Juon tässä aamukahvia. Kaksi oravaa kiipeilee puissa lapsuudenkotini pensaikoissa. Ne näyttävät hauskoilta ja taitavilta. Veikkaan, että he ovat onnellisia. Ovat juuri saaneet auringonkukansiemeniä syödäkseen, niillä on pörheät hännät ja niitä on kaksi. Ne pitävät toisilleen seuraa, välillä vähän kinastelevat ja näyttävät toisilleen mitä hienoimpia loikkia puusta puuhun. Taitaa olla tuolla oravakaksikolla kevättä rinnassa. Olen varmasti ollut entisessä elämässä orava. Minulla on vain jotenkin sellainen tunne. Oravat lähevät takaisin metsän siimekseen. Poistuessaan kurret heittävät vielä muutamia siemeniä toistensa päälle.
Läheisessä pusikossa näkyy paljon lintuja. Viherpeippo on yksinään ja pienellä nokalla hakkaa taitavasti kovakuorisia siemeniä auki. Välillä pensaikkoon pörähtää punatulkkunaaras rinta röyheänä. Tuo tulkku näyttää jo oikeastaan rouvalta, koska on niin itsevarman oloinen ja hieman pullea. Punatulkku syö todella arvokkaasti siemeniä. Ottaa yhden kerrallaan ja ei hassuttele välillä vaan ottaa yhden lintulaudalta lisää syötyään ensin kokonaisuudessaan toisen. Kun lintunen on syönyt tarpeeksi, lähtee se pois ja tulee huomenna takaisin.
Eläimet elävät varmaan pitääkseen itsensä hengissä, koska muistan lukeneeni ala-asteella lintujen keräävän lähes koko valoisan ajan ravintoa itselle ja poikasilleen. Pitävätkö eläimet koskaan kivaa? Kokoontuvatko oravat bilettämään hyvien käpylöydösten jälkeen johonkin kuusilatvustoon? Ottavatko punatulkkurouvat koskaan "omaa aikaa" perheestä ja lähtevät vaikka johonkin lätäkköön läträämään eli niin sanottua kylpyläpäivää viettämään? Vai meneekö eläinten päivät syödessä, nukkuessa? Ovatko eläimet onnellisia? Ihan kivaa niillä näyttää kuitenkin olevan.
Luin yöllä erään kirjan loppuun. Se kertoi kiinalaisesta tytyöstä, joka eleli elämäänsä Maon valtakaudella. Tyttö eli suurimman osan lapsuudestaan syöden riisiä, keräten ihmisten ulostetta ja levitellen sitä pelloille, jotta saatiin lisää riisiä kasvatettua. Hänen kohdallaan elämä oli todellakin kädestä suuhun elämistä. Toisaalta tuo tyttö sai lapsuuden varrelta aina ajoittan ystävän tai sai itselleen kirjan, jota luki niin paljon, että osasi sen lähes ulkoa. Kiinalainen tyttölapsi arvosti sitä, mitä hänellä oli ja samalla hän tiesi, että asiat voisivat olla vieläkin huonommin. Hänen ystävänsä tyttölapset heitettiin jokeen kuolemaan, teini-ikäiset nuoret laitettiin pakkoavioliittoon ja ihminen saattoi saada surmansa sähköiskulla, kun vaihtoi keittiön lamppua.
 |
| Lukemani kirja |
Tämä kirjoitus on todella sekava ja tiedän sen hyppivän kiinalaistytöstä punatulkkuihin ja bilettäviin oraviin. Kaiken kaikkiaan minua ärsyttävät kovin sellaiset ihmiset, jotka eivät ole tyytyväisiä mihkään ja eivät edes tajua mitä kaikkea heillä on. Sellaiset ihmiset haluavat varmaan lähinnä pitää itsensä hengissä, koska he elävät päivästä toiseen syöden, juoden, nukkuen ja ehkä vähän liikkuen. He eivät haasta itseään kokeilemaan mitään uutta ja silti he valittavat elämänsä kurjuutta ja tylsyyttä ja sitä, kun ei ole sitä omaa aikaa ja aamupalaa ei saa syödä koskaan rauhassa. Heitä ärysyttää jo tulevan kuukauden laskut ja mahdollisesti samalla murhetivat tulevaa, pakollista kuolemaa etukäteen. Näitä ihmisiä varmaan motivoi elämään lähinnä se, että huomenna on uusi päivä, jolloin voi taas aloittaa jonkin sortin valitusvirren juuston hinnasta tai elämän lyhyydestä tai vaikka tyhmästä kätilöstä, joka pilasi synnytyskokemuksen.
Sitten on ihmisiä, jotka elävät. He säkenöivät kaduilla. He pysähtyvät katsomaan kauniita näyteikkunoita juoden tuoretta lattea. He menevät kotiin joko sinkkuina tai äiteinä tai homoina tai homosinkkuäiteinä ja ovat onnellisia. He ovat ihmisiä, jotka elävät ja ihmettelevät. He tekevät näyttäviä ruoka-annoksia ja nauttivat suupaloista. He käyvät ulkona tapaamassa ihmisiä ja nauravat. He arvostavat sitä mitä heillä on ja heillä on haaveita, unelmia, uskoa elämään. He elävät elämäänsä ja tekevät kaikesta elämisen arvoista. He ovat onnellisuuslukujen nostattajia. He ovat niitä ärsyttäviä positiivareita, jotka kitkevät onnen arjen pienimmistäkin murusista. Tapaturman sattuessa he tuumaavat, että huonomminkin olisi voinut käydä.
Sitten olen minä. Minä valitan, koska on kiire ja väsyttää. Minua surettaa tuo kiinalaistytyön kohtalo, koska hän joutui keräämään ihmisen kakkaa paljain käsin. Minä olen vihainen muija, joka suuttuu, jos asiat eivät mene niin kuin itse niiden tahdon menevän. Syön välillä kaupan valmispinaattikeittoa. Tungen vihreää mömmöa suuhuni mitään ajattelematta. Uskoni elämään on hiipumassa, koska mukavia ihmisiä ei ole olemassakaan. On vain snobeja tai köyhiä ja vaaleissa kukaan ei halua äänestää. Läppä oli, katsotaan mitä huominen tuo tullessaan, koska aina on toivoa, eiks je?
Voi elämä,
Anna mä bloggaan
Elli
