Arkipöhinää

Aamuherätys ja painan kerran torkkua. Kello soi armotta kymmenen minuutin kuluttua uudelleen ja vaatii minua nousemaan jalkeille. Nousen herätyskellon pakottamana ylös ja joskus väsyttää paljon ja joskus vähän vähemmän. Ylläni on tumman vihreät unishortsit ja mummin kutomat villasukat komeilevat hieman nuutuneen näköisinä jaloissani.  Nuhjuinen kukkakuviollinen hippitoppi on jo vähän löystynyt, mutta toimii yöpaitana loistavasti. Hiukseni ovat pörröiset ja iltaisen suihkun jälkeen kuivuneet juuri vääränlaisesti.

Jatkan matkaani vuoteesta vedenkeittimen luo ja matkalla asennan radion soimaan. Laitan vedenkeittimen päälle ja isoimman teekupin valmiiksi sen viereen. Käyn pukemassa päivävaatteet ylleni ja en juurikaan välitä tässä vaiheessa miltä näytän. Jatkan päivävaatteet päälläni takaisin keitetyn veden äärelle, valmistan teetä ja syön aamupalaksi kuntoilumuroja ilman sitä kuntoilua. En ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat kuntoilla aamuisin, koska siitä tulee paha olo. Pian olen aamiaiseni syönyt ja juonut, yleensä ei jää isoa nälkää ainakaan.

Menen peilin ääreen. Meikkaan ja laitan hiuket yleensä jollekin sutturalle tai ponnarille. Huokaisen silmäpussejani ja taputan muutaman kerran poskipäitäni, jotta niihin tulisi hieman väriä. Lopuksi sipaus huulivoidetta. On aika mennä.

Bussi saapuu yleensä yhdestä viiteen minuuttia myöhässä. Korviini soi Metro Helsinki, Haloo Elli ja töihin siitä! Sanon joka aamu huomenta bussikuskille ja menen istumaan jonkun viereen, koska bussi on yleensä lähes täynnä. Vieruskaverille en sano mitään ja toivon, ettei hänkään sano sanaakaan minulle. Tuntematon vieruskaveri heti aamulla ihan kiinni omassa ihossa ei ole ihan helppo asia, mutta sen kanssa voi elää, jos kuuntelee musiikkia tai näpräilee puhelinta.


Olen työpysäkilläni ja menen töihin. Puen työvaatteet ylleni ja marssin kuulemaan rapottia päivän asiakkaista. Teen töitä yleensä kahdeksan tuntia. Sen aikana käyn kerran kahvilla ja kerran ruokatauolla. Kesken ruokatauon saatan käydä antamassa imetysohjausta tai kipulääkettä tai mitä näitä nyt on. Vauva saattaa pissata päälleni tai äidin lypsämät rintamaidot lentävät lähelle kasvojani. Se on tavallista ja normaalia, ei ällöä oikeestaan. Työpäivä päättyy. Hyppään bussiin ja tulen kotiin hieman kiiruhtaen. Tässä vaiheessa mielialani voi vaihdella, koska aamun tapahtumat voivat siihen vaikuttaa voimakkaastikin. Saatan olla iloinen, surullinen, ahdistunut, stressaantunut, innokas tai väsynyt. Tai sitten oloni on vain tasainen ja päässäni ei pyöri juuri mikään ylimääräinen.

Kotona ensimmäisenä syön tai keitän kahvit. Vaihdan rentoa ylleni ja laitan radion päälle. Käyn jatkuvasti sosiaalisessa mediassa katsomassa mitä ympärilläni tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Pyörin ja hyörin kotona ja laitan pyykkiä pyörimään, tiskit tiskaukseen tai joskus imuroin. Harvoin otan päiväunet, mutta joskus niinkin teen ja se on tosi hauskaa. Saatan nähdä jotain ystävää sovitusti tai käyn juoksemassa tai lähden pelaamaan jalkapalloa. Juoksen lenkkini aina yksin, koska kukaan ei pysyisi perässäni. Äskeinen lause oli vitsi. Mutta silti juoksen yksin jostain syystä.

Iltaisin saatan katsoa jotain urheilua telkkarista tai jonkun sarjan. Jossain välissä käyn suihkussa ja vaihdan vihreät unishortsit ja villasukat ylleni. Saatan googlettaa lomakohteita, avustusjärjestöjä ja jouluapu-kampanjan perheitä.

Lämmin neule kruunaa iltaisen lookin. Keitän iltateen ja syön palan tai pari ruisleipäviipaletta juustolla ja kurkulla, joskus paprikalla. Menen sänkyyn ja toisinaan nukahdan heti, kun taas toisella kerralla pyörin ja hyörin ja haen hyvää nukkuma-asentoa pidempään. Yleensä näen outoja unia. Eräänä yönä menin naimisiin ja sain niin ruman sormuksen, että uskoin avioliiton kariutuvan pian.

Aamuherätys ja painan kerran torkkua. Kello soi armotta kymmenen minuutin kuluttua uudelleen ja vaatii minua nousemaan jalkeille. Nousen herätyskellon pakottamana ylös ja joskus väsyttää paljon ja joskus vähän vähemmän...

Poskipäitä taputellen,

Elli
Anna mä bloggaan

Kätilö, joka vetää punaiset tennarit jalkaan ja lähtee tanssimaan

Ei todellakaan pitäisi kirjoittaa juuri nyt. Jaksamiseni on äärirajoilla. Samalla olen pyörällä päästäni ja musiikki raikaa mankasta. Olen työskennellyt koko kesän ja hommia on piisannut. Oikeasti kivaa, että en ole työtön, koska työni on antoisaa ja todella OK. Koska työni on monipuolista, joka päivä erilaista ja kehittävää, koen sen myös motivoivana. Työni tavallaan ottaa ja se myös antaa.

Olen osaltani vastuussa ihmisistä. Olen vastuussa äideistä ja heidän pienistä jälkeläisistä. Olen tavallaan vastuussa Suomen tulevaisuuden veronmaksajista eli niistä hoitamistani kinaisista kersoista, jotka ovat valloittavan ihania. Jokainen vastasyntynyt on niin erilainen! Joku tykkää nukkua, joku haluaa imeä rintaa jatkuvasti syntymästään saakka ja joku kakkaa vasta toisena vuorokautena syntymänsä jälkeen ja joku on jo kakannut lapsiveteensä. Joku katselee välittömästi ympärillään olevaa maailmaa ja joku imee peukaloaan silmät kiinni. Joku aivastelee ja joku pissaa hoitopöydälle kesken vaipan vaihtamisen.

Kaikki kuitenkin tarvitsevat rakkautta ja huolenpitoa. Vauvat tarvitsevat monia asioita ja olisin niin onnellinen, jos jokainen vauva, lapsi, vanhus ja ihminen saisi osakseen lämpöä ja rakkautta. Minä yritän omalta osaltani välittää niitä sairaalssa. Totesin eräs päivä itku silmäkulmassa työtä tehdessäni, että olen niin pettynyt, kun tajusin, ettei maailmaa voikkaan pelastaa. Yksi ihminen katsoi minua ja sanoi, että älä nyt vielä luovuta. Nauroin ja jatkoin hommiani. En luovuttanut, en ole luovuttanut tänäänkään.

Olen valmistumiseni myötä astunut melko suuriin saappaisiin, mutta silti haluan täyttää ne isot ja painavat kätilösaappaat mahdollisimman hyvällä, osaavalla ja lämpimällä tavalla työskennellessäni itse kätilönä. Välillä kieltämättä on päiviä, kun herätyskello soi liian aikaisin, väsyttää ja ärsyttää. Töissä on kiirettä ja ärsyttää vielä lisää. Sitten tulee joku pieni vauva syliin, hymyilee ja nukahtaa. Sitten ei enää ärsytä niin paljoa. Ei ärsytä juuri ollenkaan. On oikeastaan aivan OK ja sitten voi käydä juomassa kupillisen kahvia.

Työni tarvitsee vastapainoa tai oikeastaan minä tarvitse sitä. Ilosaari ja siellä olleet festarit oli yksi niistä vastapainoista tämä kesänä.

Se tunne, kun tanssit punaiset tennarit jalassa. Laitat silmät kiinni ja nostat kädet ilmaan. Kuulet lempimusiikkia livenä ja olet pukeutunut hassun coolisti. Olet festareilla, jota olet oikeastaan odottanut koko edeltävän kesän. Jatkat tanssimista ja hymyilet. Ympärillä on ystäviä, kavereita ja ihmisiä, jotka irrottelevat. Ihmiset ovat tulleet pitämään hauskaa, tanssimaan, kuuntelemaan artisteja,  iloitsemaan, nauttimaan ja nauramaan. On hyvä olla ja toivottavasti kaikilla muillakin on. Haluat halailla vastaantulevia festarikansalaisia. Ihmiset ovat kauniita kukkaseppeleet päässään. Jotkut tanssivat kuralätäkössä kumisaappaat jalassa ja jotkut puhaltelevat saippuakuplia ilmaan. Jotkut istuvat kukkuloiden nurmikoilla ja jotkut humaltuvat anniskelualueella. Jotkut pelaavat alueella olevia pelejä ja jotkut nukkuvat teltassa päiväunia.

Tällaista elämäni on nyt. Huolehdin ja hoivaan sekä kärsin maailmantuskasta ajoittain. Välillä vedän tennarit jalkaan ja lähden tanssimaan.

Nostetaan välillä kädet ilmaan, 

Elli 
Anna mä bloggaan