Anna mä esittelen itseni

Muistan kuinka juoksin pitkin hiekkarantaa läheisellä uimamontulla.  Äiti oli varoittanut, että varpaisiini saattaisi osua koiran kakkaa tai rikotun kolmosoluen lasinsirpale. En minä pelännyt, juoksin vain ja nautin. 

 Synnyin kirpeänä pakkaspäivänä. Linnut lauloivat lämpimikseen ja tuuli oli pohjoisesta. Äiti ja isä nauroivat katkeralle itkulleni onnessaan. Eivät kätilöt olleet koskaan nähneet niin vihaista tyttövauvaa. Siitä minä sitten lähdin kasvamaan.  Sain eväiksi elämään ravitsevan äidinmaidon, läheisyyden tyydytyksen hyvän yön suukoilla ja iltaisen peittelyn viattomuuden viltillä.

Löysin kerran mustan kanin puupinon alta. Se oli erilainen kuin muut tapaamani kanit ja niinpä otin sen lemmikikseni. Naapureilta sain lainaan ruostuneen häkin ja hain eläinkaupasta siskoni rahoilla sille juomapullon sekä ruokaa. Äiti laittoi ilmoituksen lehteen, että olimme löytäneet karanneen kaniinin. Vieras perhe haki sen omakseen. Olivat kuulemma kadottaneet edellisen kanin. Sama tuo pitkäkorvainen ihmettelijä ei ollut, mutta veivät sen silti. Minä en tullut siitä surulliseksi, koska kerran kani pissasi päälleni kesken lastenohjelmien ja jouduin pesemään itse petivaatteeni.

Lapsuudessani harrastin myös nuijapäiden kasvatusta. Hain punaisella muoviämpärillä sammakon liukkaita jälkeläisiä läheisestä syvästä lätäköstä. Juttelin kymmenille nuijapäille ja tein ämpäristä niille uuden kodin. Laitoin sangon pohjalle kiviä ja etsin metsästä erilaisia kasveja, joista uskoin niiden pitävän. Kerran laitoin ämpäriin myös yhden ällöttävän elukan, jolla oli jonkin sortin pihdit käsinään. Tiesin sen itse ilkimyksen tappavan nuijapäitä, mutta ajattelin sen olevan loogista: kaikki eivät vain selviä hengissä. Lopulta aina vanhempani käskivät palauttaa sammakon poikaset, nuo limaiset ruskeat nuijapäät takaisin syvään lätäkköön. Kertaheitolla kaadoin ämpärillisen vettä kivineen lammikkoon ja toivoin, että olisin saanut kasvattaa ne suuriksi rupisammakoiksi leikkimökissä.

Lapsuuteni koostui naurusta ja naarmuista. Elämänjanoni oli valtava. Olin tutkimusmatkailija ja jääräpää. Halusin tulla kätilöksi ja presidentiksi. Hulluttelin niin, että moni ajatteli minusta tulevan näyttelijä, isomummoni oli nimennyt minut tähtisilmäksi. Katselin peilistä, enkä koskaan nähnyt silmissäni tähtiä, pelkästään punertavia pieniä verisuonia, mustan pupillin keskellä, jonka ympärillä leiskui vihertävä alue.

Muistan ensimmäisen koulupäiväni.  Selkä suorana astuin siihen kirpeään maailmaan, joka oli täynnä vieraita ja kummallisia lapsia. Geenini ovat ainutlaatuiset, mutta niin ovat sinunkin. Oranssi tukka ja vihreät silmät ovat koodautuneet minulle isäni spermasta ja äitini munasolusta. Olen kypsynyt huolella pehmeässä kohdussa, saanut napanuorasta kylliksi ravintoa. Olen ollut äitini sisällä kuin loinen, joka on imenyt itseensä eloa ja rakkautta.

Olen 22-vuotias nainen Helsingistä. Olen sinkku, punapää ja vähän outo, mutta ihan okei tyyppi. Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni. Lifestyleblogini tarkoituksena on kirjoittaa kirpeästi eri aiheista. Tavoitteena on saada ihmiset ajattelemaan ja lukemaan ja välittämään ja arvostamaan ja nauramaan ja tekemään sitä mistä he haaveilevat ja olemaan vaan.  Opiskelen kätilöksi ja valmistuminen häämöttää vuoden sisällä, WOHOOO! Tykkään pohtia juttuja ja ihmetellä elämää. Aivan mielettömän huippua päästä bloggailee ja toivottavasti sinä luet, ihmettelet ja oot vaan.

Söpösti,

Elli

Anna mä bloggaan