Sinä päivänä olisi rauha, rakkaus ja lämpö läsnä. Lipuisin pitkin jotain solisevaa virtaa ja jatkaisin kauniiden vesiputousten ja puistojen vehreyden ihmettelyä jossain, jossa minun olisi hyvä olla ja oleskella. 

Hyvää naistenpäivää!

Elli
Anna mä bloggaan

Minä, tuleva kätilö

Hei, olen tuleva kätilö. Olen kätilöopiskelija. Ihmiset kysyvät usein miksi. Miksi sinä haluat olla kätilö? Mistä sinä sait päähäsi hakea kätilöksi? Millaista on kätilöopiskelijan elämä? Milloin sinä valmistut? 

Vastaan teille, että en tiedä ja tavallaan todellakin tiedän. 

Olin pieni tytön tyllerö ja vähän sellainen pallerokin, kun katson telkkariohjelmaa. Siinä näytettiin, kuinka siittiö hedelmöitti munasolun. Minut valtasi varmasti joku lumous, koska sen jälkeen olin varma, että minusta tulee kätilö. Oli aivan älyttömän siisti juttu, kun sellainen pitkähäntäinen nuijapää uiskenteli sinnikkäästi kohti löllyvää munasolua. Sisukas siittiö heilutti häntäänsä ja ui itsensä munasolun sisään ja all in! Kaikki meni hyvin siinä jaksossa. Tuo munasolu kiinnittyi verekkään kohdun seinämään ja hupista vain, kohdussa alkoi elämän kehitys. Tuon ohjelman minä katsoin ja lopussa tuosta uivasta sinnikkäästä siittiöstä ja munasolulölleröstä oli kehittynyt pieni, pullea ihmisvauva, jonka KÄTILÖ otti vastaan naisen alapäästä, VAU! Tuo teki minuun todella suuren vaikutuksen. Ei enää ihan hirveästi Pikkuset kakkoset ja muut lastenohjelmat kiinnostaneet. Aloin seurailla ihmisen elimistöstä kertovia tieteispätkiä ja Olipa kerran elämä -sarjaa. 

Lukion jälkeen hain välittömästi kätilöopintoihin. Olin samalla töissä rautakaupassa ja tuota työuraa en unohda ikinä. Mutta joo, kouluun päästyäni aloin opiskella alapään anatomiaa ja siinä sivussa muitakin juttuja. Muutin pois kotikonnuilta ja aloitin uuden jakson elämässäni. Availin ja räpyttelin kovasti siipiäni ja välillä oli vähän ikävä kotiinkin. Kätilöopiskelijan elämä on ainakin minun kohdalla kiireistä, positiivista ja antoisaa. Olen oppinut ihan hirvesti asioita! On myös päiviä, kun en osaa mitään, olen tunari ja todella huono kaikin puolin. Seuraavana päivänä saatan olla taas ihan okei ja onnistua. Olen hiljalleen oppinut tuntemaan myös itseäni. Tarvitsen työvuorossa vähintään yhden kupin tuoretta kahvia ja huokaisen syvään sekä lasken hartiani alas ennen kuin astun synnytyshuoneeseen sisään, koska tällöin olen rennompi. Niin, ja lässytän aina vauvoille ja he kuulevat. Vooooi miten kauniit pienet silmät sinulla on, lasketaanpas sormet ja varpaat: yyy-kaaa-kooo-neee-viii, olet ihana ja niin söpö, tuituitui... 

KAPALOINTIA (JA SENSUURIA)

Opiskellessa on ollut aikoja, jolloin olen miettinyt, että olenko tosissani valinnut tämän ammatin ja onko minusta koskaan, ikinä, milloinkaan kätilöksi. Ihmiset puhuvat synnytystraumoista, kamalista kätilöistä, huonosta hoidosta, hoitoalalla olevasta kiireestä ja muutoksista. Olen siis lukenut ja kuullut todellisia kauhutarinoita. Mutta sitten olen kuullut ihania tarinoita kauan odotettujen lapsien syntymästä, olen ollut paikalla kauniissa ja ihanissa synnytyksissä, olen todistanut elämää, olen huomannut synnyttäjän olevan melkoinen sisupussi, tukihenkilön olevan korvaamaton kannustaja ja rohkaisija, olen katsonut onnenkyyneleitä ja antanut itsekin niiden tulla. Olen kuunnellut tarinoita ihanista kätilöistä, tavannut useita upeita ammattilaisia. Kätilöopiskelijana olen siis saanut kunnian olla osa tätä kaikkea.

MINÄ JA VAUVANUKKE

Valmistun kesää vasten kätilöksi ja samalla en todellakaan valmistu. Saan viralliset paperit kyllä, mutta sitten se seikkailu vasta alkaa. Tulee varmasti päivä, hyviä päivä, huonoja päiviä, ihania päiviä, kiirepäiviä, tylsiä päiviä ja monia muita päiviä. Mutta aina päivän jälkeen on yö ja sitten toivottavasti tulee taas uusi päivä. Opettelen tässä tänään nyt kaikessa rauhassa asioita ja sitten vasta kurkistan huomiseen.

PUS

Ryöpsähtäen ja samalla väristen,

Elli
Anna mä bloggaan

Anna tulla vaan vuosi 2015!

On aika kääntyä pohtimaan mennyttä vuotta ja tulevaa. Odotan vuotta 2015 innolla. Edessäni on tuolloin muun muassa valmistuminen kätilöksi, matka Sveitsiin ja kukapa tietää mitä kaikkea se tuokaan tullessaan. Elämä on joskus ihan siistiä. Mielestäni yksi tosi hyvä asia on se, että tulevaa ei voi tietää tai katsoa etukäteen kristallipallosta. Minä en ainakaan uskaltaisi kursistaa sellaiseen palloon. Mieluummin pidän pääni puskassa tai käyn välillä kopauttamassa jäätä kepillä, koska tuntematon tulevaisuus on jännää ja mielenkiintoista. Asioista voi silti haaveilla ja se on järkevää. Haaveet antavat unelmia täytettäväksi ja elämään suuria tai pieniä juttuja, jotka ovat juuri sinulle tärkeitä. Mistä sinä haaveilet? Jatka siitä haaveilua tai tee uusia omia unelmia. 

Vuoteni 2014 meni suurilta osin koulun penkillä, tenttejä tuskaillen ja töissä käyden. Ah, tuo on opiskeljan ihana arki. Muistan syöneeni paljon kaurapuuroa ja juoneeni erittäin runsaasti alko... ei vaan teetä! Kesällä kävin Weekend-festivaaleilla ja mökillä Heinävedellä. Tapasin vuonna 2014 erittäin mielenkiintoisia ja söpöjäkin ihmisiä. Vuosi 2014 oli sinkkuvuoteni, ai että! Siitä en kirjoita nyt mitään, jotta aiheita jää tulevaisuuteen. Vuonna 2014 tuli pettymyksiä ja tämä ei siis liity sinkkuuteen millään tavalla! Elämän yksi suola on se, että kun oikein pyllähtää ja ryömii, näkee ehkä taas joskus myös onnen pienistäkin asioista. Mitä onni oikeastaan on? Onko se paljon rahaa vai lämmin villasukka jalassa pakkasella? Jos ei ikinä mätkähdä puusta alas, ei ehkä ole tehnyt tarpeeksi jännittävää ja uskaliasta matkaa. Jos puusta puolestaan aina tulla tupsahtaa maahan peppu edellä, on ehkä jopa tyhmänrokea rohkelikko. Tosin etukäteen ei voi tietää millaista siellä korkealla puun latvassa on ja miltä maailma sieltä näyttääkään. Eikä välttämättä tärkeintä ole puun latvasta näkyvä maisema, vaan matka sinne latvaan! Ehkä tosi onnellinen ei voi olla, jos ei ole ollut joskus onneton. Kylläpäs nyt tuli tuollaista ajattelua tuohon kappaleeseen. 

Jotenkin on sellainen kutina tuosta tulevasta vuodesta, että se tulee olemaan hyvä. Olen pian 23, olen sinkku ja edelleen punapää. Kaikki on siis ihan okei ja tästä on hyvä lähteä uuteen vuoteen, joka itselläni tänä vuonna vaihtuu lähinnä töitä tehden. Suurempia lupauksia tulevalle vuodelle ei ole, mutta se voi olla ihan hyvä asia. No, kyllähän sitä voisi vähän pidempiä yöunia nukkua, syödä terveellisiemmin, liikkua enemmän, vältää stressiä, siivota useammin ja viettää enemmän vapaa-aikaa, mutta toisaalta nääääh. Menee tämä elämä näin sykkiessäkin ihan mukavasti. Tukka on takana ja elämä toivottavasti edessä! 

Sitten kirjoitan jotain vielä kiteytettynä. Vuosi 2014 oli ihan jees! Siis sellainen, että kyllähän sitä ihan mielellään oli ja oleskeli. Tuli vähän tehtyä juttuja, kuten käytyä Egyptissä ja luettua aika paljon kätilötyön opuksia. Lisäksi duunailin vapaaehtoistyötä, palkkatyötä ja kotitöitä. Aloitin tällaisen blogin kirjoittamisen ja tämä on ollut ihan mukavaa. Jorisen yöt kirjoittaen koneelle ja aamulla katson kummastuneena, mitä tuli tehtyä. Vuonna 2015 edessäni on varmasti paljon kaikkia tapahtumia ja outojakin juttuja sekä yleistä oleilua ja ihmettelyä. Joo, on oikeastaan aika hyvä nyt, katsotaan miten huomenna tai vuoden päästä tai sitten joskus.


Hyvää ja unelmarikasta uutta vuotta! 

Terveisin,
Elli 
Anna mä bloggaan