Corollakurvailua ja maanjäristyksiä Uudessa-Seelannissa

Olen ollut nyt reissussa reilut kahdeksankymmentä päivää! Olen kierrellyt ja kaarrellut mystistä ja kaukaista Uutta-Seelantia kohta kolme kuukautta. WHAT? Olen kokenut, tuntenut ja nähnyt paljon. En ole koskaan ollut näin pitkää aikaa poissa kotoa, poissa Suomesta, poissa arjesta. En muista milloin viimeksi olisin nukkunut yhtäjaksoisesti yli kahdeksan tunnin unia useampana päivänä peräkkäin. Aamut ilman herätyskelloa on aika jees. Vietän hassun hauskaa hostellielämää ja ympärillä on aina ihmisiä. Saanen huomauttaa, että asuin ennen matkaa sinkkuna pienessä kotikolossa yksin. On tässä siis ollut vaikka minkämoista muutosta!

Nyt tulee pieni maailmantuskaa sisältävä kappale. En tiedä tulenko koskaan olemaan näin kauaa toiste poissa Suomesta, poissa kotoa. Tämä tuleva joulu on ensimmäinen, kun en ole perheeni kanssa yhdessä. Ensimmäinen joulu pitkään aikaan, kun en ole esiintymässä joulupukkina. En tiedä onko minulla enää koskaan mahdollisuutta palata Uuteen-Seelantiin. En tiedä tulenko enää ikinä tapaamaan ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt täällä aikaa: Yago, Kai, Meelis, Maja, Tjitske, Pamela, Arjen, Alan, Fernanda, Irina, Tino... En ole ehkä koskaan pelännyt niin paljon, kun täällä olleessa maanjäristyksessä, joka oli voimakkuudeltaan 7.8. Silloin pelkäsin, että kuolen ja ihmiset ympärillä kuolee ja koko maa tuhoutuu, tulee tsunami ja huuhtoudutaan kylmään mereen. Kyllä, niin olisi voinut käydä.

Olen Nelsonissa Prince Albert -hostellissa. Join juuri kupposen kanelikahvia. Nautin annoksen nuudeleita sipulilla ja porkkanalla (perusmuonaa). Ulkona sataa kaatamalla ja olo on jokseenkin laiska. Nukun kuuden hengen huoneessa, jossa on yhteinen vessa ja suihku. Saan nukkua alasängyssä ja peitto on mukavan muhkea. Huoneessa on ollut lisäkseni ihmisiä kotoisin muun muassa Kanadasta, Saksasta, Ranskasta ja Israelista. Olemme reppureissaajia, tavallaan siskoja ja veljiä.

Benji Taupossa (IIIK!) 

Matka on muuttunut useaan otteeseen eri syiden vuoksi. Pohjoissaari on tullut kierrettyä ja tein kuukauden hommia hostellin siivoojana Napierissa. Olen ajanut vuokra-autolla mutkaisia teitä, kävellyt yhdet kengät pian puhki, kiivennyt kukkuloille, ihmetellyt jokia, eläimiä ja vesiputouksia. Kyllä, olen jutellut kaikille oudoille ja upeille linnuille, simpukoille, hylkeelle ja hyvinä päivinä ihmisillekin, boooom. Olen käynyt Hobittilassa ihastelemassa suloisia puuovia, kylpemässä kylpylässä ja hypännyt benjin. Olen humaltunut viinimaistelukierroksella ja kokenut pelottavan maanjäristyksen. Olen lukenut kirjoja, tehnyt ristikoita, loikoillut rannoilla ja puistojen penkeillä. Jes, olen tehnyt ja puuhastellut. Juu, on ollut päiviä, jolloin en ole tehnyt oikein mitään, en ole saavuttanut mitään, en ole hikoillut patikointipolulla, olen vain ollut. #noworries

Ihmeellinen luonto

Tänään se sitten tapahtui. Tuli ostettua sadepäivän iloksi lentoliput Australiasta Balille. JEE! Laitankin tähän väliin reissusuunnitelman pähkinänkuoressa. Joulu menee Wellingtonissa. Tammikuuksi tulee vuokrattua auto, koska sillä pitäisi päästä kovinkin mukavasti Uuden-Seelannin etaläsaarta ympäri. Kyllähän tässä taas vähän kaasujalkaa jo kuumottaa! Tammikuussa tulee nukuttua teltassa ja autossa eli se tietää kylmiä unia, liian pitkiä aikoja ilman suihkua ja kaiken kaikkiaan todellista reppureissaamista. Auton kanssa voi pysähtyä mihin haluaa ja milloin haluaa. Eli kuin siistii!!

Vuokrattu Corolla

Lennän Christchurchista Sydneyhyn 31.1.2017. Odotan sitä todella paljon <3. Lennän Ausraliasta 14.3.2017 Balille ja odotan sitäkin. Saavun Suomeen 13.4.2017 ja se tuntuu oudolta. Suomessa palaan toivottavasti johonkin arkeen, johonkin asuntoon, johonkin duuniin, johonkin tai jonnekin ja en siis tiedä mistään oikeastaan yhtään mitään. Ei niin siistiä. Mutta täällä on vain aikaa!

Cape Reinga  

Mun tossut ja vesiputous (Haruru)

2.12.2016
Taas pari päivää on vierähtänyt. Nukuin viime yönä vain pari hassua tuntia, koska meidän huoneeseen saapui eilen kova kuorsaaja. Aamupalan jälkeen loikoilin vain sängyssä, koska peiton alla oli ihanan lämmintä ja kuuntelin samalla musaa. Lähdin kevyen lounaan jälkeen patikoimaan läheiselle vuorelle, jossa on upeat maisemat. Huipun nimi on Grampians ja sen huipulta näkyi ihana turkoosi meri ja koko Nelsonin kaupunki. Keli oli mukava, puolipilvistä ja +20, aurinko on polttava. Huomenna täällä on tori ja sen jälkeen rannalle! Nyt on hyvä fiilis, kun patikoinnilla tuli kunnon hiki, otin ihanan kuuman suihkun ja on vaan jotenkin kiva olla. Saa nähdä suuntaanko nyt baariin. 

Reppureissaillen,
Elli
Anna mä bloggaan

PS. En suunnannut baariin, koska migreeni yllätti matkaajan!
PPS. Punaviini on silti hyvää.

Etappina päätös

Hellurei ja hellät tunteet, päätös on tehty. Olen ostanut lentoliput Uuteen-Seelantiin. Tarkemmin sanottuna olen ostanut pelkän menolipun syyskuulle 2016. Lennän sitten silloin Aucklandiin noin 33 tuntia. Lennän sinne Lontoon ja Hong Kongin kautta.

Olen ärsyyntynyt maailman rajallisuudesta tai jostakin sen ihmeellisestä virheellisyydestä. Kuka on mennyt päättämään, että työpäivä alkaa kello seitsemän? Ei siinä ole ehtinyt vielä edes avata kunnolla silmiään, kun pitäisi jo olla puuhailemassa työssä. Kuka on päättänyt, että juuri noin kahdeksan tuntia työtä päivässä on ihmiselle ja hänen mielelleen sopiva määrä? Kuka on päättänyt, että kesälomaa on juuri sen verran, että usein ihminen itse haluaisi jatkaa sitä vielä viikoilla, edes päivillä.

Ajattelin tässä juuri, että työelämä vie todella ison siivun elämästä ja joskus myös jaksamisesta. Yleensä työpäivä kestää sen kahdeksan tuntia ja matkoineen siihen menee yli yhdeksän. Ilmeisesti melko yleistä on, että töitä jatketaan ainakin jollain ajatuksen tasolla myös kotona. On iltavuoroa, aamua, yötyötä ja niiden kaikkien välissäkin jokunen vuoro.

Olen hyppäämässä pois työelämästä ja se kauhistuttaa hieman tai oikeastaan tosi paljon. Näin 24-vuotiaana olen tullut siihen lopputulokseen, että ehdin tehdä vielä reppureissun jälkeen monia vuosia töitä, jos vain terveyttä tai edes jonkinmoista hyvinvointia rittää.

Olen nyt hypännyt askeleita venytellen kohti Uuden-Seelannin ja Australian matkaa. Olen alkanut riisua asuntoani turhuudesta. Rikkinäiset lumppuvaatteet ovat saaneet väistyä H&M -liikkeeseen, joka ottaa niitä ystävällisesti vastaan. Vanhat koulukirjat ovat saaneet uudet omistajat ja olen lajitellut tavaroita jo hieman muuttolaatikoihin. Yritän pitää järjen päässäni ostoksia tehdessäni ja olen alkanut panostamaan laatuun, kestävyyteen ja toimivuuteen.

Kävin ostamassa rinkan. Menin aivan ummikkona liikkeeseen ja sain aivan loistavaa asiakaspalvelua. Partioaitan myyjät osasivat suositella juuri minun tarpeisiini sopivia tuotteita. Kokeilin useita eri rinkkoja eri painoilla ja säädöillä. Kävin liikkeessä kahtena eri päivänä sovittamssa tuotteita. Lopulta kolmannella kerralla löysin minulle sopivan rinkan, joka on Osprayn Ariel 65l. Siinä on hyvät säätömahdollisuudet, hyvä takuu ja se istui minulle. Päivää myöhemmin kävin laittamassa sähköisen kiitoksen työntekijöille Parioaittaan ja joku palautteita koordinoiva ihminen lupasi välittää kiitokseni myymälän henkilökunnalle. Niin, aina ei tarvitse olla naama näkkärillä, voi myös kiittää. :) Seuraavaksi alan etsiä hyviä vaellus- ja retkikenkiä.

Kyllä on joskus yöt venyneet, kun on sattunut löytämään mielenkiintoisen matkablogin tai retkeilysivuston. Tämä huikea matkamyllerrys on jotenkin ihanan puhdistavaa ja samalla jännittävää. On taas perhosia vatsassa ja se on oikeastaan tosi kivaa. On todellakin jotain, mitä odottaa.

Matkahuumaa,
Elli
Anna mä bloggaan