Repoveden kansallispuisto

Vaeltaminen, patikointi, eräjormailu, havuja hiuksissa, sammalta makuualustana ja aamupuuro valmistumassa trangiassa. En ole koskaan elämässäni vaeltanut tai patikoinut juurikaan Suomessa. Olen löytänyt jälleen uuden intohimon ja se on metsäily. Suomi tarjoaa siihen upeita mahdollisuuksia ja yksi niistä on Repoveden kansallispuisto.

REIPASTA TAHTIA PITKOSPUITA PITKIN

Kävin käveleämässä ystäväni kanssa Repoveden kansallispuistossa. Olimme liikenteessä kolme päivää, kaksi yötä. Mukanamme oli teltta, makuualusta, yhdet vaihtovaatteet, kasvopyyhe, hyttysmyrkky, kyypakkaus, kartta, hydrokortisonivoide, huulirasva, kevytpeite, vesipullot, kuivamuonaa, sinoli, trangia, avaruuspeite, makuupussi, pätkä narua, puukko, ensiapuvälieet ja hygieniatarvikkeet. Rinkkani painoi 18 kiloa. Se oli selässäni iso, mutta jokseenkin ihan mukava kaveri. Se tarjosi sisältään kaiken, jota tuona aikana metsässä saatoin tarvita.

Kuljimme reitin myötäpäivään. Pysähdyimme ajoittain ihailemaan maisemia. Oli järvimaisemaa, naavaa, sammalikkoa, pieniä polkuja, keloja, kantoja, kallioita ja ihanaa vehreyttä. Polku oli suurimmaksi osaksi mukavan helppokulkuista. Muutamia isompia nousuja mahtui reitille ja niiden mukana vauhdikkaampia laskuosuuksia.

Törmäsin matkalla noin pariinkymmeneen muuhun patikoijaan. Suurin osa oli samalla reitillä kanssamme, muutamat taittoivat matkaa maastopyörillä. Kerran tapasin käärmeen, joka suhisi pitkospuiden lomassa. Ilmeisimmin elelijä oli kyy, joka jatkoi matkaa, kun aloin tömistellä maata. Hyttysiä oli iltaisin, mutta suurempaa riesaa niistä ei muodostunut. Hirvikärpäsiä ei näkynyt ja kiitos siitä.

JÄRVIMAISEMAA

Patikoimme Kaakkurinkierroksen, joka on 24 kilometriä. Teimme muutamia pieniä lenkkejä lisäksi ja luulen, että matkaa kertyi yhteensä ainakin 26 kilometriä. Ajoimme auton Lapinsalmelle (Riippusillantie 55, Kouvola). Parkkipaikkoja oli hyvin tarjolla ja mukava kioski on heti parkkipaikan vieressä. Retken alkuun luvassa oli riippusillan ylitys ja lumoavaa järvimaisemaa. Käyskentelimme Katajajärven kautta Kuutinkanavalle, jossa oli ensimmäinen lounas. Söimme pastaa ja papuja tomaattikastikkeessa. Jälkiruuaksi oli pikakahvit ja palat Fazerin sinistä. Kuutinkanavalla on vesipiste, jossa täytimme pullot. Siellä oli valmis nuotiopaikka sekä puupöydät ja -tuolit.

RUOKAFIILISTELYÄ

Siitä lähdimme kapuamaan kohti Mustavuorta. Maasto muuttui hieman haasteellisemmaksi ja luvassa oli upeaa nousuosuutta. Poikkesimme reitiltä Mustalamminvuoren näköalatornille. Näköalatornilla pidimme välipalatauon proteiinipatukoiden kanssa. Ensimmäinen yöpymispaikka oli Olhavassa. Olhavanvuori on todella kaunis kallioseinämien kohotessa tyynestä lammenpinnasta. Ohlavanvuorella oli kiipeilijöitä, jotka menivät taidokkaasti vaijereiden varassa seinämää ylös ja alas. Leiriydyimme läheisellä kodalla, johon teimme taitavasti nuotiotulen. Söimme makkarat ja teimme tikkupullaa. Teltta kasaantui helposti yömajaksi. Juu, kyllä itsensä naiseksi luokittelevat nämä telttahommat osaavat! Tämä yö oli kylmän kolea ja kostea. Aamulla heräsimme ja söimme pikapuurot hillolla ja joimme pikakahvit. Rinkat selkään ja matka jatkui. Aamuisin olo oli päivän kävelyn ja kantamisen jälkeen kankea, mutta jo kilometirin kohdalla alkoi mukavasti olo vertyä.

Kiersimme Olhavanlenkin ja siellä oli upea kallioinen näköalapaikka, johon pysähdyimme ihastelemaan maisemaa. Matka jatkui kohti Sukeltajaniemeä, jossa söimme lounaan kovassa tuulessa. Meidän alkuperäisessä suunnitelmassa olimme jäämässä Kirnukankaalle yöksi, mutta päädyimme jatkamaan matkaa Lojukoskelle, jossa yövyimme kallion päällä ja nukuimme sammalmätäspehmikkeellä. Lojukosken vesi ei ollut sinällään juomakelpoista vaan sitä suositeltiin keitettäväksi. Söimme iltaruuan auringonlaskussa. Tarjolla oli pikaperunamuusia ja kuivatuista kanapaloista valmistettu kermakastike. Kylläpä vain oli sitten makoisaa! Ruoka maistuu metsässä erittäin hyvältä ja sitä kannattaa varata tarpeeksi.

OLHAVA

Lojukoskelta kävelimme laskeutuen Talakselle, jossa pidimme lyhyen paussin välipalapatukoiden kanssa. Määkijässä teimme viimeisen pikanuudeliaterian ja menimme Ketunlossin avuin yli takaisin Lapinsalmelle.

Polkumerkinnät olivat suhteellisen selkeät. Käymälöitä on tasaisin väliajoin. Koin erityistä iloa, kun näin lapsiperheitä kävelemässä viiden kilometrin Ketunlenkkiä. Lapset ihastelivat kasveja, käpyjä, juoksentelivat ja söivät eväsleipiä. Olo oli viikonlopun jälkeen erittäin hyvä. Ruoka riitti, jalat kantoivat muutamista hiertymistä huolimatta ja varusteet toimi toivotulla tavalla. Tiesin, että voisin lähteä patikoimaan toisenkin kerran. Pääsisipä pian taas metsäilemään!

Tämä juttu on kirjoitettu reilu vuosi sitten. Päätinpä varata viikonloppureissun Repovedelle vielä tähän syksyyn, koska noihin tunnelmiin ja maisemiin haluaa palata. Nyt en malttaisi odottaa, jee!

Anna mä bloggaan

Corollakurvailua ja maanjäristyksiä Uudessa-Seelannissa

Olen ollut nyt reissussa reilut kahdeksankymmentä päivää! Olen kierrellyt ja kaarrellut mystistä ja kaukaista Uutta-Seelantia kohta kolme kuukautta. WHAT? Olen kokenut, tuntenut ja nähnyt paljon. En ole koskaan ollut näin pitkää aikaa poissa kotoa, poissa Suomesta, poissa arjesta. En muista milloin viimeksi olisin nukkunut yhtäjaksoisesti yli kahdeksan tunnin unia useampana päivänä peräkkäin. Aamut ilman herätyskelloa on aika jees. Vietän hassun hauskaa hostellielämää ja ympärillä on aina ihmisiä. Saanen huomauttaa, että asuin ennen matkaa sinkkuna pienessä kotikolossa yksin. On tässä siis ollut vaikka minkämoista muutosta!

Nyt tulee pieni maailmantuskaa sisältävä kappale. En tiedä tulenko koskaan olemaan näin kauaa toiste poissa Suomesta, poissa kotoa. Tämä tuleva joulu on ensimmäinen, kun en ole perheeni kanssa yhdessä. Ensimmäinen joulu pitkään aikaan, kun en ole esiintymässä joulupukkina. En tiedä onko minulla enää koskaan mahdollisuutta palata Uuteen-Seelantiin. En tiedä tulenko enää ikinä tapaamaan ihmisiä, joiden kanssa olen viettänyt täällä aikaa: Yago, Kai, Meelis, Maja, Tjitske, Pamela, Arjen, Alan, Fernanda, Irina, Tino... En ole ehkä koskaan pelännyt niin paljon, kun täällä olleessa maanjäristyksessä, joka oli voimakkuudeltaan 7.8. Silloin pelkäsin, että kuolen ja ihmiset ympärillä kuolee ja koko maa tuhoutuu, tulee tsunami ja huuhtoudutaan kylmään mereen. Kyllä, niin olisi voinut käydä.

Olen Nelsonissa Prince Albert -hostellissa. Join juuri kupposen kanelikahvia. Nautin annoksen nuudeleita sipulilla ja porkkanalla (perusmuonaa). Ulkona sataa kaatamalla ja olo on jokseenkin laiska. Nukun kuuden hengen huoneessa, jossa on yhteinen vessa ja suihku. Saan nukkua alasängyssä ja peitto on mukavan muhkea. Huoneessa on ollut lisäkseni ihmisiä kotoisin muun muassa Kanadasta, Saksasta, Ranskasta ja Israelista. Olemme reppureissaajia, tavallaan siskoja ja veljiä.

Benji Taupossa (IIIK!) 

Matka on muuttunut useaan otteeseen eri syiden vuoksi. Pohjoissaari on tullut kierrettyä ja tein kuukauden hommia hostellin siivoojana Napierissa. Olen ajanut vuokra-autolla mutkaisia teitä, kävellyt yhdet kengät pian puhki, kiivennyt kukkuloille, ihmetellyt jokia, eläimiä ja vesiputouksia. Kyllä, olen jutellut kaikille oudoille ja upeille linnuille, simpukoille, hylkeelle ja hyvinä päivinä ihmisillekin, boooom. Olen käynyt Hobittilassa ihastelemassa suloisia puuovia, kylpemässä kylpylässä ja hypännyt benjin. Olen humaltunut viinimaistelukierroksella ja kokenut pelottavan maanjäristyksen. Olen lukenut kirjoja, tehnyt ristikoita, loikoillut rannoilla ja puistojen penkeillä. Jes, olen tehnyt ja puuhastellut. Juu, on ollut päiviä, jolloin en ole tehnyt oikein mitään, en ole saavuttanut mitään, en ole hikoillut patikointipolulla, olen vain ollut. #noworries

Ihmeellinen luonto

Tänään se sitten tapahtui. Tuli ostettua sadepäivän iloksi lentoliput Australiasta Balille. JEE! Laitankin tähän väliin reissusuunnitelman pähkinänkuoressa. Joulu menee Wellingtonissa. Tammikuuksi tulee vuokrattua auto, koska sillä pitäisi päästä kovinkin mukavasti Uuden-Seelannin etaläsaarta ympäri. Kyllähän tässä taas vähän kaasujalkaa jo kuumottaa! Tammikuussa tulee nukuttua teltassa ja autossa eli se tietää kylmiä unia, liian pitkiä aikoja ilman suihkua ja kaiken kaikkiaan todellista reppureissaamista. Auton kanssa voi pysähtyä mihin haluaa ja milloin haluaa. Eli kuin siistii!!

Vuokrattu Corolla

Lennän Christchurchista Sydneyhyn 31.1.2017. Odotan sitä todella paljon <3. Lennän Ausraliasta 14.3.2017 Balille ja odotan sitäkin. Saavun Suomeen 13.4.2017 ja se tuntuu oudolta. Suomessa palaan toivottavasti johonkin arkeen, johonkin asuntoon, johonkin duuniin, johonkin tai jonnekin ja en siis tiedä mistään oikeastaan yhtään mitään. Ei niin siistiä. Mutta täällä on vain aikaa!

Cape Reinga  

Mun tossut ja vesiputous (Haruru)

2.12.2016
Taas pari päivää on vierähtänyt. Nukuin viime yönä vain pari hassua tuntia, koska meidän huoneeseen saapui eilen kova kuorsaaja. Aamupalan jälkeen loikoilin vain sängyssä, koska peiton alla oli ihanan lämmintä ja kuuntelin samalla musaa. Lähdin kevyen lounaan jälkeen patikoimaan läheiselle vuorelle, jossa on upeat maisemat. Huipun nimi on Grampians ja sen huipulta näkyi ihana turkoosi meri ja koko Nelsonin kaupunki. Keli oli mukava, puolipilvistä ja +20, aurinko on polttava. Huomenna täällä on tori ja sen jälkeen rannalle! Nyt on hyvä fiilis, kun patikoinnilla tuli kunnon hiki, otin ihanan kuuman suihkun ja on vaan jotenkin kiva olla. Saa nähdä suuntaanko nyt baariin. 

Reppureissaillen,
Elli
Anna mä bloggaan

PS. En suunnannut baariin, koska migreeni yllätti matkaajan!
PPS. Punaviini on silti hyvää.

Reppureissu alkaa Aucklandista

Täällä sitä ollaan maapallon toisella puolella. Saapuminen Uuteen-Seelantiin todellakin tapahtui 20.9.2016. Lento lähti Helsinki-Vantaalta 18.9.2016. Lensin Aucklandiin Heathrown ja Hong Kongin kautta. Matka kesti yhtensä noin 33h. Matkalla ei ollut juurikaan turbulenssia. Lentomatka tänne on todellakin pitkä, mutta hyvällä asenteella matka kun matka sujuu ihan hienosti.

Olen nyt Taupossa hostellin sisääntuloaulassa istumassa koneen äärellä. Sää on pilvinen ja ulkona on noin +16. Olen kylläinen maittavasta lounaasta. Tänään oli pestopastaa ja ituja sekä jälkiruuaksi pikakahvi maidolla. Kyllähän tässä pärjää ja totta puhuen on vain pärjättävä. Palaan nyt aikaan, kun todella saavuin Aucklandiin ja kerron hieman ajastani kyseisessä kaupungissa, jossa olen tähän mennessä viettänyt noin puolitoista viikkoa. Saavuin lentokentältä keskustaan Sky-bussilla, joka maksoi 18 dollaria per aikuinen. Majoituin alkuun reppureissukaverini kanssa kahdeksan päivää paikassa Empire Apartments. Olimme Attic Backpacker Aucklandissa kaksi päivää ja sitä majoitupaikkaa voin suositella reppureissaajille!

Ilmaisia opaskirjasia ja Lonely Planet New Zealand

Melkein hävettää mainita tässa alkuun kuinka hataroilla tiedoilla lähdin liikenteeseen. Lentolippujen ostamisen jälkeen en juurikaan miettinyt mihin olen menossa. Sitähän sanotaan, että matkailu avartaa. Aucklandissa kesti hetken, kun yritin tajuta mihin todella olen tullut ja mitä nyt noin ylipäätään olen mennyt tekemään. Olin todellakin maapallon toisella puolella, irtisanonut asuntoni, lopettanut duunit, pakannut punaisen rinkan ja lähtenyt ilman sen suurempaa suunnitelmaa kotoa. Lähes ensimmäisenä tuli mieleeni poimia kaikkia mahdollisia ilmaisia esiteitä Uuden-Seelannin eri kaupungeista, aktiviteeteista, majoituksista ja elämästä.

Auckland iltasella

Aucklandissa on tekemistä ja nähtävää. Ensivaikutelmani kaupungista oli se, että siellä on paljon pieniä ja isompia suloisia taloja, sumua, sosiaalisia ihmisiä ja ympärillä merta sekä peltoa. Tutustuin kaupunkiin jalkaisin ja päivässä saattoi kertyä kilometrejä parisenkymmentä. Alla on kuva Hubson Bay Walkwayltä. Aucklandissa kannattaa käväistä katsastamassa Mount Eden. Jos aikaa on enemmänkin, One tree hill mukava puutarha-alueen piirittämä kukkula, jossa pääsee näkemään maatilaeläimiä. Auckland art gallery on ilmainen ja sisältää vaihtuvia näyttelyitä. Mukava paikka viettää esimerkiksi sadepäivää.

Hubson Bay Walkway

Aucklandissa ollessa tajusin, että minulla on ihan liikaa tavaraa mukanani tai tarkemmin sanottuna vaatteita. Kaupungissa on paljon kauppoja ja pieniä ravintoloita. Ihana kauppa on Typo, joka sijaitsee ihan keskustassa. Itselläni ei ole lainkaan rinkassa tilaa ainakaan toistaiseksi uusille tavaroille tai vaatteille. Ostin kuitenkin Typosta viiden dollarin juomapullon, joka kulkee kädessäni.

Loppuun vielä pätkä reissukirjstani.

23.9.2016 kello 22:35
Tänään tuli käveltyä! Kävin ensimmäistä kertaa tulivuorella, jonka nimi on Eden. Siellä oli iso kraateri ja sen rinteet olivat nurmen peitossa. Huonomminkin siis voisi mennä. Kävin toisellakin kukkulalla. Siellä oli keinu kiinni ison puun oksassa. Putosin melkein keinusta, mutta onneksi sain käsillä kiinni keinun narusta. Loppu hyvin, kaikki on siis hyvin! Reissua on tänään suunnitelu viikko eteenpäin. Luvassa on lisää hostelleja ja auton vuokraus. Tänään juttelin kirjastossa intiasta olevan ihmisen kanssa. Hän oli kiinnostunut Suomesta ja kysyi miksi minulla on koru hampaassa ja mikä sen merkitys on. Vastasin, että hammaskorullani ei ole merkitystä ja sanoin sen olevan mielestäni nätti ja tajusin miten typerältä kuulostin. Mulla on muuten tällä reissulla ihan liikaa tavaraa mukana ja en todellakaan tiedä kuinka voin liikkua tän tavaramäärän kanssa. 
Kirjastossa on ilmainen wifi. Elämää päivä kerrallaan.

Elli
Anna mä bloggaan

Kun maailma ei riitä

Okei, on taas aika vähän pöhistä. On asioita, joita olen halunnut tehdä, mutta en ole niitä kuitenkaan tehnyt. On asioita, joita haluaisin vielä tehdä. On paljon asioita, joita olen jo tehnyt. Hyviä asioita, tyhmiä asioita, järkeviä juttuja ja myös niitä vähemmän järkeviä. Asioita todellakin tapahtuu joka ikinen päivä. Jotkut niistä ovat ehkä kivoja, tosi kivoja, jopa huippuja ja jotkut tuovat tuskaa. Niin se vaan menee ja on ilmeisimmin aina mennytkin. Tapahtuu aivan käsittämättömiä juttuja!

Katsoin muutama päivä sitten ohjelmaa, jossa ihmiset lähtevät purhehtimaan lähes vuodeksi merelle. He tietävät, että matka on vaarallinen, pitkä ja ennen kaikkia se on suuri haaste. Osalla lähtijöistä on perhe, pieniä lapsia, sairaat vanhemmat ja mitä kaikkea. Silti he lähtevät. Lähtijät tietävät, että matkalla voi kuolla. Joskus ihminen putoaa purrelta aallokkoon ja mahdollisesti tätä pudonnutta ei koskaan löydetä. Muistaakseni ohjelmassa mainittiin kuudelle ihmiselle käyneen näin. Silti lähtijät olivat innoissaan kuin hämähäkki luotuaan uuden kestävän seitin. (?) Tämä kokonaisuus eli matka meren armoille alkoi kiehtoa minua valtavasti. Aloin jo googlettamaan purjehdusvalmennuksia ja läheisiä kuntosaleja. Purjehtiminen vaatii hyvää kuntoa, sitkeyttä ja ehkä myös hieman sitä hulluutta, ainakin jos aikoo olla purrella ensialkuun vuoden ja kiertää koko maapallon suolaiset vedet.

Kävin katsomassa leffateatterissa Villi vaellus -elokuvan (Wild). Siinä nainen käveli rakot ja hiertymät jaloissaan Meksikon rajalta aina Kanadan rajalle asti. Elokuvan jälkeen mietin, että minäkin tahdon! En tiedä olenko luonteeltani yllytyshullu vai hullu noin muuten vain, mutta joku tuon kaltainen seikkailu itsensä kanssa olisi varmasti aikamoinen! Voisi vain käppäillä iso rinkka selässä, keitellä nuotiolla puuroa ja kuunnella metsän ääniä. Matkan aikana saisi pelätä, onnistua, iloita, tutustua ja olla epätoivoinen sekä mahdollisesti eksyksissä. Olisi niin coolia jotenkin testata itseään, mennä juuri sinne äärirajoille, wohoo!

Olen haaveillut jo useamman vuoden reppureissusta. Lähtisin vain maailmalle ja toivoisin, että palaisin ihan yhtenä kappaleena takaisin. Haluaisin kierrellä Aasiaa ja Afrikkaa. Tsiigailisin apinoita ja koppakuoriaisia ja ottaisin selfieitä niin paljon Instaan, että Suomessa olevilta kavereilta nousisi jo savua korvista. Se nyt vain olisi siis siistiä. Elän siinä uskossa, että ihmisellä on yksi elämä ja se elämä on tässä ja nyt. Se on omissa käsissäni, eikä kenenkään muun. 

Joku kuitenkin pidättelee minua. Olen pohtinut mikä se on. Minulla on joku rautapallo kahleilla kiinni nilkassani. Se pallo ei ole kovin painava, mutta se silti pidättelee. Pallo ei ole lapsi, se ei ole mies, suhde. Se on mahdollisesti järki, koska hyppy tuntemattomaan rinkka selässä jännittää. Mitä jos minulle käy jotain? Mitä jos en ole tarpeeksi vahva? Kenelle minä oikein yritän todistaa pärjäämistäni?

Asian laita on nyt niin, että soitin eräälle ystävälleni ja kerroin mielettömistä ajatuksistani. Aloitan vaeltamisen Kolilta ystäväni kanssa kesällä 2015. Otamme rinkat selkään ja kuljemme noin 80km yhdessä ihmetellen metsän elämää, purojen solinaa ja kallioiden seinämien liukkautta. Jos eksyn, eksyn yhdessä toisen ihmisen kanssa. Siitä voin sitten jatkaa uusiin vaellushaasteisiin. Haluan käydä Euroopan vaellusreitit ja kuka tietää, vaikka minua joskus odottaisi juuri se pitkä, haastava PCT-vaellusreitti Meksikon rajalta Kanadaan asti. Ei muuta kuin kävelyä harjoittelemaan.

Äärirajoja ihmiset!

Elli
Anna mä bloggaan

Tässä vielä muutama linkki, jotka kannattaa tsekkaa! :) 

https://www.youtube.com/watch?v=PJCIflAfu_o

https://www.youtube.com/watch?v=cGhrwrXwElg