Kun on hätä

Tästä ei ole niin kovin pitkä aika, kun kävelin pitkin rännän ruokkimaa asfalttitietä. Olin matkalla töihin. Olin väsynyt ja vähän vihainen ihan muuten vaan. Näpräsin puhelinta, koska sellainen on nykyään jotenkin tapana. Taivas oli pilvinen ja tuuli kovaa. Talvisen kylmää, märkää ja sukat kenkien sisällä olivat kastuneet jo alkumatkasta. Olin matkalla bussiin, joka kiidättäisi minut duuniin.

Näin kadulla makaavan ihmisen. Lähdin juoksemaan hänen luokseen. Tein tilannearvion ja soitin 112. Huomasin ihmisen olevan kadun pinnassa hädässä, hän ei vastannut herättelyyni. Siinä samalla käänsin hänet toisella kädellä kylkiasentoon ja avasin hengitystiet. Hän siinä onneksi hengitti, silmät olivat kiinni. Hän oli reagoimaton. Huidoin ihmisiä pysähtymään auttamaan, mutta kukaan ei pysähtynyt. Huidoin ohi ajaville autoille, mutta kukaan kuljettajista ei pysähtynyt. Kaipasin tuolle ihmiselle toista auttajaa, mutta kukaan ei pysähtynyt. Ainoa asia, joka pysähtyi oli aika.

Mietin tuota ihmistä siinä ja tarkkailin jatkuvasti hänen hengitystä. Jos hän lakkaisi hengittämästä, olisi minun elvytettävä. Silloin elvyttäisin yksin, koska kukaan ei pysähtynyt. Huusin apua kaukaiselta ihmiseltä, mutta hän lähti toiseen suuntaan. Olimme varmasti pelottava näky, mutta silti hän siinä maassa tarvitsi apua.

Ambulanssi tuli paikalle ja otti tuon ihmisen hoiviinsa. Jatkoin matkaani töihin. Olin surullinen ja pettynyt. Kukaan ei pysähtynyt, kun tuo toinen tarvitsi apua. Pohdin koko työmatkan asioita. Kelailin elämää, kuolemaa ja sattumaa. Pohdin tuuria, onnea ja epäonnea. Arvuuttelin miten tuon ihmisen kävi ja mikä hänellä mahtoi olla. Enää en ollut väsynyt, olin turtunut. Sisälläni mylläsi pian pelottava ajatus siitä, että olisin itse tai rännän runteleman asfaltin pinnassa tajuttomana ja kukaan ei pysähtyisi. Kaikki ajaisivat ohi ja siinä minä olisin, tietämättömänä elämästä.

Tehdäänkö niin, että pysähdytään, kun joku tarvitsee apua? Ja jos jo yksi auttaa, voitaisiin kysyä tarvitseeko hän siinä vielä lisäkäsiä. Jokainen ihmiselämä on arvokas ja ainutlaatuinen, joten hädän keskellä pysähdy auttamaan. Maassa voi makaa kolmen lapsen yksinhuoltaja, juuri valmistunut farmaseutti, pitkään masentuneena ollut yksinäinen mummo tai päihdevieroituksessa oleva ihminen, joka on oman lapsuutensa sankari tai siinä voit makaa sinä, minä, lapsesi, läheinen, rakas. Jokainen on auttamisen arvoinen ihminen. Ja niin, jos ihan noin muuten vaan tarvitset jeesiä, vaikka et konkreettisesti makaisi asfaltin pinnassa, pyydä sitä apua. 

Huh,

Elli
Anna mä bloggaan

Ja sitten on Teemu Selänne ja minä olen kerrankin sanaton. #for8ver <3

Tehdään tämä juttu yhdessä!

LIPASKERÄYS UUDELLE LASTENSAIRAALALLE (digitaalinen lipas)

Istu hetkeksi alas. Hengähdä syvään ja katsele ympärillesi. Ajattele, että maailmaan syntyy todella paljon vauvoja, uusia kansalaisia. Heistä kasvaa vähitellen lapsia, aikuisia, opiskelijoita, työntekijöitä, vanhempia, isovanhempia tai jotain muuta arvokasta. Kaikilla lapsilla asiat eivät ole hyvin. On kipua, surua ja sairautta. Silloin he tarvitsevat ympärilleen osaavan hoitohenkilökunnan, toimivat tilat, huolenpitoa, rakkautta ja lämpimiä ajatuksia.
Ikinä ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta annetaan sen tuoda toimiva, uusi lastensairaala.
Voimia kipeille lapsille ja heidän perheilleen sekä läheisille!
Jokainen lapsi on arvokas, jokaiselle lahjoittajalle kiitos.

Klikkaa alla olevaa linkkiä!

Lipaskeräys uudelle lastensairaalalle

Ohje:
1. Klikkaa linkkiä.
2. Mene kohtaan "lahjoita nyt".
3. Maksutapana näkyy kortti. Älä huolestu, paina jatka, kun olet päättänyt mieluisan lahjoitussumman, jokainen euro on yhtä arvokas.
4. Nyt pystyt valita eri maksutavoista mieluisan. 
5. Maksattuasi haluamallasi maksutavalla, voit lisätä halutessasi tervehdyksen keräyssivulle. 
6. Kiitos ja rauhallista joulunaikaa! <3

Lipas on auki 23.1.2015 asti, vinkkaa tästä kaverillesi! 

Terveisin,
Elli Anna mä bloggaan