Corollakurvailua ja maanjäristyksiä Uudessa-Seelannissa

Olen ollut nyt reissussa reilut kahdeksankymmentä päivää! Olen kierrellyt ja kaarrellut mystistä ja kaukaista Uutta-Seelantia kohta kolme kuukautta. WHAT? Olen kokenut, tuntenut ja nähnyt paljon. En ole koskaan ollut näin pitkää aikaa poissa kotoa, poissa Suomesta, poissa arjesta. En muista milloin viimeksi olisin nukkunut yhtäjaksoisesti yli kahdeksan tunnin unia useampana päivänä peräkkäin. Aamut ilman herätyskelloa on aika jees. Vietän hassun hauskaa hostellielämää ja ympärillä on aina ihmisiä. Saanen huomauttaa, että asuin ennen matkaa sinkkuna pienessä kotikolossa yksin. On tässä siis ollut vaikka minkämoista muutosta!

Nyt tulee pieni maailmantuskaa sisältävä kappale. En tiedä tulenko koskaan olemaan näin kauaa toiste poissa Suomesta, poissa kotoa. Tämä tuleva joulu on ensimmäinen, kun en ole perheeni kanssa yhdessä. Ensimmäinen joulu pitkään aikaan, kun en ole esiintymässä joulupukkina. En tiedä onko minulla enää koskaan mahdollisuutta palata Uuteen-Seelantiin. En tiedä tulenko enää ikinä tapaamaan ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt täällä aikaa: Yago, Kai, Meelis, Maja, Tjitske, Pamela, Arjen, Alan, Fernanda, Irina, Tino... En ole ehkä koskaan pelännyt niin paljon, kun täällä olleessa maanjäristyksessä, joka oli voimakkuudeltaan 7.8. Silloin pelkäsin, että kuolen ja ihmiset ympärillä kuolee ja koko maa tuhoutuu, tulee tsunami ja huuhtoudutaan kylmään mereen. Kyllä, niin olisi voinut käydä.

Olen Nelsonissa Prince Albert -hostellissa. Join juuri kupposen kanelikahvia. Nautin annoksen nuudeleita sipulilla ja porkkanalla (perusmuonaa). Ulkona sataa kaatamalla ja olo on jokseenkin laiska. Nukun kuuden hengen huoneessa, jossa on yhteinen vessa ja suihku. Saan nukkua alasängyssä ja peitto on mukavan muhkea. Huoneessa on ollut lisäkseni ihmisiä kotoisin muun muassa Kanadasta, Saksasta, Ranskasta ja Israelista. Olemme reppureissaajia, tavallaan siskoja ja veljiä.

Benji Taupossa (IIIK!) 

Matka on muuttunut useaan otteeseen eri syiden vuoksi. Pohjoissaari on tullut kierrettyä ja tein kuukauden hommia hostellin siivoojana Napierissa. Olen ajanut vuokra-autolla mutkaisia teitä, kävellyt yhdet kengät pian puhki, kiivennyt kukkuloille, ihmetellyt jokia, eläimiä ja vesiputouksia. Kyllä, olen jutellut kaikille oudoille ja upeille linnuille, simpukoille, hylkeelle ja hyvinä päivinä ihmisillekin, boooom. Olen käynyt Hobittilassa ihastelemassa suloisia puuovia, kylpemässä kylpylässä ja hypännyt benjin. Olen humaltunut viinimaistelukierroksella ja kokenut pelottavan maanjäristyksen. Olen lukenut kirjoja, tehnyt ristikoita, loikoillut rannoilla ja puistojen penkeillä. Jes, olen tehnyt ja puuhastellut. Juu, on ollut päiviä, jolloin en ole tehnyt oikein mitään, en ole saavuttanut mitään, en ole hikoillut patikointipolulla, olen vain ollut. #noworries

Ihmeellinen luonto

Tänään se sitten tapahtui. Tuli ostettua sadepäivän iloksi lentoliput Australiasta Balille. JEE! Laitankin tähän väliin reissusuunnitelman pähkinänkuoressa. Joulu menee Wellingtonissa. Tammikuuksi tulee vuokrattua auto, koska sillä pitäisi päästä kovinkin mukavasti Uuden-Seelannin etaläsaarta ympäri. Kyllähän tässä taas vähän kaasujalkaa jo kuumottaa! Tammikuussa tulee nukuttua teltassa ja autossa eli se tietää kylmiä unia, liian pitkiä aikoja ilman suihkua ja kaiken kaikkiaan todellista reppureissaamista. Auton kanssa voi pysähtyä mihin haluaa ja milloin haluaa. Eli kuin siistii!!

Vuokrattu Corolla

Lennän Christchurchista Sydneyhyn 31.1.2017. Odotan sitä todella paljon <3. Lennän Ausraliasta 14.3.2017 Balille ja odotan sitäkin. Saavun Suomeen 13.4.2017 ja se tuntuu oudolta. Suomessa palaan toivottavasti johonkin arkeen, johonkin asuntoon, johonkin duuniin, johonkin tai jonnekin ja en siis tiedä mistään oikeastaan yhtään mitään. Ei niin siistiä. Mutta täällä on vain aikaa!

Cape Reinga  

Mun tossut ja vesiputous (Haruru)

2.12.2016
Taas pari päivää on vierähtänyt. Nukuin viime yönä vain pari hassua tuntia, koska meidän huoneeseen saapui eilen kova kuorsaaja. Aamupalan jälkeen loikoilin vain sängyssä, koska peiton alla oli ihanan lämmintä ja kuuntelin samalla musaa. Lähdin kevyen lounaan jälkeen patikoimaan läheiselle vuorelle, jossa on upeat maisemat. Huipun nimi on Grampians ja sen huipulta näkyi ihana turkoosi meri ja koko Nelsonin kaupunki. Keli oli mukava, puolipilvistä ja +20, aurinko on polttava. Huomenna täällä on tori ja sen jälkeen rannalle! Nyt on hyvä fiilis, kun patikoinnilla tuli kunnon hiki, otin ihanan kuuman suihkun ja on vaan jotenkin kiva olla. Saa nähdä suuntaanko nyt baariin. 

Reppureissaillen,
Elli
Anna mä bloggaan

PS. En suunnannut baariin, koska migreeni yllätti matkaajan!
PPS. Punaviini on silti hyvää.

Kätilö, joka vetää punaiset tennarit jalkaan ja lähtee tanssimaan

Ei todellakaan pitäisi kirjoittaa juuri nyt. Jaksamiseni on äärirajoilla. Samalla olen pyörällä päästäni ja musiikki raikaa mankasta. Olen työskennellyt koko kesän ja hommia on piisannut. Oikeasti kivaa, että en ole työtön, koska työni on antoisaa ja todella OK. Koska työni on monipuolista, joka päivä erilaista ja kehittävää, koen sen myös motivoivana. Työni tavallaan ottaa ja se myös antaa.

Olen osaltani vastuussa ihmisistä. Olen vastuussa äideistä ja heidän pienistä jälkeläisistä. Olen tavallaan vastuussa Suomen tulevaisuuden veronmaksajista eli niistä hoitamistani kinaisista kersoista, jotka ovat valloittavan ihania. Jokainen vastasyntynyt on niin erilainen! Joku tykkää nukkua, joku haluaa imeä rintaa jatkuvasti syntymästään saakka ja joku kakkaa vasta toisena vuorokautena syntymänsä jälkeen ja joku on jo kakannut lapsiveteensä. Joku katselee välittömästi ympärillään olevaa maailmaa ja joku imee peukaloaan silmät kiinni. Joku aivastelee ja joku pissaa hoitopöydälle kesken vaipan vaihtamisen.

Kaikki kuitenkin tarvitsevat rakkautta ja huolenpitoa. Vauvat tarvitsevat monia asioita ja olisin niin onnellinen, jos jokainen vauva, lapsi, vanhus ja ihminen saisi osakseen lämpöä ja rakkautta. Minä yritän omalta osaltani välittää niitä sairaalssa. Totesin eräs päivä itku silmäkulmassa työtä tehdessäni, että olen niin pettynyt, kun tajusin, ettei maailmaa voikkaan pelastaa. Yksi ihminen katsoi minua ja sanoi, että älä nyt vielä luovuta. Nauroin ja jatkoin hommiani. En luovuttanut, en ole luovuttanut tänäänkään.

Olen valmistumiseni myötä astunut melko suuriin saappaisiin, mutta silti haluan täyttää ne isot ja painavat kätilösaappaat mahdollisimman hyvällä, osaavalla ja lämpimällä tavalla työskennellessäni itse kätilönä. Välillä kieltämättä on päiviä, kun herätyskello soi liian aikaisin, väsyttää ja ärsyttää. Töissä on kiirettä ja ärsyttää vielä lisää. Sitten tulee joku pieni vauva syliin, hymyilee ja nukahtaa. Sitten ei enää ärsytä niin paljoa. Ei ärsytä juuri ollenkaan. On oikeastaan aivan OK ja sitten voi käydä juomassa kupillisen kahvia.

Työni tarvitsee vastapainoa tai oikeastaan minä tarvitse sitä. Ilosaari ja siellä olleet festarit oli yksi niistä vastapainoista tämä kesänä.

Se tunne, kun tanssit punaiset tennarit jalassa. Laitat silmät kiinni ja nostat kädet ilmaan. Kuulet lempimusiikkia livenä ja olet pukeutunut hassun coolisti. Olet festareilla, jota olet oikeastaan odottanut koko edeltävän kesän. Jatkat tanssimista ja hymyilet. Ympärillä on ystäviä, kavereita ja ihmisiä, jotka irrottelevat. Ihmiset ovat tulleet pitämään hauskaa, tanssimaan, kuuntelemaan artisteja,  iloitsemaan, nauttimaan ja nauramaan. On hyvä olla ja toivottavasti kaikilla muillakin on. Haluat halailla vastaantulevia festarikansalaisia. Ihmiset ovat kauniita kukkaseppeleet päässään. Jotkut tanssivat kuralätäkössä kumisaappaat jalassa ja jotkut puhaltelevat saippuakuplia ilmaan. Jotkut istuvat kukkuloiden nurmikoilla ja jotkut humaltuvat anniskelualueella. Jotkut pelaavat alueella olevia pelejä ja jotkut nukkuvat teltassa päiväunia.

Tällaista elämäni on nyt. Huolehdin ja hoivaan sekä kärsin maailmantuskasta ajoittain. Välillä vedän tennarit jalkaan ja lähden tanssimaan.

Nostetaan välillä kädet ilmaan, 

Elli 
Anna mä bloggaan

Anna mä bloggaan taas

Olen hurahtanut. On oikeasti todella kivaa hurahtaa asioihin. Voi vaan täysillä nauttia hurahduksesta eli siitä, että on niin innoissaan jostain, ettei edes huomaa juurikaan mitään muuta. Toivoisin ehkä olevani hurahtaneena mieheen, omaan pieneen kotimursuuni, joka voisi uljaasti silittää iltaisin hiuksiani ja antaa hyvänyönsuukkoja. Hurahtaminen saa elimistön intoutumaan ja mielen jotenkin todella innovatiivikseksi. Olen hurahtanut vapaaehtoiseen työhön ja vauvoihin. Olen hurahtanut matkusteluun ja bloggaamiseen. Miehistä viis siis, koska sinkkukesä 2015 on aivan jees!  

Kävin läpi sotkuista vaatekaappiani ja päätin tehdä vanhoista, mutta hyväkuntoisista asusteista lahjoituksen. Nyt olen jo pakannut vaatteet ja niitä kertyikin suuri säkillinen. Toivottavasti joku ihminen saa niistä itselleen iloa, talveksi lämpöä ja itselleen hyvää oloa. Samaan aikaan kävin törkeästi ostamassa itselleni muutaman uuden kesätopin ja yhden aivan ihanan hapsuisen hippineuleen. Oli muuten aika ihania uusia vaatteita. Katsoin kerran telkkarista Sinkkuelämää. Siinä yksi sarjan päätähdistä lähti baariin, puki ylleen piukat farkut. Tarinan opetus on se, että pinkeät pöksyt jalassa nainen sai itselleen miehiä. 

Mutta pinkeät pöksyt eivät olleet ainoastaan syy miesten saantiin, vaan se, että päätähti oli niin hyvillä fiiliksillä liikenteessä, koska oli mahtunut kaapissa lojuviin motivaatiofarkkuihin ja ylinkin nappi oli mennyt kiinni. Olipas vaikeasti selitetty asia, joka ei taida liittyä taas yhtään mihinkään tässä tekstissä olevaan asiaan. Naiset, heittäkää motivaatiofarkut lahjoituspussiin ja menkää juoksemaan. Enemmän siitä hikilenkistä iloa saa, kun joidenkin ällökireiden farkkujen testailusta ja siitä, kun huomaa, ettei ne vieläkään mahdu päälle. Lisää harmia tuottaa se, että huomattuaan farkkujen olevan liian pienet edelleen, lopettaa kaiken hyvän syömisen. Ei namia, ei kakkua, ei grillimakkaraa ja sitten sitä ihminen masentuu. 

Olen myös hurahtanut asuntoihin. Olen etsinyt itselleni uutta kotikoloa jo hetken aikaa. Haluan oman pienen asunnon, jossa viihdyn vielä tätä nykyistä paremmin. Olisi ihanaa päästä sisustamaan omaa kotia uudelleen. Haluaisin ehkä jopa muuttaa pois Helsingistä. Pidän kyllä pääkaupungistamme, mutta tämä ei ole kotini. Täällä on hauskaa ja hupaisaa kyllä, koska on ihan OK kävellä Kallion katuja pelkissä pitkissä kalsareissa ja juoda olutta aamupalaksi puistobrunssilla. On myös ihan OK pyöräillä pyörällä, jossa on perässä puinen laatikko, jonka sisällä istuu kaksi lasta ja etukorissa on omalta plantaasiläntiltä haettuja yrttejä. On ihan OK jäädä melkein sporan alle ja näyttää kuskille keskisormea, koska mitäpäs ei jarruttanut. On ihan OK. Tällä on ihan OK.

Haluaisin asunnon, jossa olisi pieni takapiha. Sinne istuttaisin kukkia. Sitten kirjoittaisin kirjan. Se kertoisi takapihan kukista ja murhamysteeristä. Se olisi taattua settiä!

Haluaisin matkustella ja nähdä maailmaa. Tiedossani on tälle vuodelle ainakin kaksi ulkomaanreissua, jotka nähtävästi suuntautuvat Keski- ja Etelä-Euroopan eri kolkkiin. Ensimmäinen reissu tulee olemaan nyt heinäkuussa ja toinen syksymmällä. On taas jotain, mitä odottaa. No, lähden ylihuomenna Sveitsiin! ADIOS AMIGOS! Ja tuo ei ollut vitsi elikkäs läppändeerus eli meikämoinen lähtee kohti uusia ulottuvuuksia. Otan ainakin tuhat uutta kuvaa ja pamautan Instan täyteen!

Minut teki juuri tänään onnelliseksi kasvispatonki, jota en ollut ennen maistanut sekä päälleni pukema lämmin villaneule, joka piti minut lämpimänä vilpoisessa kesäilmassa. Erityisen onnelliseksi minut tekivät päivässä tapaamani ihmiset, heidän kuunteleminen ja se, että tulin itse kuulluksi. Hauskaa oli se, että pelasin tänään jalkapalloa täydessä kaatosateessa. Kaaduin hiekkakentällä niin, että kiviä meni kämmenestä sisään ja selkääni tuli mojovat naarmut. Lisäksi olin mutainen ja mähmäinen pelaaja. Koin treenien jälkeen antaneeni kaikkeni ja pyöräilin kylmässä sateessa takaisin ihan OK kämppääni. 

Kaaduttuani tänään siellä treeneissä nousin ylös. Valehtelin ettei minuun sattunut ja jatkoin pelaamista. En nyt tiedä mikä tämän kaatumistarinan opetus oli, mutta sen tiedän, että oli huippukivaa pelata reippaassa sateessa fudista ja kaaduttua huomata, ettei luita mennyt poikki. Suosittelen lähtemään sateella ulos. Suosittelen tänä kesänä kastumaan oikein kunnolla. Älä ajattele tuota äskeistä lausetta kaksimielisesti. 

THE END

Elli
Anna mä bloggaan