Corollakurvailua ja maanjäristyksiä Uudessa-Seelannissa

Olen ollut nyt reissussa reilut kahdeksankymmentä päivää! Olen kierrellyt ja kaarrellut mystistä ja kaukaista Uutta-Seelantia kohta kolme kuukautta. WHAT? Olen kokenut, tuntenut ja nähnyt paljon. En ole koskaan ollut näin pitkää aikaa poissa kotoa, poissa Suomesta, poissa arjesta. En muista milloin viimeksi olisin nukkunut yhtäjaksoisesti yli kahdeksan tunnin unia useampana päivänä peräkkäin. Aamut ilman herätyskelloa on aika jees. Vietän hassun hauskaa hostellielämää ja ympärillä on aina ihmisiä. Saanen huomauttaa, että asuin ennen matkaa sinkkuna pienessä kotikolossa yksin. On tässä siis ollut vaikka minkämoista muutosta!

Nyt tulee pieni maailmantuskaa sisältävä kappale. En tiedä tulenko koskaan olemaan näin kauaa toiste poissa Suomesta, poissa kotoa. Tämä tuleva joulu on ensimmäinen, kun en ole perheeni kanssa yhdessä. Ensimmäinen joulu pitkään aikaan, kun en ole esiintymässä joulupukkina. En tiedä onko minulla enää koskaan mahdollisuutta palata Uuteen-Seelantiin. En tiedä tulenko enää ikinä tapaamaan ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt täällä aikaa: Yago, Kai, Meelis, Maja, Tjitske, Pamela, Arjen, Alan, Fernanda, Irina, Tino... En ole ehkä koskaan pelännyt niin paljon, kun täällä olleessa maanjäristyksessä, joka oli voimakkuudeltaan 7.8. Silloin pelkäsin, että kuolen ja ihmiset ympärillä kuolee ja koko maa tuhoutuu, tulee tsunami ja huuhtoudutaan kylmään mereen. Kyllä, niin olisi voinut käydä.

Olen Nelsonissa Prince Albert -hostellissa. Join juuri kupposen kanelikahvia. Nautin annoksen nuudeleita sipulilla ja porkkanalla (perusmuonaa). Ulkona sataa kaatamalla ja olo on jokseenkin laiska. Nukun kuuden hengen huoneessa, jossa on yhteinen vessa ja suihku. Saan nukkua alasängyssä ja peitto on mukavan muhkea. Huoneessa on ollut lisäkseni ihmisiä kotoisin muun muassa Kanadasta, Saksasta, Ranskasta ja Israelista. Olemme reppureissaajia, tavallaan siskoja ja veljiä.

Benji Taupossa (IIIK!) 

Matka on muuttunut useaan otteeseen eri syiden vuoksi. Pohjoissaari on tullut kierrettyä ja tein kuukauden hommia hostellin siivoojana Napierissa. Olen ajanut vuokra-autolla mutkaisia teitä, kävellyt yhdet kengät pian puhki, kiivennyt kukkuloille, ihmetellyt jokia, eläimiä ja vesiputouksia. Kyllä, olen jutellut kaikille oudoille ja upeille linnuille, simpukoille, hylkeelle ja hyvinä päivinä ihmisillekin, boooom. Olen käynyt Hobittilassa ihastelemassa suloisia puuovia, kylpemässä kylpylässä ja hypännyt benjin. Olen humaltunut viinimaistelukierroksella ja kokenut pelottavan maanjäristyksen. Olen lukenut kirjoja, tehnyt ristikoita, loikoillut rannoilla ja puistojen penkeillä. Jes, olen tehnyt ja puuhastellut. Juu, on ollut päiviä, jolloin en ole tehnyt oikein mitään, en ole saavuttanut mitään, en ole hikoillut patikointipolulla, olen vain ollut. #noworries

Ihmeellinen luonto

Tänään se sitten tapahtui. Tuli ostettua sadepäivän iloksi lentoliput Australiasta Balille. JEE! Laitankin tähän väliin reissusuunnitelman pähkinänkuoressa. Joulu menee Wellingtonissa. Tammikuuksi tulee vuokrattua auto, koska sillä pitäisi päästä kovinkin mukavasti Uuden-Seelannin etaläsaarta ympäri. Kyllähän tässä taas vähän kaasujalkaa jo kuumottaa! Tammikuussa tulee nukuttua teltassa ja autossa eli se tietää kylmiä unia, liian pitkiä aikoja ilman suihkua ja kaiken kaikkiaan todellista reppureissaamista. Auton kanssa voi pysähtyä mihin haluaa ja milloin haluaa. Eli kuin siistii!!

Vuokrattu Corolla

Lennän Christchurchista Sydneyhyn 31.1.2017. Odotan sitä todella paljon <3. Lennän Ausraliasta 14.3.2017 Balille ja odotan sitäkin. Saavun Suomeen 13.4.2017 ja se tuntuu oudolta. Suomessa palaan toivottavasti johonkin arkeen, johonkin asuntoon, johonkin duuniin, johonkin tai jonnekin ja en siis tiedä mistään oikeastaan yhtään mitään. Ei niin siistiä. Mutta täällä on vain aikaa!

Cape Reinga  

Mun tossut ja vesiputous (Haruru)

2.12.2016
Taas pari päivää on vierähtänyt. Nukuin viime yönä vain pari hassua tuntia, koska meidän huoneeseen saapui eilen kova kuorsaaja. Aamupalan jälkeen loikoilin vain sängyssä, koska peiton alla oli ihanan lämmintä ja kuuntelin samalla musaa. Lähdin kevyen lounaan jälkeen patikoimaan läheiselle vuorelle, jossa on upeat maisemat. Huipun nimi on Grampians ja sen huipulta näkyi ihana turkoosi meri ja koko Nelsonin kaupunki. Keli oli mukava, puolipilvistä ja +20, aurinko on polttava. Huomenna täällä on tori ja sen jälkeen rannalle! Nyt on hyvä fiilis, kun patikoinnilla tuli kunnon hiki, otin ihanan kuuman suihkun ja on vaan jotenkin kiva olla. Saa nähdä suuntaanko nyt baariin. 

Reppureissaillen,
Elli
Anna mä bloggaan

PS. En suunnannut baariin, koska migreeni yllätti matkaajan!
PPS. Punaviini on silti hyvää.

Valmistautuminen Uuden-Seelannin reppureissuun

Syyskuussa alkavaan Uuden-Seelannin ja Australian reppureissuun olen ottanut seuraavat hieman huterat asekeleet.

Asunto on irtisanottu ja tänne luukkuuni on virrannut tuntemattomia muukalaisia katsomaan puista narisevaa lattiaani ja sisustustani. He ovat viemässä minulta kotikoloani ja pian nämä seinät, ikkunat ja kaapit tuovat seuraavalle ihmiselle oman kodin. Asunnon irtisanominen tuntui.

Nyt olen alkanut totutella ajatukseen, että elokuussa en enää asu nykyisessä asunnossani. Tavaroita olen edelleenkin karsinut elämästäni. Olen myynyt muun muassa kukkasandaalit, jotka olivat kaapissani vuoden lähes käyttämättä ja yhden kirjan, jonka olin jo ehtinyt lukea kannesta kanteen. Pakattuna on tosin vasta kaksi muuttolaatiokkoa ja muutamia muita kasseja.

Ostin itselleni ikiomat ensimmäiset vaelluskengät. Päädyin Asolo-merkkisiin tossuihin, mallina Mesita. Pidän erityisesti niiden hieman muotoillummasta ja kapeammasta lestistä. Lisäksi ne tuntuivat sopivalta reppureissuuni, koska maasto tulee olemaan luultavimmin kaupungista sademetsään ja hiekkarannasta vuoristoon. Kokeilluista vaelluskengistä nämä sinertävät popot olivat ehdottomasti miellyttävimmät. Niiden ulkonäkö ei silmiä hivele, mutta ykkösjuttuna oli ehdottomasti jalkatuntuma. Omalla kohdallani suurelta osin näissä vaellus- sekä matkailujutuissa menen ihan vaan tutulla ja suhteellisen arveluttavalla perstuntumalla.

Reppureissu vaatii tapauksessani pienempiä reppureissuja. Kävin Repovedellä viikonloppuvaelluksella. Olen nyt harjoitellut rinkan pakkaamista mahdollisimman järkevästi ja se on haastavaa! Olin oikeasti metsässä muutaman yön ja rinkkani oli aivan täynnä tavaraa ja vaellusreissulla se painoi 18 kiloa. Pian minun pitäisi olla tien päällä ainakin puoli vuotta. Kuulostaa toistaiseksi mahdottomalta yhtälöltä ottaa selkään pelkkä rinkka ja pärjäillä sen sisältämillä tavaroilla maapallon toisella puolella. Vaelluskengät toimivat viikonloppureissulla odotusten mukaan ja ne eivät ilokseni aiheuttaneet yhtäkään hiertymää.

Näin painajaisen. Olin menossa Uuteen-Seelantiin ja lentokentällä tajusin, että minulla ei ollut rahaa, ei ensimmäistäkään majapaikkaa ostettuna, kännykkä oli jäänyt Suomeen ja olin yksin. Heräsin ja olin todella onnellinen, että tuo oli unta. Huomaan tulevalla reissulla onneksi suurimmaksi osaksi positiivisia vaikutuksia! Olen aistinut, että nautin aivan erityisen paljon Suomen alkaneesta kesästä, työelämästä, säästämisestä ja ystävieni sekä perheeni seurasta. Jatkuvasti mielessäni on joku tuleva maali, johon yritän tähdätä mahdollisimman osuvasti ja onnistuneesti.

Tällä viikolla käyn uusimassa passini sekä laitan alulle viisumihakemukset. Aikaa lähtöön on nyt reilut kaksi kuukautta. Aika on kulunut lentolippujen ostosta nopeasti ja puuhattomia päiviä ei ole ollut. Toisaiseksi täytyy kuitenkin todeta, että sisälläni on vahva tunne, että teen oikein. Irtautuminen työelämästä on vapauttavaa, irtautuminen Suomesta on jännittävää, irtautuminen arjesta on mahtavaa.

Voin vielä lopuksi kertoa nykyistä suunnitelmaa reppureissusta. Aluksi lennän reppureissukaverini kanssa Uuteen-Seelantiin noin 33 tuntia. Lento menee Aucklandiin, jossa vietämme ainakin kaksi viikkoa hostellissa. Sieltä jatkamme matkaa saaren aivan pohjoiskärkeen paikkaan Cape Reinga. Sieltä lähdemme seikkailemaan kohti eteläsaarta hiljalleen itärannikkoa pitkin. Suurimman osan matkasta kuljemme julkisilla. Mielenkiintoisissa kaupungeissa pysähdymme aina hetkeksi tai vähän pidemmäksi hetkeksi.

Joulun ja uuden vuoden vietämme näillä näkymin jossain Uuden-Seelannin eteläsaaren kaupungissa. Matkan varrella pyrimme tekemään jossain jotain töitä. Tammi-helmikuussa 2017 siirrymme Australian puolelle, jossa hyödynnämme turististatuksen ja olemme reppureissulla siellä noin kolme kuukautta. Takaisin Suomeen lennämme mahdollisesti jonkun ihanan Indonesian saaren kautta, jossa mukavasti loikoilemme muutaman viikon hiekkarannalla. Voisin todeta tässä vaiheessa, että kuulostaa oikealta seikkailulta, vähän hymyilyttää!

Elä niin, että mummona on muisteltavaa.

Elli
Anna mä bloggaan

Etappina päätös

Hellurei ja hellät tunteet, päätös on tehty. Olen ostanut lentoliput Uuteen-Seelantiin. Tarkemmin sanottuna olen ostanut pelkän menolipun syyskuulle 2016. Lennän sitten silloin Aucklandiin noin 33 tuntia. Lennän sinne Lontoon ja Hong Kongin kautta.

Olen ärsyyntynyt maailman rajallisuudesta tai jostakin sen ihmeellisestä virheellisyydestä. Kuka on mennyt päättämään, että työpäivä alkaa kello seitsemän? Ei siinä ole ehtinyt vielä edes avata kunnolla silmiään, kun pitäisi jo olla puuhailemassa työssä. Kuka on päättänyt, että juuri noin kahdeksan tuntia työtä päivässä on ihmiselle ja hänen mielelleen sopiva määrä? Kuka on päättänyt, että kesälomaa on juuri sen verran, että usein ihminen itse haluaisi jatkaa sitä vielä viikoilla, edes päivillä.

Ajattelin tässä juuri, että työelämä vie todella ison siivun elämästä ja joskus myös jaksamisesta. Yleensä työpäivä kestää sen kahdeksan tuntia ja matkoineen siihen menee yli yhdeksän. Ilmeisesti melko yleistä on, että töitä jatketaan ainakin jollain ajatuksen tasolla myös kotona. On iltavuoroa, aamua, yötyötä ja niiden kaikkien välissäkin jokunen vuoro.

Olen hyppäämässä pois työelämästä ja se kauhistuttaa hieman tai oikeastaan tosi paljon. Näin 24-vuotiaana olen tullut siihen lopputulokseen, että ehdin tehdä vielä reppureissun jälkeen monia vuosia töitä, jos vain terveyttä tai edes jonkinmoista hyvinvointia rittää.

Olen nyt hypännyt askeleita venytellen kohti Uuden-Seelannin ja Australian matkaa. Olen alkanut riisua asuntoani turhuudesta. Rikkinäiset lumppuvaatteet ovat saaneet väistyä H&M -liikkeeseen, joka ottaa niitä ystävällisesti vastaan. Vanhat koulukirjat ovat saaneet uudet omistajat ja olen lajitellut tavaroita jo hieman muuttolaatikoihin. Yritän pitää järjen päässäni ostoksia tehdessäni ja olen alkanut panostamaan laatuun, kestävyyteen ja toimivuuteen.

Kävin ostamassa rinkan. Menin aivan ummikkona liikkeeseen ja sain aivan loistavaa asiakaspalvelua. Partioaitan myyjät osasivat suositella juuri minun tarpeisiini sopivia tuotteita. Kokeilin useita eri rinkkoja eri painoilla ja säädöillä. Kävin liikkeessä kahtena eri päivänä sovittamssa tuotteita. Lopulta kolmannella kerralla löysin minulle sopivan rinkan, joka on Osprayn Ariel 65l. Siinä on hyvät säätömahdollisuudet, hyvä takuu ja se istui minulle. Päivää myöhemmin kävin laittamassa sähköisen kiitoksen työntekijöille Parioaittaan ja joku palautteita koordinoiva ihminen lupasi välittää kiitokseni myymälän henkilökunnalle. Niin, aina ei tarvitse olla naama näkkärillä, voi myös kiittää. :) Seuraavaksi alan etsiä hyviä vaellus- ja retkikenkiä.

Kyllä on joskus yöt venyneet, kun on sattunut löytämään mielenkiintoisen matkablogin tai retkeilysivuston. Tämä huikea matkamyllerrys on jotenkin ihanan puhdistavaa ja samalla jännittävää. On taas perhosia vatsassa ja se on oikeastaan tosi kivaa. On todellakin jotain, mitä odottaa.

Matkahuumaa,
Elli
Anna mä bloggaan

Goodbye retku

Moi, oon lomalla.

Olen aloittanut kuukauden kesälomani töistä! Olen käynyt lomalla lompsimassa Linnanmäellä, ulkona syömässä, kahvittelemassa, shoppailemassa ja Tallinnassa. Olen käynyt elokuvissa, nähnyt ystäviä ja ulkoillut. Olen syönyt niin paljon sitä niin hyvää ruokaa. Olen aloittanut uuden ja samalla vanhan harrastuksen, joka on jalkapallo. Nyt tulee juoneen käänne, koska en tavallaan ole lomalla. Harjoittelua sairaalamaailmassa on jäljellä viikko, jonka jälkeen olen kätilötutkintoni suorittanut. Tässä vaiheessa annan ihan sellaiset pienet aplodit itselleni, tanssin olohuoneessa napatanssia ja samalla kiljun ja hypin. Aivan todella hauskaa olla aika kova ja hyvä muija! Vitsi, olen venynyt arjessa töihin, kouluun, käynyt aina ostamassa omat ruokani kaupasta ja siivonnut omat sotkuni kotona. Olen saamassa huikeat paperit. No, tuo oli nyt tuollainen tuohon väliin ja sitten tosiaan elämähän on ihanaa ja kamalaa ja kaikkea siltä väliltä.

Joo, on todella kiva valmistua. Se tarkoittaa ihan todella montaa uutta asiaa, mutta samalla se tarkoittaa suuria muutoksia. En ole viikon päästä enää opiskeljaretku Helsingistä. En syö enää opiskelijahintaista lounasta koulun ruokasalissa, enkä näe koulukavereita enää päivittäin. En voi enää myöhästyä aamulla koulusta, vaan myöhästyn jatkossa töistä. En kuulu pian enää opiskelijakastiin vaan työläisiin, työnarkomaaneihin, työssäkäyviin aikuisiin ihmisiin. Kuulostaa kieltämättä melko tylsältä tuollainen työelämämaailma.

Olen huomannut opiskelujen loppumisen vaikuttavan itseeni monella tapaa. Olen hakenut välittömästi uusia ulottuvuuksia. Onhan kätilö ollut haaveeni, unelmani ja toiveammattini pienestä ihmisestä alkaen. Nyt se unelma on täyttymässä kahden viikon kuluttua, kun saan tutkintotodistuksen omiin hyppysiini. Olen nyt pohtinut koiran hankintaa ja googlettanut erilaisia rotuja läpi yöt ja päivät. Olen soittanut kasvattajille ja muille asiantuntijoille, koska itse en tiedä koiruuksista juuri mitään. Olen nyt päätynyt siihen, että en ota koiraa, koska olisin varmasti huono omistaja. Ei minulla ole eläimelle tarpeeksi aikaa ja sen olen nyt itselleni myöntänyt. Asiat ovat toisin sitten, kun minulla on joku ihana unelmamies, joka voi ajoittain käydä lenkittämässä pientä karvaolentoa ja heitellä kotona sille palloa.

Koiran jälkeen ajattelin, että hommaisin jonkun muun eläimen. Tajusin pian, että haluan vain koiran. Olin ehtinyt ihastua jo kaikkiin pieniin nappisilmiin, mitkä niin innoissaan heiluttavat häntää ja pissaavat ympäri kaupunkia ja itse saan kerätä ulostepusseihin sen lämmintä kakkaa. Tämä kaikki olisi ollut itselleni ihan OK.
Koira-ajatusten jälkeen olen googlettanut erilaisia työleirejä, vapaaehtoismatkoja ja kriisiryhmiä, joissa voisin toimia kätilönä ja ihan vain tällaisena ihmisenä. Kelaa. Oot Nepalissa. Maa alkaa järistä. Taloja sortuu, ihmisiä jää niiden alle. Ihmiset kuolee, koirat kuolee, kasvit kuolee, mummot, papat, lapset, äidit, isät kuolevat. Maa järisee, pelottaa, on epävakaata, huutoa ja kaikkea. Ihan kamalaa ja lapset ovat hukassa, pelätään pahinta. Yritetään päästä pakoon tai piiloon ja juuri, kun olet löytänyt hyvän suojan pöydän alta, koko talo romahtaa ja se oli sitten siinä. Aivan järkyttävää! Kyllä ainakin itselle tulee sellainen fiilis, että olisi hienoa lähteä auttamaan, jos nyt sitä jotain voisi tai osaisi siellä tehdä.

Jään nyt pohtimaan näitä elämäni uusia ulottovuuksia ja mahdollisuuksiani. Samalla tunnen melko painavan apinan kiipeävän selkääni, kun mietin päätöksentekoa, hoitotoimenpiteitä ja elämää vastavalmistuneena kätilönä. Katsotaan mitä se tuleva kesä tuo tullessaan. Mutta hei, sillä välin me kaikki voidaan hypätä hyvillä mielin maailmanpyörään. Samalla voi kuunnella Kari Tapiirin Maailmanpyörää. Maailma pyörii ja pyöritään mekin ja tietenkin haaveillaan ja tehdään niitä uusia haaveita. 

Maailmanpyörässä,

Elli
Anna mä bloggaan

Tinder match!!!

Huikee viikko lopuillaan ja mitä minä teen. No, lataan tietenkin Tinderin omaan mustaan älyluuriini. Lataa, lataa, lataa ja vielä hetken lataa. Sykkeeni on hieman koholla ja poskeni ovat punakat. Käyn lisäämässä huulipunaa ja olen jännittynyt. Käteni ovat hikiset, jotka juuri ja juuri toimivat hipaisutekiikalla toimivassa puhelimessani. En ole uskaltanut kertoa Tinderin lataamisesta kuin yhdelle hyvälle ystävälleni. Samalla juon vihreää sitrusteetä ja ihmettelen, miksi sovelluksen lataamisessa menee näin kauan. Koen olevani erittäin malttamaton. Toivon todella, että odotukseni palkitaan. No, odotellessa voin kirjoittaa tätä blogiani.

Mitenkään en halua mainostaa olevani 23, sinkkumuija from Helsinki. Ja en todellakaan sitä, että lataan sinkkuna, 23, from Helsinki itselleni Tinderin. Enkä tee tekstiä tähän blogiini sen takia, jotta blogini 1000 (tuhat) lukijaa saisivat etsiä minut käsiini Tinderistä. Teen tämän pohtiakseni jälleen yksinäisyyttäni, sinkkuuttani, sinkkumuijailua ja vapautta. Toisaalta tämä on myös uusi kokeilu ja voin kirjoittaa tästä blogissani. Näen jo tämän tekstin läpi, kuinka ihmiset ovat peittäneet silmänsä käsillään myötähäpeästä, noloudelleni ja sille, että olen asiallani noin kolme vuotta myöhässä, koska Tinder on perustettu vuonna 2012. Ihmiset, vasta puolet sovelluksesta on latautuneena. Itse olen 100% latautunut, koska kevät ja kesä varmasti vielä joskus taas tulee, koska kevättä on rinnassa, koska elämä on todellista laiffia, koska Tinder is here!

Olen täysi ummikko tällaisessa Tinderduunailussa, mutta iloisena alan tätä kyllä puuhastella. En ole koskaan käyttänyt sovellusta, en ole tehnyt profiilia, en ole ollut kiinnostunut koko asiasta, yök. Kuka voi löytää toisen ihmisen elämäänsä kuvan perusteella jostain sovelluksesta? Tinderillä onkin noin 50 miljoonaa aktiivista käyttäjää. Luulisi sieltä kyllä löytyvän match! <3

Nyt se on lataunut, kylläpäs kesti! Ehdin tässä ajassa kirjoittaa blogia, pestä meikit (jopa sen tekstin alussa lisäämäni huulipunan) ja hampaat, vaihtaa yövaatteet, suunnitella huomisen päivän ja hiippailla asunnossani ihan muuten vaan.

1. Kirjaudu Facebookin kautta (tunnuksilla)
2. Lataa... Kirjaudutaan sisään... Jumittuu ja aloitan alusta.
3. Lataa... Kirajtutaan sisään... Yhteyden muodostaminen linkkiin ei onnistu. (?? -> OK?)
3. Yritän uudelleen. Lataa... Annan luvan Tinderille tehdä lähes kaikkea.
4. Tinderin kuvaruutuun tulee sykkivä ihminen, joka kuvastaa ilmeisesti minua. Kyllä, minä sykin.

Omg, näyttöön tupsahtaa miesten kuvia. Aapo, 26... Nope, Tapio, 24... Nope, Janne, 25 Nope. What! Ihan hirveesti miehiä! Sydän hakkaa ihan kamalasti: Nope, Nope, Nope ja vauhti vain kiihtyy. Aina ikkunaan ilmestyy uuden miehen kuva. Lopulta suljen Tinderin. Olen hämmentynyt ja vähän itseäni naurattaa. Aikamoinen ihmiskuvameri oli siellä ja aikamoisia hottiksia kyllä. Huh, johan oli kivaa! Ja sitten menen nukkumaan. Niin, siis nukkumaan yksin. Ihanaa, kun saan vallata koko parivuoteeni, kaksi peittoa ja sulkea yölampun ihan silloin kun itseä huvittaa. Taidan sittenkin selata Tinderiä vielä hetken... nope, nope, okei toi on hot ja toi ja tuokin. Voi huh mun kanssa.

Anna mä bloggaan
Elli

Sinkkumuija aaah

Olen sinkku. Ehkä jo tiesitkin sen. Ajattelin nyt kirjoittaa kyseisestä aiheesta. 

Sinkkuus on oikeastaan aivan hyvä asia. Joo, olishan se kiva, kun kotona olisi joku heppu, joka voisi välillä laittaa tiskit ja tehdä ruokaa ja käydä kaupassa ja ostaa joskus ruokapöytään punaisia ruusuja, imuroida ja luututa lattiat ja antaa pusuja. Sellaiset hemmot ovat vaan harvassa, joten ei tässä kannata edes yrittää. Ennen kuin tämä menee liian kyynikseksi, olen pohtinut sinkkuuden plussia ja miinuksia. Sinkkuus ei suoranaisesti ole minulle elämäntapa, mutta tämä on ehkä enemmänkin tietynlainen ajanjakso. Olen sinkku, pidän lapsista, miehistä, häistä, onnesta, läheisyydestä. Mielestäni nämä kaikki asiat mahtuvat elämääni nytkin, vaikkakin käyn juhlimassa toisten häitä. Ne ovat osa elämääni ehkä eritavalla kuin suhteessa oleville. On hirveästi asioita, joita parisuhde ei estä millään tavalla, eikä myöskään sinkkuus. 

+Saan käydä ulkona koska tahansa, kenen kanssa tahansa ja tulla kotiin milloin huvittaa, jos huvittaa ollenkaan.

+Teen juuri sitä ruokaa, josta itse pidän.

+Olen vastuussa vain itsestäni, tekemisistäni, elämästäni.

+Olen oppinut uusia konsteja: kilpailuttamaan matkapuhelinliittymän, pesemään viidennen kerroksen ikkunat seisten ikkunalaudalla tippumatta alhaalla häämöttävään asfalttiin ja tyhjentämään lattiakaivon käyttämällä hedelmäpusseja kumihanskoina. 

+Olen villi ja vapaa. Se on aivan OK. 

+Sopivaa kumppania kanntattaa odotella rauhassa, eikä lukita ajatusta heti ensimmäiseen ohikulkijaan. Kuka tietää mikä on vielä vastassa?

+Olen saanut rauhassa pohtia omia juttuja ja tutustua siihen, kuka minä olen. Juu, tämä on se syvällinen pohdinta -kohta.

+Väitän, että olen aktviivisempi ihminen sinkkuna kuin parisuhteessa. Tapaan ystäviä viikoittain ja kehittelen kaikkia mielenkiintoisia projekteja, joista itse pidän. Voin vaikka tanssia keskellä yötä keskellä kämppäni lattiaa (kuten Greyn anatomian henkilöt), koska ei tarvitse miettiä herätänkö kumppanini.

+Minua ei pidättele mikään missään. Voisin lähteä mihin vain, kenen kanssa tahansa. Olen vapaa.

Ihana punainen mekko #luxhelsinki

-Teen kaikki kotityöt itse ja maksan kaikki elämiseni kulut omasta kukkarostani.

-Käyn yksin nukkumaan.

-Minua katsotaan säälivästi, kun ilmoitan olevani sinkku. "No, kyllä sinä tyttö vielä ehdit..." JOOOO, mä tiedän! 

-Parisuhde tuo mielestäni tietynlaista varmuutta elämiseen.

-Mitä jos olen aina sinkku? Ikuinen sinkku aah? Mummosinkku, eläkesinkku, yksinhuoltajasinkku, kätilösinkku, suvun ainoa sinkku, joulupöydän ainoa sinkku, työpaikan sinkkumuikkeli...

-Olenko kelpaamaton parisuhteeseen? Olenko outo? Mietin tätä ja kyllä, olen outo, mutta sen pitäisi olla ihan okei!
-En saa punaisia ruusuja ruokapöytään, enkä ketään imuroimaan puolestani, enkä luutimaan lattioitani, koska teen ja ostan ne kaikki itse.

-Joskus haluaisin naimisiin ja lapsia elikkäs siis sellaisen elämän peruspaketin. Ehkä aika tylsää, mutta voihan sitä silti puuhastella kaikkea, eikös vain!

Voi kuulostaa aika tyhmältäkin, mutta itse arvostan kaikkia sinkkuja. Sinkut ovat maailmassa turhan vähän esille nostettu luonnonvara. Sinkut ovat usein taiturimaisia eläjiä, olijoita ja ihmisiä. He ovat suorastaan selviytyjiä! Jotkut ovat varmaan sinkkuja omasta tahdostaan ja jotkut aivan jostain muusta syystä. Välillä mietin myös sitä, että mitä sitten teen, jos löydän elämänkumppanin. Katsoessani listaa, voin todeta, että kaikkea voi tehdä sovituissa rahoissa ja rajoissa ollessaan myös parisuhteessa! Ei siis tässä mitään hätää, jes!

Sinkkuillen,

Elli
Anna mä bloggaan

Anna mä esittelen itseni

Muistan kuinka juoksin pitkin hiekkarantaa läheisellä uimamontulla.  Äiti oli varoittanut, että varpaisiini saattaisi osua koiran kakkaa tai rikotun kolmosoluen lasinsirpale. En minä pelännyt, juoksin vain ja nautin. 

 Synnyin kirpeänä pakkaspäivänä. Linnut lauloivat lämpimikseen ja tuuli oli pohjoisesta. Äiti ja isä nauroivat katkeralle itkulleni onnessaan. Eivät kätilöt olleet koskaan nähneet niin vihaista tyttövauvaa. Siitä minä sitten lähdin kasvamaan.  Sain eväiksi elämään ravitsevan äidinmaidon, läheisyyden tyydytyksen hyvän yön suukoilla ja iltaisen peittelyn viattomuuden viltillä.

Löysin kerran mustan kanin puupinon alta. Se oli erilainen kuin muut tapaamani kanit ja niinpä otin sen lemmikikseni. Naapureilta sain lainaan ruostuneen häkin ja hain eläinkaupasta siskoni rahoilla sille juomapullon sekä ruokaa. Äiti laittoi ilmoituksen lehteen, että olimme löytäneet karanneen kaniinin. Vieras perhe haki sen omakseen. Olivat kuulemma kadottaneet edellisen kanin. Sama tuo pitkäkorvainen ihmettelijä ei ollut, mutta veivät sen silti. Minä en tullut siitä surulliseksi, koska kerran kani pissasi päälleni kesken lastenohjelmien ja jouduin pesemään itse petivaatteeni.

Lapsuudessani harrastin myös nuijapäiden kasvatusta. Hain punaisella muoviämpärillä sammakon liukkaita jälkeläisiä läheisestä syvästä lätäköstä. Juttelin kymmenille nuijapäille ja tein ämpäristä niille uuden kodin. Laitoin sangon pohjalle kiviä ja etsin metsästä erilaisia kasveja, joista uskoin niiden pitävän. Kerran laitoin ämpäriin myös yhden ällöttävän elukan, jolla oli jonkin sortin pihdit käsinään. Tiesin sen itse ilkimyksen tappavan nuijapäitä, mutta ajattelin sen olevan loogista: kaikki eivät vain selviä hengissä. Lopulta aina vanhempani käskivät palauttaa sammakon poikaset, nuo limaiset ruskeat nuijapäät takaisin syvään lätäkköön. Kertaheitolla kaadoin ämpärillisen vettä kivineen lammikkoon ja toivoin, että olisin saanut kasvattaa ne suuriksi rupisammakoiksi leikkimökissä.

Lapsuuteni koostui naurusta ja naarmuista. Elämänjanoni oli valtava. Olin tutkimusmatkailija ja jääräpää. Halusin tulla kätilöksi ja presidentiksi. Hulluttelin niin, että moni ajatteli minusta tulevan näyttelijä, isomummoni oli nimennyt minut tähtisilmäksi. Katselin peilistä, enkä koskaan nähnyt silmissäni tähtiä, pelkästään punertavia pieniä verisuonia, mustan pupillin keskellä, jonka ympärillä leiskui vihertävä alue.

Muistan ensimmäisen koulupäiväni.  Selkä suorana astuin siihen kirpeään maailmaan, joka oli täynnä vieraita ja kummallisia lapsia. Geenini ovat ainutlaatuiset, mutta niin ovat sinunkin. Oranssi tukka ja vihreät silmät ovat koodautuneet minulle isäni spermasta ja äitini munasolusta. Olen kypsynyt huolella pehmeässä kohdussa, saanut napanuorasta kylliksi ravintoa. Olen ollut äitini sisällä kuin loinen, joka on imenyt itseensä eloa ja rakkautta.

Olen 22-vuotias nainen Helsingistä. Olen sinkku, punapää ja vähän outo, mutta ihan okei tyyppi. Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni. Lifestyleblogini tarkoituksena on kirjoittaa kirpeästi eri aiheista. Tavoitteena on saada ihmiset ajattelemaan ja lukemaan ja välittämään ja arvostamaan ja nauramaan ja tekemään sitä mistä he haaveilevat ja olemaan vaan.  Opiskelen kätilöksi ja valmistuminen häämöttää vuoden sisällä, WOHOOO! Tykkään pohtia juttuja ja ihmetellä elämää. Aivan mielettömän huippua päästä bloggailee ja toivottavasti sinä luet, ihmettelet ja oot vaan.

Söpösti,

Elli

Anna mä bloggaan