Valmistautuminen Uuden-Seelannin reppureissuun

Syyskuussa alkavaan Uuden-Seelannin ja Australian reppureissuun olen ottanut seuraavat hieman huterat asekeleet.

Asunto on irtisanottu ja tänne luukkuuni on virrannut tuntemattomia muukalaisia katsomaan puista narisevaa lattiaani ja sisustustani. He ovat viemässä minulta kotikoloani ja pian nämä seinät, ikkunat ja kaapit tuovat seuraavalle ihmiselle oman kodin. Asunnon irtisanominen tuntui.

Nyt olen alkanut totutella ajatukseen, että elokuussa en enää asu nykyisessä asunnossani. Tavaroita olen edelleenkin karsinut elämästäni. Olen myynyt muun muassa kukkasandaalit, jotka olivat kaapissani vuoden lähes käyttämättä ja yhden kirjan, jonka olin jo ehtinyt lukea kannesta kanteen. Pakattuna on tosin vasta kaksi muuttolaatiokkoa ja muutamia muita kasseja.

Ostin itselleni ikiomat ensimmäiset vaelluskengät. Päädyin Asolo-merkkisiin tossuihin, mallina Mesita. Pidän erityisesti niiden hieman muotoillummasta ja kapeammasta lestistä. Lisäksi ne tuntuivat sopivalta reppureissuuni, koska maasto tulee olemaan luultavimmin kaupungista sademetsään ja hiekkarannasta vuoristoon. Kokeilluista vaelluskengistä nämä sinertävät popot olivat ehdottomasti miellyttävimmät. Niiden ulkonäkö ei silmiä hivele, mutta ykkösjuttuna oli ehdottomasti jalkatuntuma. Omalla kohdallani suurelta osin näissä vaellus- sekä matkailujutuissa menen ihan vaan tutulla ja suhteellisen arveluttavalla perstuntumalla.

Reppureissu vaatii tapauksessani pienempiä reppureissuja. Kävin Repovedellä viikonloppuvaelluksella. Olen nyt harjoitellut rinkan pakkaamista mahdollisimman järkevästi ja se on haastavaa! Olin oikeasti metsässä muutaman yön ja rinkkani oli aivan täynnä tavaraa ja vaellusreissulla se painoi 18 kiloa. Pian minun pitäisi olla tien päällä ainakin puoli vuotta. Kuulostaa toistaiseksi mahdottomalta yhtälöltä ottaa selkään pelkkä rinkka ja pärjäillä sen sisältämillä tavaroilla maapallon toisella puolella. Vaelluskengät toimivat viikonloppureissulla odotusten mukaan ja ne eivät ilokseni aiheuttaneet yhtäkään hiertymää.

Näin painajaisen. Olin menossa Uuteen-Seelantiin ja lentokentällä tajusin, että minulla ei ollut rahaa, ei ensimmäistäkään majapaikkaa ostettuna, kännykkä oli jäänyt Suomeen ja olin yksin. Heräsin ja olin todella onnellinen, että tuo oli unta. Huomaan tulevalla reissulla onneksi suurimmaksi osaksi positiivisia vaikutuksia! Olen aistinut, että nautin aivan erityisen paljon Suomen alkaneesta kesästä, työelämästä, säästämisestä ja ystävieni sekä perheeni seurasta. Jatkuvasti mielessäni on joku tuleva maali, johon yritän tähdätä mahdollisimman osuvasti ja onnistuneesti.

Tällä viikolla käyn uusimassa passini sekä laitan alulle viisumihakemukset. Aikaa lähtöön on nyt reilut kaksi kuukautta. Aika on kulunut lentolippujen ostosta nopeasti ja puuhattomia päiviä ei ole ollut. Toisaiseksi täytyy kuitenkin todeta, että sisälläni on vahva tunne, että teen oikein. Irtautuminen työelämästä on vapauttavaa, irtautuminen Suomesta on jännittävää, irtautuminen arjesta on mahtavaa.

Voin vielä lopuksi kertoa nykyistä suunnitelmaa reppureissusta. Aluksi lennän reppureissukaverini kanssa Uuteen-Seelantiin noin 33 tuntia. Lento menee Aucklandiin, jossa vietämme ainakin kaksi viikkoa hostellissa. Sieltä jatkamme matkaa saaren aivan pohjoiskärkeen paikkaan Cape Reinga. Sieltä lähdemme seikkailemaan kohti eteläsaarta hiljalleen itärannikkoa pitkin. Suurimman osan matkasta kuljemme julkisilla. Mielenkiintoisissa kaupungeissa pysähdymme aina hetkeksi tai vähän pidemmäksi hetkeksi.

Joulun ja uuden vuoden vietämme näillä näkymin jossain Uuden-Seelannin eteläsaaren kaupungissa. Matkan varrella pyrimme tekemään jossain jotain töitä. Tammi-helmikuussa 2017 siirrymme Australian puolelle, jossa hyödynnämme turististatuksen ja olemme reppureissulla siellä noin kolme kuukautta. Takaisin Suomeen lennämme mahdollisesti jonkun ihanan Indonesian saaren kautta, jossa mukavasti loikoilemme muutaman viikon hiekkarannalla. Voisin todeta tässä vaiheessa, että kuulostaa oikealta seikkailulta, vähän hymyilyttää!

Elä niin, että mummona on muisteltavaa.

Elli
Anna mä bloggaan

Etappina päätös

Hellurei ja hellät tunteet, päätös on tehty. Olen ostanut lentoliput Uuteen-Seelantiin. Tarkemmin sanottuna olen ostanut pelkän menolipun syyskuulle 2016. Lennän sitten silloin Aucklandiin noin 33 tuntia. Lennän sinne Lontoon ja Hong Kongin kautta.

Olen ärsyyntynyt maailman rajallisuudesta tai jostakin sen ihmeellisestä virheellisyydestä. Kuka on mennyt päättämään, että työpäivä alkaa kello seitsemän? Ei siinä ole ehtinyt vielä edes avata kunnolla silmiään, kun pitäisi jo olla puuhailemassa työssä. Kuka on päättänyt, että juuri noin kahdeksan tuntia työtä päivässä on ihmiselle ja hänen mielelleen sopiva määrä? Kuka on päättänyt, että kesälomaa on juuri sen verran, että usein ihminen itse haluaisi jatkaa sitä vielä viikoilla, edes päivillä.

Ajattelin tässä juuri, että työelämä vie todella ison siivun elämästä ja joskus myös jaksamisesta. Yleensä työpäivä kestää sen kahdeksan tuntia ja matkoineen siihen menee yli yhdeksän. Ilmeisesti melko yleistä on, että töitä jatketaan ainakin jollain ajatuksen tasolla myös kotona. On iltavuoroa, aamua, yötyötä ja niiden kaikkien välissäkin jokunen vuoro.

Olen hyppäämässä pois työelämästä ja se kauhistuttaa hieman tai oikeastaan tosi paljon. Näin 24-vuotiaana olen tullut siihen lopputulokseen, että ehdin tehdä vielä reppureissun jälkeen monia vuosia töitä, jos vain terveyttä tai edes jonkinmoista hyvinvointia rittää.

Olen nyt hypännyt askeleita venytellen kohti Uuden-Seelannin ja Australian matkaa. Olen alkanut riisua asuntoani turhuudesta. Rikkinäiset lumppuvaatteet ovat saaneet väistyä H&M -liikkeeseen, joka ottaa niitä ystävällisesti vastaan. Vanhat koulukirjat ovat saaneet uudet omistajat ja olen lajitellut tavaroita jo hieman muuttolaatikoihin. Yritän pitää järjen päässäni ostoksia tehdessäni ja olen alkanut panostamaan laatuun, kestävyyteen ja toimivuuteen.

Kävin ostamassa rinkan. Menin aivan ummikkona liikkeeseen ja sain aivan loistavaa asiakaspalvelua. Partioaitan myyjät osasivat suositella juuri minun tarpeisiini sopivia tuotteita. Kokeilin useita eri rinkkoja eri painoilla ja säädöillä. Kävin liikkeessä kahtena eri päivänä sovittamssa tuotteita. Lopulta kolmannella kerralla löysin minulle sopivan rinkan, joka on Osprayn Ariel 65l. Siinä on hyvät säätömahdollisuudet, hyvä takuu ja se istui minulle. Päivää myöhemmin kävin laittamassa sähköisen kiitoksen työntekijöille Parioaittaan ja joku palautteita koordinoiva ihminen lupasi välittää kiitokseni myymälän henkilökunnalle. Niin, aina ei tarvitse olla naama näkkärillä, voi myös kiittää. :) Seuraavaksi alan etsiä hyviä vaellus- ja retkikenkiä.

Kyllä on joskus yöt venyneet, kun on sattunut löytämään mielenkiintoisen matkablogin tai retkeilysivuston. Tämä huikea matkamyllerrys on jotenkin ihanan puhdistavaa ja samalla jännittävää. On taas perhosia vatsassa ja se on oikeastaan tosi kivaa. On todellakin jotain, mitä odottaa.

Matkahuumaa,
Elli
Anna mä bloggaan

Haloo Uusi-Seelanti ja Australia!

Tässähän tämä elämä pyörii ja itse pyörin sen mukana. Olen mahdollisesti suuntaamassa syyskuussa 2016 katseeni kohti Uutta-Seelantia sekä Australiaa. Olen jo aloittanut hiljalleen valmistelut reppureussia ajatellen. Olen alkanut penkoa asuntoni ylimpiä kaappeja ja oudoimpia jemmoja. Tonkiminen on aiheuttanut arkeeni lajittelua, myyntiä ja kierrätystä. On ihan hirveästi tavaraa ja etenkin sitä turhaa sellaista materiaa. Yritän saada tavaroitani myydyksi ja samalla kartutan matkakassaa.

Olen yrittänyt priorisoida asioita. Minun pitää ostaa ainakin joku tosi hyvä ja toimiva rinkka, jonne saan aina pakattua omaisuuteni ollenssani maapallon toisella puolella. Haluan, että rinkka on laadukas ja mukava, koska se tulee olemaan iso osa elämääni. Sen sisällä tulee oikeastaan olemaan elämäni. Lisäksi minun pitänee ostaa uudet ja laadukkaat vaelluskengät, joiden kanssa voin koluta pitkin luonnonsuojelualueita, metsiä, rantoja ja tienvarsia. Olen alkanut pohtimaan asioita niin, että olen täällä Suomessa enää noin yhdeksän kuukautta. Tämähän on vähän niin kuin odotusaika.

Olen katsonut erilaisia matkaoppaita ja sivustoja. En aio missään nimessä tehdä liian lukittuja ja tarkkoja suunnitelmia, koska en halua stressaantua aikatauluista. Ostan menolipun, kun näen hyvän tarjouksen tai hyvät lentoaikataulut. Paluulippua en halua vielä ostaa ollenkaan, koska paha sitä nyt on sanoa, kuinka tuolla maapallon toisella puolella tulee oikein viihtymään. Sen verran on suunnitelmaa, että lennän aluksi Aucklandiin  ja sieltä matka jatkuu Uuden-Seelannin itärannikkoa myöden kohti saaren eteläosaa. Sieltä sitten lennän aikanaan Australiaan. Mahdollisesti teen töitä jossain välissä jossain paikassa, jos joku yhtiö tai henkilö minut suostuu palkkaamaan. Voisin esimerkiksi kerätä avokadoja puiseen koriin tai tiskata kahvilassa tai siivota hotellin huoneita. Ihanaa lähteä reissuun niin, että voin tehdä melkein mitä tahansa. Tosin pakko minun on nähdä se Taru sormusen herrasta -elokuvan pyöreä puinen hobittiovi ja ottaa siinä ainakin kymmenen selfietä. Haluaisin vierailla jossain synnytyssairaalassa ja tutustua heidän synnytyskulttuuriin. Se olisi vain niin siistiä!

Tulevaa matkaa ajattelen myös hieman haikeudella, koska jätän kaiken nykyisen hetkeksi ainakin taakseni. Joudun jättämään oman pikku vuokrayksiöni, johon olen kiintynyt. Tämä on ollut kotini jo muutaman vuoden ajan. Olen alustavasti suunnitellut tulevani ehkä joskus kesällä 2017 takaisin Suomeen, ehkä, siis todellakin ehkä. Kuten olen jo aiemmin sanonut, että elämä on tässä ja nyt. Alan taas googlettamaan niitä rinkkoja ja kuuntelen Haloo Helsinkiä! Maailman toisen puolella, mä menen minne sattuma johtaa.

Anna mä bloggaan
Elli