Minä, tuleva kätilö

Hei, olen tuleva kätilö. Olen kätilöopiskelija. Ihmiset kysyvät usein miksi. Miksi sinä haluat olla kätilö? Mistä sinä sait päähäsi hakea kätilöksi? Millaista on kätilöopiskelijan elämä? Milloin sinä valmistut? 

Vastaan teille, että en tiedä ja tavallaan todellakin tiedän. 

Olin pieni tytön tyllerö ja vähän sellainen pallerokin, kun katson telkkariohjelmaa. Siinä näytettiin, kuinka siittiö hedelmöitti munasolun. Minut valtasi varmasti joku lumous, koska sen jälkeen olin varma, että minusta tulee kätilö. Oli aivan älyttömän siisti juttu, kun sellainen pitkähäntäinen nuijapää uiskenteli sinnikkäästi kohti löllyvää munasolua. Sisukas siittiö heilutti häntäänsä ja ui itsensä munasolun sisään ja all in! Kaikki meni hyvin siinä jaksossa. Tuo munasolu kiinnittyi verekkään kohdun seinämään ja hupista vain, kohdussa alkoi elämän kehitys. Tuon ohjelman minä katsoin ja lopussa tuosta uivasta sinnikkäästä siittiöstä ja munasolulölleröstä oli kehittynyt pieni, pullea ihmisvauva, jonka KÄTILÖ otti vastaan naisen alapäästä, VAU! Tuo teki minuun todella suuren vaikutuksen. Ei enää ihan hirveästi Pikkuset kakkoset ja muut lastenohjelmat kiinnostaneet. Aloin seurailla ihmisen elimistöstä kertovia tieteispätkiä ja Olipa kerran elämä -sarjaa. 

Lukion jälkeen hain välittömästi kätilöopintoihin. Olin samalla töissä rautakaupassa ja tuota työuraa en unohda ikinä. Mutta joo, kouluun päästyäni aloin opiskella alapään anatomiaa ja siinä sivussa muitakin juttuja. Muutin pois kotikonnuilta ja aloitin uuden jakson elämässäni. Availin ja räpyttelin kovasti siipiäni ja välillä oli vähän ikävä kotiinkin. Kätilöopiskelijan elämä on ainakin minun kohdalla kiireistä, positiivista ja antoisaa. Olen oppinut ihan hirvesti asioita! On myös päiviä, kun en osaa mitään, olen tunari ja todella huono kaikin puolin. Seuraavana päivänä saatan olla taas ihan okei ja onnistua. Olen hiljalleen oppinut tuntemaan myös itseäni. Tarvitsen työvuorossa vähintään yhden kupin tuoretta kahvia ja huokaisen syvään sekä lasken hartiani alas ennen kuin astun synnytyshuoneeseen sisään, koska tällöin olen rennompi. Niin, ja lässytän aina vauvoille ja he kuulevat. Vooooi miten kauniit pienet silmät sinulla on, lasketaanpas sormet ja varpaat: yyy-kaaa-kooo-neee-viii, olet ihana ja niin söpö, tuituitui... 

KAPALOINTIA (JA SENSUURIA)

Opiskellessa on ollut aikoja, jolloin olen miettinyt, että olenko tosissani valinnut tämän ammatin ja onko minusta koskaan, ikinä, milloinkaan kätilöksi. Ihmiset puhuvat synnytystraumoista, kamalista kätilöistä, huonosta hoidosta, hoitoalalla olevasta kiireestä ja muutoksista. Olen siis lukenut ja kuullut todellisia kauhutarinoita. Mutta sitten olen kuullut ihania tarinoita kauan odotettujen lapsien syntymästä, olen ollut paikalla kauniissa ja ihanissa synnytyksissä, olen todistanut elämää, olen huomannut synnyttäjän olevan melkoinen sisupussi, tukihenkilön olevan korvaamaton kannustaja ja rohkaisija, olen katsonut onnenkyyneleitä ja antanut itsekin niiden tulla. Olen kuunnellut tarinoita ihanista kätilöistä, tavannut useita upeita ammattilaisia. Kätilöopiskelijana olen siis saanut kunnian olla osa tätä kaikkea.

MINÄ JA VAUVANUKKE

Valmistun kesää vasten kätilöksi ja samalla en todellakaan valmistu. Saan viralliset paperit kyllä, mutta sitten se seikkailu vasta alkaa. Tulee varmasti päivä, hyviä päivä, huonoja päiviä, ihania päiviä, kiirepäiviä, tylsiä päiviä ja monia muita päiviä. Mutta aina päivän jälkeen on yö ja sitten toivottavasti tulee taas uusi päivä. Opettelen tässä tänään nyt kaikessa rauhassa asioita ja sitten vasta kurkistan huomiseen.

PUS

Ryöpsähtäen ja samalla väristen,

Elli
Anna mä bloggaan