Elämäni suola on tällä hetkellä lähinnä jalkapallo. Siitä saan jännitystä, hengästymistä, mustelmia ja maaleja. Sen lajin kautta saan fiilistellä! Toinen ihan kiva juttu on juokseminen. Työelämä puolestaan rullaa radallaan päivästä toiseen ja se on ihan OK. Aina töissä ei ehkä sittenkään tarvitse olla niin jännittävää. Ihan vain tasainen työelämän arki riittää ja sellainen sopiva rullaus. Toisaalta tekisi todellakin mieli hypätä jonnekin todella kauas tästä kammottavasta oravanpyörästä. Herätyskello soi, lähden töihin, tulen töistä, tiskaan, juon kahvia, näen ystävää, nukun, syön, herätyskello soi, töitä, kiirettä, mikroateria, päiväunet.
 |
| Joulukortti mallia 2015 |
Olen huomannut, että olen huono tekemään päätöksiä. En oikeasti tiedä kannattaako lähteä reppureissaamaan Australiaan vai keskittyä työelämään vai mitä tässä tekisi? Toisaalta olen 23 ja ehdin toivottavasti tehdä moniakin juttuja. En vain koskaan ole ymmärtänyt ihmisten ajatusta siitä, että asioita tehdään esimerkiksi eläkkeellä tai sitten kun ja jos ja kun ja jos eli jos kun tai siis joskus. Mitäpä jos tekisi nyt, eikä sitten jos tai joskus toiste?
Itse käyn kovaa kamppailua tunteiden ja järjen kanssa. On todella kamalaa, kun järki sanoo toista ja oma ihmeellinen sisäinen fiilis huutaa tekemään toisin. Olisi varmasti järkevää ostaa oma asunto ja tehdä siten pitkän tähtäimen sijoitus. Olisi varmasti järkevää opiskella lisää, jos päätä riittäisi ja kokeilla omia oppimisen rajoja. Olisi varmaan tosi järkevää säästää pahan päivän varalle ja ostaa kissa, jota voisi hoitaa säntillisesti ja leikkiä sen kanssa, antaa sille pienelle karvapallolle ruokaa ja rakkautta. Toisaalta fiilispuoleni huutaa korvani juuressa, että minun tulisi pistää elämä risaiseksi ja ostaa liput Australiaan tai johonkin Uuteen Seelantiin. Elämä on nyt ja tässä ja jos ihminen haluaa matkustaa ja reissata ja nähdä maailmaa juuri nyt niin kai se on OK. Sen aika voisi olla nyt.
On ihanaa, kun voin itse päättää, mutta ongelma on se, että pelkään tekeväni virheitä. Pelkään, että pilaan elämäni reppureissulla. Pelkään sitä, kun palaan Suomeen esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden kuluttua ja ympärilläni ei ehkä olisi juuri mitään tai ketään. Ei siis ehkä oikeasti mitään! Sitten voisin katsella kamerasta valokuvia reissusta. Tai sitten voisin löytää reissultani Australiasta jonkun ihanan surffitukkafarmarin... Tai sitten löydän töitä maapallon toiselta puolelta ja teen häkellyttävän uran Australian kätilönä. Tai sitten voisi lopettaa kaiken pohtimisen, funtsailun, järkeilyn ja elää hetkessä. Tänään minusta tuntuu, että olisin valmis lähtemään vaikka Timbuktuun.
Joulu oli ja meni. Lempiherkkuni oli suklaan lisäksi tänä jouluna äidin tekemä lanttulaatikko. Hei, nyt on vuosi 2016! Katsotaan mielenkiinnolla mitä se tuo tullessaan. Takamuksessani on jostain syystä sellainen tuntuma, että tämä vuosi tulee olemaan ihan OK.
Elli
Anna mä bloggaan
